Teksti ja kuvat: OSKARI JOKINEN
Keskiviikkona vietettiin YK:n päivää, jonka kunniaksi Sampolan kirjastolla järjestettiin keskustelupaneeli rauhasta ja rauhantyöstä. Otsikolla Mistä turvaa maailmalle, Suomelle ja meille kaikille pohdittiin rauhanliikkeen menneisyyttä ja tulevaisuutta, konfliktien syitä ja arkista rauhanaktivismia. YK:n päivää vietetään Yhdistyneiden kansakuntien perussopimuksen voimaanastumisen vuosipäivänä. Samaan aikaan vietetään YK:n aseistariisuntaviikkoa.
Tilaisuuden avasi Pirkanmaan rauhanpuolustajien Jouni Sirén. Puheessaan hän alusti paneelin aiheita ja paheksui suomalaisen rauhanvälittämisen perinteen murentumista. Entinen rauhanvälityksen suurvalta on 2000-luvun aikana jatkuvasti lähentynyt sotilasliitto Naton kanssa kansan vastustuksesta huolimatta. Rauhanvälitykseen tähtäävät toimenpiteet näyttäytyvät nykyaikana radikaaleina kannanottoina, siinä missä valtavat sotaharjoitukset sen sijaan muuttuvat enenevässä määrin normiksi.
Tälläkin hetkellä Norjan rannikolla käydään suurinta Naton sotaharjoitusta sitten kylmän sodan, koodinimeltään Trident Juncture. Siihen osallistuu yhteensä 35 000 sotilasta, 500 myös Suomesta.
Sirén kritisoi myös rauhantyöhön elimellisesti kuuluvien ihmisoikeusperiaatteiden rapautumista, mikä näkyy erityisesti turvapaikkakäytäntöjen tiukentumisessa.
Sirénin puheen jälkeen esiintyi muusikko Laura Moisio. “Lohdun ja ilon sävelien” jälkeen yleisö siirtyi syysilmalta suojaan Sampolan kirjastoon.
Pieni suuri rauhanliike
Vielä ennen paneelia kuultiin runoilija Eriikka Magnussonin esittämänä runoja sekä järjestävän tahon Tampereen seudun työväenopiston rehtorin Matti Saaren tervetuliaispuhe.
Paneelia puheenjohti tutkija Karim Maiche. Panelisteina toimivat Jouni Sirén, Tampereen yliopiston rauhan- ja konfliktintutkimuksen tutkija Unto Vesa, vasemmiston kaupunginvaltuutettu Noora Tapio ja Tampereen evankelis-luterilaisista seurakunnista Ilkka Hjerppe.
Paneeli aloitettiin Vesan lyhyellä alustuksella suomalaisesta ja länsimaisesta rauhanliikkeestä. Järjestäytynyt rauhanaktivismi on peräisin 1800-luvulta, jonka jälkeen sen toiminta on ollut aaltoilevaa, mutta jatkuvasti eläväistä. 1950-luvulta lähtien merkittävin rauhanliikkeen fokus on ollut ydinaseissa ja niiden leviämisen rajoittamisessa. Jo eläköitynyt tutkija muisteli kaiholla vuoden 1983 mielenosoituksia keskipitkän matkan ydinohjuksia vastaan, joka esimerkiksi Tampereella keräsi silloisessa Suomessa historiallisen suuren määrän mielenosoittajia, 12 000 osallistujaa.
Vesa kuitenkin myös huomautti rauhanliikkeen menestyksen olevan voimakkaan aaltoilevaa. Niin Sirén kuin Maiche muistelivat vuoden 2003 mielenosoituksia Irakin sotaa vastaan, jotka keräsivät jopa 200 000 ihmistä Helsingin kaduille. Tämän jälkeen rauhanliike ei ole onnistunut keräämään suuria massoja kadulle. Virallisesti sota myöskin päättyi vasta vuosia myöhemmin. Aseelliset konfliktit alueella eivät ole päättyneet vieläkään.
On ihminen luotu onneen
Sirén ei kuitenkaan nähnyt rauhanliikkeen tilaa täysin toivottomana. Rauhanliikkeen aaltoliikkeeseen kuuluu suosion lisäksi toimintakulttuurin muutos, joka ainakin tällä hetkellä nojaa muunlaiseen vaikutustyöhön kuin massakokoontumisiin. Hän myös viittasi kyselyihin, joiden perusteella suomalaiset ovat edelleenkin jopa hämmästyttävän negatiivisia Natoa kohtaan siitä huolimatta, että valtamediassa esiintyvä pelonlietsonta asian ympärillä on hyvin yleistä.
