Uusi piirihallitus ryhtyi työhön

Piirihallituksen kokoukseen osallistuneet edessä vasemmalta Tatu Ahponen, Satu Kosola, Marketta Hyvärinen ja Marko Honkanen. Takana vasemmalta Sinikka Torkkola, Timo Rautanen, Miska Vesikko, Jarno Tuohiniemi, Marja-Leena Torkki, Risto Viitanen, Niko Vallenius, Anna Jukantupa, Veijo Laitinen ja Jukka Kinos. (Kuva: Ari Jalava.)

Teksti ja kuva: SINIKKA TORKKOLA   
Jokaisella pitää olla mahdollisuus sanoa mielipiteensä. Turhaan ei kokouksia pidä venyttää eikä samoja asioita toistella. Kokousten on syytä sujua sutjakkaasti eikä venyä kahta tuntia pidemmäksi. Näillä toimintatavoilla Pirkanmaan vasemmiston piirihallitus arvioi tulevien kokousten sujuvan.

– Hyvä puheenjohtaja on osallistava, kuunteleva, järjestelmällinen, johdonmukainen, selväsanainen, asiapitoinen, jämäkkä ja hyvä juoksuttamaan kokousta, kertoivat kokoustajien muistilaput uudelle puheenjohtajalle Marja-Leena Torkille.

Uusi, marraskuun piirikokouksessa valittu piirihallitus jakoi tehtäviä ensimmäisessä kokouksessaan lauantaina. Työvaliokuntaan valittiin puheenjohtajan lisäksi varapuheenjohtajat Tatu Ahponen, Sinikka Torkkola ja Niko Vallenius, joka sai vastuulleen myös piirihallituksen viestintätehtävät. Työvaliokunnan kokouksiin kutsutaan myös toiminnanjohtaja Jukka Kinos sekä uusi, helmikuussa työnsä aloittava toiminnanjohtaja Aaron Kallinen sekä toimistonhoitaja Tiina Jalava. Jukka Kinos jää eläkkeelle toiminnanjohtajan tehtävästä kevään aikana

Maakuntavaaliohjelmaa kolmessa työryhmässä

Kevään keskeisin tehtävä on valmistautuminen lokakuun maakuntavaaleihin. Pirkanmaalla valitaan 79 maakuntavaltuutettua, ehdokkaita taas voi asettaa 118. Piirihallitus päätti, että ehdokkaita asetetaan täysi lista. Suunnilleen puolet ehdokkaista asetetaan Tampereelta ja muualta Pirkanmaalta toinen puoli.

Ehdokkaiden etsintä on jo alkanut useassa kunnassa. Vaalivalmisteluja vie eteenpäin vaalityöryhmä, johon kuuluu työvaliokunnan lisäksi Veijo Laitinen.

Syksyllä alkanutta maakuntavaaliohjelman valmistelua jatketaan edelleen kolmessa ryhmässä. Työryhmät ovat sosiaali- ja terveyspalvelut, ympäristö ja kaavoitus sekä työllisyys. Työryhmien toimintaan kutsutaan kaikkia ohjelman teosta kiinnostuneita.

Sote-ryhmässä puhetta johtaa Marja-Leena Torkki ja jäseniä ovat Terhi Haukka, Anna Jukantupa ja Jarno Tuohiniemi. Työllisyystyöryhmän puheenjohtajana jatkaa Antti Salonen ja jäseninä Niko Vallenius sekä Miska Vesikko. Ympäristö- ja kaavoitustyöryhmää luotsaa Sinikka Torkkola, jäseninä ovat Tatu Ahponen, Marko Honkanen ja Marketta Hyvärinen.

Piirihallitus valitsi myös Pirkanmaan maakunnan yhteistyöryhmään (MYR) Harri Asikaisen. Pirkanmaan liiton hallituksen nimeämässä yhteistyöryhmässä on 18 jäsentä. Työryhmän tärkein tehtävä on sovittaa yhteen Euroopan unionin rakennerahaston tukia ja kansallisia aluekehitysvaroja.

Lisää Vasemmassa Kaistassa

Pirkanmaan vasemmistolle kuuluu hyvää (26.11.2017)
Marja-Leena Torkki Pirkanman Vasemmistoliiton puheenjohtajaksi (25.11.2017)

Lisää aiheesta muualla verkossa

Pirkanmaan Vasemmistoliiton piirihallitus (Pirkanmaan vasemmiston verkkosivut)
Maakunnan yhteistyöryhmä (Pirkanmaan liiton verkkosivut)

*

 

 

 

Leave a Reply