PIRKKO SEPPI
Pirkanmaan vasemmistoliiton piirikokouksessa Viialan Sampolassa oli oikein mukavaa. Tulevista maakuntavaaleista puhuttiin paljon. Jukka Kinoksen kalvosulkeisissa luki, että jokin ehdokasasettelupäivämäärä oli syksyllä 2016. Totesin että itseltäni on mennyt täysin ohi tämmöinen ehdokasasettelu. En viitsinyt kuitenkaan mitään kysyä, ettei havaittaisi, että muijallahan nuppi jo kovasti falskaa. Joku terhakka kokoustaja kuitenkin ilmoitti, että hei Jukka tossahan on päivämäärä väärin; nyt eletään vuotta 2017. Hyvä että korjattiin, mutta ehkäpä lausumiini on nykyään yleisesti ottaen suhtauduttava varauksella, vaikka itse olen sitä mieltä että tekstini on about jumalansanaa.
Mutta ilmapiiri kokouksessa oli hyvä. Käyn aika harvoin piirikokouksissa, koska jostain ammoisesta kokouksesta mieleeni jäänyt muistikuva, että kokouksissa ei juuri asiaa puhuta, vaan pilkkua fiilataan ja pykäliä sorvataan. Julkilausumien sanamuotoa hiotaan tuntikausia, mutta oikeista isoista asioista ei tohdita henkäistäkään. Vain muotoseikat ja oikeaoppinen byrokratian noudattaminen on tärkeää. Mitä puheitten ja tekstien muotoon ja kielen oikeellisuuteen tulee olen sitä mieltä, että ainoa vakava virhe, jonka viestijä voi tehdä on se, että höpisee vaikka ei ole oikeasti kiinnostavaa asiaa. Toinen paha hama on toki sekin, ettei osaa muotoilla asiaansa niin, että viesti ymmärretään oikein. Muita virheitä ei ole, koska käyttäjä omistaa kielen ja voi muokata sitä tarkoitustensa mukaan. Kielioppi seuraa ja selittää käyttöön vakiintuneita kielen muotoja.
No, joka tapauksessa nyt oli toisenlainen piirikokous. Lievää asiaankuuluvaa formulointihässäkkää oli julkilausumien teossa, mutta asiasta selvittiin kymmenessä minuutissa eikä homma haukannut puolta kokousajasta.
Nyt puhuttiin asiaa ja ihan isoakin asiaa. Kiti Neuvonen piti tunteikkaan ja hienon puheenvuoron rauhan asiasta, joka ei todellakaan ole mitään meidän kuuskytlukulaisina parhaat päivämme viettäneiden mummojen vanhuuden haahuilua, vaan akuutti ja tärkeä asia – erityisesti nyt, kun iltapäivälehdet pauhaa rautaa rajoille, ja tolkuttomat asehankinnat vievät rahat oikeilta tärkeiltä kohteilta ja eriarvoisuuden korjaukselta.
Joo – oli siellä nuorisokin äänessä. Reipas nuorimies jeesusteli, että meidän ei tule vetää toisinajattelijoita turpaan, vaan kertoa heille ystävällisesti, miten asiat oikeasti on. Nyökyttelin että ihan samaa mieltä. Niin ne muutkin viisaat miehet on sanoneet, ainakin Marx ja Mao. Mistäs muualta me kuvitellaan niitä uusia seuraajia loihdittavan, ellei juuri niistä, jotka nyt kannattavat ihan toisia tahoja.
Kun Saaren Jukkiksen kanssa kurvasimme kokouksesta Tokmannille päin, niin yhteen ääneen ihastelimme, kuinka oli hyvähenkinen kokous. Että totisesti kyllä joskus pitäisi uskaltaa puhella ihan Oikeista Isoista Asioista. Kehitellä Utopioita ja unelmoida – ja miksei tehdä vähän vallankumoustakin. Ja nyt jo melkein päästiin siihen.
Jukkiksen kanssa sorvailtiin vielä muutamaa vallankumouksen mallia. Meillä Suomessahan piisaisi jo sakkia pariinkin valtioon. Miksei panna Suomi-neitoa poikki ja halki ja perusteta toiselle puolelle Itä-Suomen sosialistista demokraattista tasavaltaa, jossa huonosti voiva köyhälistö on historiaa, eikä toisten ökyily syö resursseja.
