Teksti ja kuvat: SAANA HEINÄNEN
Kun kolme raskaaseen musiikkiin hurahtanutta tamperelaisnuorukaista laittaa niittihynttyyt yhteen, instrumentit osuvat kohdilleen ja asennetta löytyy, syntyy kovan luokan bändi. Muuta sytytintä ei tarvita.
Igniter on Simo Perkiömäen, Akseli Virhiän ja Jimi Lahden vuonna 2015 perustama yhtye. Trion kitaristi ja solisti Simo on soittanut kitaraa seitsemänvuotiaasta asti.
– Faija soitti toisinaan autossa Metallicaa viedessään minua päiväkotiin. Se taisi olla kaiken lopun alku, hän pohtii.
Rumpali Akseli aloitti musiikkiluokan yhdeksänvuotiaana. Vanhemmat opettivat kuuntelemaan LP-levyjä ja isä rummuttelemaan pöytää, joten rumpukapuloihin tarttuminen oli melko luonnollinen jatkumo. Basisti Jimi löysi rock-musiikin 12-vuotiaana.
– Bassonsoiton aloitin 15-vuotiaana Mielialahäiriö-nimisessä punk-bändissä ja sen jälkeen on tullut soiteltua kaikennäköisissä projekteissa, Jimi summaa.
Igniterin tarinan voisi katsoa alkaneen Tampereen Nekalasta, jossa kolmikko pyöri jo esiteini-ikäisinä samoissa porukoissa. Matkan varrelle on mahtunut myös muita yhtyeitä, joista osassa Igniterin jäsenet soittavat edelleen. Simo toimi tovin basistina Nuclear Omnicidessa, jonka kanssa hän ehti keikkailla niin Tuska-festivaaleilla kuin Nummirokissakin. Igniter on kuitenkin tällä hetkellä miehistönsä mukaan jokaisen prioriteettijonossa ensimmäisenä.
– Jossain vaiheessa lähdimme Simon kanssa jammailemaan thrashia ja päätimme perustaa bändin. Tuumimme, että otetaan Jimi bassoon, kun tuo on niin taitava basisti, Akseli valottaa.
Ensimmäinen keikka vedettiin kaverin synttäreillä Varjobaarissa. Sen jälkeen keikkoja on alkanut tipahdella asteittain kiihtyvään tahtiin. Tyylilajiaan Igniter kuvaa enemmän tai vähemmän tyhjentävällä termillä ”HeavyThrashingMayhem”. Musiikillisiksi esikuvikseen herrat nimeävät muunmuassa Metallican, Motörheadin, Anthraxin, Rushin ja kaiken muun hyvän musiikillisen sadon.
– Ei kuitenkaan ole hyvä vihkiytyä vain johonkin tiettyyn genreen. Treenikämpälläkin tulee kuunneltua paljon eri tyylilajien musiikkia. Alunperin lähdimme soittamaan thrashia, mutta ei tässä eletä missään laatikossa. Olemme aika muuntautumiskykyinen kameleonttibändi joka tapauksessa, eikä meiltä voi odottaa täysin orjallisesti tiettyä tyylilajia. Saatamme pettää pahasti jos odottaa vaikkapa pelkkää thrashia. Uusissa biiseissämme paljon vaikutteita esimerkiksi hardcoresta, enemmän nyansseja ja melodisia juttuja.
”Rässiä eikä ressiä”
Vaikka Igniter treenaa useamman kerran viikossa ja jäsenistö kertoo olevansa hyvin sitoutunut yhtyeen kehittämiseen, triolla ei tunnu olevan varsinaista kiirettä minnekään.
– Oma vapaus on meille tällä erää se ykkösasia ja tahdomme tehdä mahdollisimman paljon itse. Bändeillä on erilaisia motiiveja. Toisilla on tähtäimenä tulla suosituksi, toisilla lähinnä tehdä omaa juttua ja katsoa mihin se johtaa. Minusta tuntuu, että me kuulumme enemmän tuohon jälkimmäiseen ryhmään, Simo pohtii. – Toki jos ajatellaan, että asiat lähtisivät tästä isoille leveleille, tulisi väistämättä mukaan elementtejä, joita emme pystyisi itseksemme hoitamaan. Jos se lähtee, niin se lähtee. Eli tässä ei olla erityisesti tähtäämässä mihinkään tiettyyn pisteeseen, mutta jos joku haluaa viedä meidät sinne, emme pistä kapulaa rattaisiin. Enemmänkin tällaiselta pohjalta kuin siltä, että meidän on pakko päästä viiden vuoden sisään Metallican lämppäriksi.
