Teksti ja kuvitus: OSKARI JOKINEN
Omituisten otusten kerho, Röllistä tuttu lastenlaulu soimassa baarissa myöhäisiltana voisi olla yllättävää tavanomaisina iltoina, mutta Lumous Gothic Festivalin lopetusklubilla kappale on perinne. Perinteisesti Dog’s Home -pubissa lopetuksensa saava Lumous ei pelkää itseironiaa.
Tamperelainen Lumous Gothic Festival on tiettävästi maailman pohjoisin goottifestivaali ja Suomen suurin vuotuinen goottialakulttuurin tapahtuma. Nelipäiväinen festivaali on järjestetty Tampereella vuodesta 2001 lähtien. Ensimmäisen kerran goottifestivaalit ovat kokeilleet siipiään Tampereella jo 1990-luvun vaihteessa ja tuolloinkin vetovastuussa oli nykyisen Lumouksen eräs pääjärjestäjistä, Two Witches -yhtyeen laulaja Jyrki Witch.
Gootit ympäri Tamperetta
Lumous on alusta lähtien rakennettu muuksikin kuin vain keikkatapahtumaksi.
– Mulla on ollut kaiken aikaa tausta-ajatuksena festivaali, jossa ihmisillä aikaa tutustua toisiinsa useampi päivä, kertoi Jyrki Witch haastattelussa kevättalvella 2016.
– Jotta saa ihmiset tulemaan sinne paikalle, niin on tehtävä tapahtumia, joiden kynnys on mahdollisimman matala. Eli yritämme järjestää tapahtumia myös paikoissa, jotka eivät selkeästi identifioidu tähän genreen. Siksi ohjelmassa on Vapriikkia ja saunaa, piknikkiä ja näyttelyä, Witch jatkaa.
Nuo Witchin esittämät päämäärät ovat toteutuneet varsin onnistuneesti. Tänäkin vuonna Lumouksen tapahtumapaikkojen kirjo ulottui Rajaportin saunalta 3D Crush Cafén valokuvanäyttelyyn ja Näsinpuiston piknikkiin. Kävijöille on tarjottu monenlaisia tapahtumaa, kuten vierailuja valokuvanäyttelyssä, ”goottiaamiaisella” tai biisintekijäklubilla.
Koneista kuuluu ääniä
Itse vierailin tänä vuonna Lumouksessa toisena pääpäivänä lauantai-iltana, jolloin Klubilla esiintyivät Nachtmahr, Double Echo ja Thinner. Ensimmäisenä esiintyi Thinner, yhden miehen melumusiikkiprojekti. Klubin lavan täyttäminen yhdellä ihmisellä ei aina ole kiitollinen tehtävä, mutta laitteidensa kanssa hääräillyt esiintyjä ehti myös heilumaan yleisön villitsemiseksi ja välispiikkienkin sijasta viittoi käsillään yleisölle. Vaikka elektroniselle musiikille yökerhon äänentoisto tuo aina oman säväyksensä, on sen livesoiton seuraaminen toisinaan yksitoikkoista puuhaa. Thinnerillä oli kuitenkin tietokoneen sijasta kaikenlaista laitteistoa repertuaarissaan, jolloin sai huomattavasti vahvemman mielikuvan siitä, että nyt oikeasti soitetaan.
Double Echo on kahden soittajan (ja yhden rumpukoneen) hieman herkempi yhtye, rauhallisemmaksi vastapainoksi Thinnerin jyräykselle. Vaikka lavalla oli nyt kitara ja basso, oli bändin tyyli voimakkaan elektroninen. Lauantaina ei varsinaisesta rockahtavammasta goottirockista ollut tietoakaan. Double Echo kuitenkin seurasi perinteisempää tyyliä parhaansa mukaan, rauhallisen muminan, laulun runsaan kaiun ja kauniiden melodioiden siivillä. Elektronisuus kuitenkin tuntui paistavan live-esiintymisestä voimakkaasti läpi. Olisin toivonut, että bändillä olisi ollut joko rehellisesti rumpali ja synisti taustanauhan sijaan tai lavalla esiintyneillä soittimilla olisi ollut näkyvämpi rooli.
Illan pääesiintyjä oli Nachtmahr ja lopulta loppuunmyyty tapahtuma houkuttelikin tässä vaiheessa lavan edustan aivan täyteen. Kahden miehen militaristinen kombo vaikutti aluksi hyvin tavanomaiselta: aggressiivista tamppausta, saksankielisiä haukahduksia. Esityksen edetessä oli kuitenkin mahdotonta välttää jalan vispaamista, sillä melko konservatiivisestakin materiaalista huolimatta kaksikko onnistui villitsemään esiintymisellään. Lavalla huudatettiin yleisöä ja huidottiin suuren maailman tyyliin. Etenkin instrumentaaliset kappaleet onnistuivat nostamaan tunnelman kattoon, aivan kuin kaksi soittajaa tietokoneidensa takana olisivat onnistuneet piiskaamaan erityistä vauhtia äänentoistoon. Aiemmin moittimaani konservatiivisuuteen tuli harvinaista rehellisyyden tuntua, kun aivan lopussa laulaja totesi, että nyt voitaisiin jättää välistä teennäinen encoren huutaminen ja soitetaan setti loppuun.
Suomen goottialakulttuurin vahva elektroninen painotus oli hyvin läsnä lauantaina, mutta yleisölle tämä tuntui kelpaavan. DJ:t soittivat keikkojen jälkeen synkän ihanteen mukaista musiikkia laidasta laitaan, poistuessani kaikuivat jopa Mustan Paraatin sävelet. Jokaiselle jotakin, kliseen mukaisesti. Monelle kävijälle Lumous on muutakin kuin bändejä, se on perinne.
Lopetetaan tyylillä
– Sitten jo Endissä voi normaaliin tapaan heittää paidan pois ja painua jonkun luokse jatkoille, päättää Witch kuvailunsa Lumouksen rakenteesta.
Itse en tänä vuonna Lumouksen lopetusklubille ennättänyt. Viime vuosien kokemuksen perusteella voi The Endin tunnelmaa kuitenkin kuvata hyvin vapautuneeksi. Pöydillä tanssiminen ja paidan pois heittäminen ei ole lainkaan tavatonta, se on pikemminkin normi. Ehdoton kuvauskielto puhuu puolestaan ja tuo mieleen jopa suuren maailman yökerhot. Sellainen saattoi olla takavuosien legendaarisella goottiklubilla Batcavessa Lontoossa ja on nykyäänkin voimassa berliiniläisessä teknoklubissa Berghainissa. Lumous lopettaa niin kuin aloittikin: festivaalisisällöllä, jota ei aivan jokaiselta tapahtumalta olettaisi. Festivaalissa on kyse muustakin kuin bändimaratonista. Siellä kulttuuri ja ihmiset ovat valloillaan, Rajaportin saunan lauteilta Dog’s Homen pöydille.
Lisää aiheesta muualla verkossa
Lumous-festivaali Tampereella 13.–16.7.2017 (festivaalin verkkosivut)
*