Kaupunkisuunnittelu ilmastonmuutoksessa?

LIISA AHOLA
Hollannissa on mitattu rannikon korkein milloinkaan saavutettu meriveden korkeus. Tieto on huolestuttava, sillä suurin osa maan pinta-alasta on jo nyt merenpinnan alapuolella. Meriveden korkeus jatkaa vääjäämättä kasvuaan.

Jossakin vaiheessa tulee tilanne, jolloin meri valtaa Alankomaat. Hollannissa ja ilmeisesti myös muissa vauraissa maissa on varauduttu antamaan periksi ilmastonmuutoksen seurauksille, ainakin merenpinnan nousulle.

Hollantilaiset osaavat rakentaa kelluvia kerrostaloja. Myös ruokahuollon turvaamista harjoitellaan. Vihannesten vesiviljely osataan jo ja kehitteillä on perunankasvatustekniikka ilman multaa. Nämä uutiset tuudittavat ihmiset valheelliseen turvallisuudentunteeseen.

Olisi hyvä ymmärtää, että ilmastonmuutos tekee jo nyt tuhojaan. Se ei ole tulevaisuutta, se on nykyisyyttä. Jo nyt meri valloittaa saaria ja ihmiset joutuvat muuttamaan. Mitä sinä lapsinesi tekisit, jos kotiseutunne hautautuisi mereen?

Meillä Suomessa ajatellaan, että eihän tässä mitään hätää ole. Meidän talomme eivät kastu eivätkä huku mereen. Tosin rannikolla ja alavilla mailla tilanne on toinen mutta se ei kosketa Tamperetta. Tampereella kaupunkisuunnittelu elää kuin Tampere olisi irrallinen saareke pahasta maailmasta. Täällä poraudutaan maan alle ja kurotetaan pilviin.

Manse-nimen Tampere sai aikanaan tekstiiliteollisuudestaan vertautuen Manchesteriin; nyt kaupunki on muuttumassa Manhattaniksi. Tuntuu kuin mikään ei riittäisi. Tampereen vanha ja viehättävä kaupunkikuva tuhotaan. Puut kaadetaan ja puistoja havitellaan rakennettaviksi. Ihmisillä on paha mieli, mutta he ajattelevat, ettei herroille mitään voi. Alistuminen on vanha työläiskaupunkilaisen mentaliteetti. Ilahduttavaa kyllä, se saattaa olla väistymässä.

Tuorein ilonpilkahdus on tullut vanhan tavara-aseman suojelusta/säilyttämisestä. Tamperelaiset teknokraatit haluavat sujuvoittaa autoliikennettä ja rakentaa lisää kerrostaloja. Varpuset pensaissa tirskuivat, että kaikkien asemanseudun autojen pysäköinti ohjataan maan alle ja osa liikenteestäkin.

Tulevaisuudessa liikenne virtaa esteettömästi kansiareenalle jääkiekkoa katsomaan. Suunnitelmien mylläkässä kansanliike on herännyt puolustamaan tavara-asemaa. Kaavoja on katseltu ja tultu siihen tulokseen, että tavara-aseman purkaminen ei ole pakollista. Normaali kaupunkiliikenne saadaan mahtumaan aivan hyvin Morkun ja tavara-aeman kulmille, kun hyvää tahtoa löytyy.

Tampereen mahtipontinen kaupunkisuunnittelu hämmästyttää. Vuonna 2016 ilmastonmuutoksen todellisuus läpäisi maailman tietoisuuden, mutta Tampereelle se ei ole ehtinyt. Energiansäästön ja hiukkaskuorman vähentämisen pitäisi olla ykkösasia tulevaisuuden kaupunkisuunnittelussa. Yksilöihmisiä ohjataankin käyttämään portaita hissin sijasta, ja valaistus on entistä energiapihimpää. Betoni on rakennusaineena todettu ilmastopahikseksi, eivätkä autot vieläkään kulje sähköllä.

Kohtuuttomia suunnitelmia tekevät ja toteutuksesta päättävät ottavat kovan vastuun. Tosin he itse eivät joudu kärsimään tekojensa seurauksista, sillä aika armahtaa. Kaupunkia ei tehdä tätä vaan huomista päivää varten. Sen pitää kestää vuosisatoja. Mahtipontinen, energiasyöppö ja puistoton keskusta on luotaantyöntävä betoniviidakko. Miltä mahtaa tuntua kulkea neljänkymmenen asteen helteessä varjotonta katua? Tai rämpiä loskaisia katuja ikuisessa marraskuussa? Kestävä kehitys ei ole ainoastaan tyhjä mantra. Se sisältää myös lastemme ja lastenlastemme tulevaisuuden.

Kirjoitus on julkaistu myös Aamulehdessä 22.1.2018

|||

Etusivun kuva:

Padot suojelevat Amsterdamia ja sen kanavia, jotka ovat meren pintaa alempana. (Kuva: Sinikka Torkkola)

 

*

 

Leave a Reply