Hätäilemättömyys ilmenee myös muusikoiden elämänasenteessa.
– Annetaan elämän määrittää itsensä. Kunhan ei jumahda paikalleen, vaan tekee jotain, joka on itselle mielekästä, Simo tokaisee.
Ikäviäkin ilmiöitä maailmasta toki löytyy chilleimmänkin kaverin näkökulmasta. Esimerkiksi rasismi saa koko kolmikon näkemään punaista, eikä asiasta keskustella kovinkaan lupsakoin sanankääntein.
Rennosta perspektiivistään huolimatta yhtyeellä on kiireinen aikataulu, sillä keikkaa pukkaa tällä hetkellä liki jokaiselle viikonlopulle. Keikoille kuljetaan ympäri Suomea, useimmiten mystisen ”Kapun” pakettiauton kyydillä. Yhdeksi huippuhetkistään yhtye nimeää huhtikuussa 2017 toteutetun ”Autism meets Metal”-tapahtuman. Autismisäätiön järjestämä evento johdatti Igniterin legendaarisen Tavastian lavalle esiintymään.
– Se oli hieno juttu. Iso lava ja hyvän asian puolesta, toteaa Akseli.
Yksi mieleenpainuvimmista keikoista on ollut myös Tampereen Vastavirta-klubilla viime vuonna järjestetty Musta Pispala. Keikka oli loppuunmyyty, vaikka yhtye oli ollut kasassa vasta noin vuoden verran. Kuluvan vuoden tulevien tapahtumien listalta löytyy vielä muun muassa keikka Vastavirta-klubilla ensimmäinen kesäkuuta, Tampere Underground Juhannus kesäkuun lopulla ja elokuussa Virossa järjestettävä Skeneraator Festival.
– Tässä on tullut aika paljon siistejä juttuja huomioiden se, kuinka vähän aikaa olemme soittaneet tällä kokoonpanolla.
Tajunnanvirta valjastetaan biisiksi
Igniterin englanninkielisten kappaleiden sanoitukset syntyvät pääosin Simon kotona, tarkemmin ilmaistuna solistin ajukopan sisällä.
– Yleensä sanoitukset tulevat vaan siitä, kun ajattelee asioita. Oikeastaan vähän liikaakin. Siitä on aika helppoa lähteä ammentamaan. Päässä pyörii joku ajatus ja kun sitä pyörittelee tarpeeksi kauan, ei oikein enää riitä se pään sisällä purkaminen. Sitten homma menee kirjoittamiseksi. Kirjoitan muutenkin paljon kaikenlaista, en pelkästään sanoituksia. Ensimmäiset kappaleet olivat kyllä aika irrationaalisia, mutta se oli ajan henki. Nekin ajatukset olivat sellaisinaan ihan aitoja siihen aikaan.
Melodiat ja lopullinen muoto kappaleisiin löytyy kuitenkin vasta silloin, kun yhtye soittelee niitä yksissä tuumin treenikämpällä.
– Loppupeleissä se on meidän biisimme vasta sitten, kun jammailemme sitä yhdessä.
Tajunnanvirtaa on päätynyt myös taltioiduksi, sillä Igniter julkaisi tammikuussa kuuden kappaleen mittaisen EP-levyn. Minialbumi on äänitetty jo vuonna 2015, silloin kun yhtye oli ollut kasassa vasta viiden kuukauden ajan.
– On se vähän outoa, kun tuon julkaisun jälkeen on alkanut tulemaan keikkoja ihan eri tahtia, mutta musiikillisesti me olemme jo tavallaan ihan eri positiossa, kuin silloin, Simo tuumii.
Igniterin miehistö ei taivu tituleeraamaan levyään demoksi saati promojulkaisuksi, vaan omaksi, täysiveriseksi kokonaisuudekseen.
– Promoilla ja singleillä on tavallaan paikkansa, jos niitä tehdään esimerkiksi sillä tähtäimellä, että haetaan levydiilejä. Se on kuitenkin aika hajanaista toimintaa ja on vähän hassua julkaista pelkkiä yksittäisiä biisejä mainostarkoituksessa. Kukin tyylillään toki ja näiden funktio riippuu paljon myös genrestä. Meille tärkeitä ovat nimenomaan levykokonaisuudet. Kyllä levyllä täytyy olla oma asemansa ja merkityksensä kokonaisuutena.
Video löytyy myös Vasen Kaistan Youtube-kanavalta.
Lisää aiheesta muualla verkossa:
*