Jos yhdessä Suomessa pysytään, kannattaisi ainakin talous panna kahtia. Toiselle puolelle välttämättömyyden valtakunta ja toisaalle turhuuden turut. Eli määriteltäisiin välttämättömät tarpeet ja niihin tarvittava työ, joka jaettaisiin kaikkien työkykyisten kesken. (Työ tarkoittaisi pakkoaikaa, joka vietetään välttämättömän tuotannon toteuttamiseksi, mistä vastineeksi saadaan omat perustarpeet tyydytettyä: asunto, ravinto, terveydenhoito. Rahaa ei siis tarvita.) Eero Paloheimo aikanaan jonkinlaista seepra-mallia rustaili. Hänen laskelmiensa mukaan välttämättömyydet pystyttäisiin nykytekniikalla tuottamaan neljän tunnin työpäivillä. Elo olisi vallan lokoisaa, kun porukka duunailisi aamupäivät kukin kykyjensä mukaan, ja ehtoopäivät oltaisiin kuin ellunkanat soitellen, laulellen ja jääkiekkokaukaloissa tapellen, mitä aktiviteetteja ei kuitenkaan noteerattaisi työksi, jolla voisi tienata osuutensa välttämättömyyksiin. Hömppä hömppänä.
Joopa – jos ei ihan näin radikaaleja toimenpiteitä saada äkkiseltään läpi, niin nykyistäkin yhteiskuntaa voisi merkittävästi paikkailla huomattavasti yksinkertaisemmilla toimenpiteillä kuin onnettomilla kikysote-byrokratiapuuroilla.
Sote-puolella valinnanvapaus ja hoidon saatavuus olisi voitu toteuttaa määräämällä yksityiselle terveydenhuollolle kohtuullinen hintakatto, josta vielä maksettaisiin potilaalle kunnollinen kela-korvaus. Lääketiedettä opiskelemaan valittaisiin tyyppejä, joilla on niin sosiaalinen mielenlaatu, etteivät näe duuniaan pelkkänä rahastuksena.
Asuminen on myös perustarve, jolla keinottelu olisi kiellettävä. Asumisen ongelmat olisi helppo ratkaista tiukalla vuokrasäännöstelyllä. Myös tonttikeinottelu olisi ankarasti rangaistava rikos – jos ei nyt oitis päästäsi eroon niin omituisesta ilmiöstä kuin maanomistus. Johan jo intiaanit sanoivat, ettei maata voi kukaan omistaa. Kaikenlainen perustarpeitten liepeillä nykyään vellova kiskonta, kiristys ja keinottelu olisi helppo siivota pois, jos löytyisi se kuuluisa tahtotila. Palkoille pitäisi tämmätä siistit ylä- ja alarajat. Alimmatkin palkat riittäisivät kunnolliseen elämiseen, eikä ylimpiä palkkoja päästettäisi niin ylös, että rahavirta poikisi joutavaa turhaa tuotantoa ja ”työtä”, kun raharikkaitten rahoille pitäisi keksiä reikiä ja mellastelukenttiä. Tämän uuden tiukan taloudenpidon kylkiäisenä maapallokin pelastuisi.
Ihan perusteellisesti emme ehtineet maailmaa parantaa vartin lenkillä Sampolasta Tokmannin pihalle. Jukkis, joka oli meillä kunnan kolmanneksi suurin ääniharava, pohti, että hän aloittaa maailman parantamisen siten, että valitsee huolella kumman kanssa meidän kannattaa mennä valtuustossa kimppaan: persujen vai vihreiden. Persut ovat kyllä köyhän asialla ja vastustavat palvelujen yksityistämistä, kun taas vihreät hamuavat kokoomuksen suuntaan yrittäjiä lipomaan. Parhaani mukaan yritin neuvoa ja arvelin, ettei persujen isänmaallisuus, sotaisuus ja arvokonservatismi ehkä niin kamalasti kuntatasolla haittaa.
Joo unelmoida voi – se on hyväksi, mutta välillä pitää käyttää jalkoja maassakin jos muistaa.
Näin mietitytti hyvä piirikokous. Ja vielä: Ne unelmat ja utopiat, joita kukaan ei ole koskaan uskaltanut minkään porukan edessä sanoa, eivät ainakaan toteudu.
Kirjoittaja on akaalainen toimittaja.
*