Paneelin aloituspuheenvuoroissa lähestyttiin rauhanliikkeen nykytilaa monista, usein hyvin henkilökohtaisista näkökulmista. Vanhempien panelistien puheenvuoroissa välkkyivät rauhanliikkeen pitkän linjan muutokset ja henkilökohtaiset kokemukset, Tapiolta taas paneelin nuorimpana yleensä tiedusteltiin tuoreempien sukupolvien suhteesta perinteisiin projekteihin, kuten ydinaseisiin ja Irakin sotaan.
Tapio halusi varoa puhumasta liian varmana koko sukupolvensa suulla, mutta pohdiskeli nykyaikaisen poliittisen retoriikan merkitystä nykynuorten kyvylle kuvitella parempaa maailmaa.
– Filosofian opettajat ovat antaneet ymmärtää, että utopioiden muodostaminen on nykyajan opiskelijoille aiempaa vaikeampaa. Onko välttämättömyyden retoriikka ajanut uskomaan vaihtoehdottomuuteen ja passiivisuuteen?
Kuinka opin rakastamaan pommia?
Hjerppelle vahvana muistona nousivat esiin 1970-luvun mielenosoitukset ydinvarustelua vastaan.
– Silloin ehkä joidenkin täälläkin istuvien kanssa oltiin kaduilla ja huudettiin ‘Ydinsotaa vastaan, tahdon ainoastaan elämää’, Hjerppe muisteli samalla nyrkkiä ilmassa heiluttaen.
Vesa puhui ydinaseista rauhanliikkeen kestoteemana. Vaikka ydinaseita on edelleenkin olemassa valtavia määriä, oli ydinsodan pelko kylmän sodan aikana huomattavasti kouriintuntuvampi ja arkisempi huoli.
– Kuuban ohjuskriisissä mukana olleita korkeita virkamiehiä on myöhemmin haastateltu ja he ovat arvioineet, että ydinsodan riski oli jotakuinkin fifty-fifty, eli lähellä käytiin.
Maiche kuitenkin kuvaili, miten kylmän sodan jälkeen ydinaseista on tullut ikään kuin itsestäänselvyys. Aivan viime aikoina kysymys on noussut aivan uudella tavalla tapetille, kun Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump on uhannut irroittaa maansa lyhyen ja keskipitkän kantaman ydinaseet kieltävästä INF-sopimuksesta. Tämä on luonnollisesti kirvoittanut vastareaktion Venäjältä, joka on ilmoittanut joutuvansa vastaamaan mahdolliseen asevarusteluun.
Vesa muistutti, että jo pelkästään ydinaseiden olemassaolo lisää pitkällä tähtäimellä todennäköisyyttä niiden käytölle, vahingossa tai tarkoituksella. Kylmän sodan ajalta on useita läheltä piti -tapauksia, joissa inhimillisen tai teknisen virheen vuoksi ydinkatastrofi oli, jos ei todennäköinen, niin ainakin todennäköisyydeltään reilusti yli nollan.
Rapistuvista ydinaseista ja niihin liittyvän protokollan rikkomuksista kirjoittaa muun muassa Eric Schlosser kirjassaan “Command and control: Nuclear Weapons, the Damascus Accident, and the Illusion of Safety”. Ydinaseiden historiaa värittää kylmän sodan ajalta nykypäivään asti merkittävä valikoima vahinkoja ja laiminlyöntejä, jotka olisivat surkuhupaisia, elleivät ne samaan aikaan uhkaisi rauhaa ja sivilisaation olemassaoloa maan päällä.
Joka kadulla asuu ihminen, sisällään sanoja tuntemattomia
Panelistit eivät nähneet nykyajan rauhanliikkeen aallonpohjaa niinkään rauhanasian alennustilana, vaan pikemminkin osoituksena sen toimintatapojen muutoksesta. Massaliikkeiden sijasta rauhantyö on hajautunut yleiseen ihmisoikeustyöhön, johon kuuluvat taistelu eriarvoisuutta vastaan, vähemmistöjen puolustaminen ja ilmastonmuutoksen vastainen työ. Vuoden 2015 pakolaiskriisi oli käännekohta eurooppalaisessa turvallisuusympäristössä, kun päätään nostivat niin taantumuksellinen rasistinen liike kuin sitä vastustanut antirasistinen toimintakin
Vesa viittasi rauhantutkimuksessa jo vuosikymmeniä vallinneeseen käsitykseen ”laajasta turvallisuuskäsityksestä”. Turvallisuutta ei luo pelkästään valtion asearsenaali, vaan merkitystä on myös muun yhteiskunnan rakenteilla ja tasa-arvolla.
Rauhanpuolustajina panelisteille laaja turvallisuuskäsitys oli lähes itsestäänselvyys. Sirén painotti, että ihmistä, jolla elämässä kaikki on jotakuinkin hyvin, on vaikeaa lietsoa väkivaltaan ja pelkoon. Hjerppel tiivisti käsityksensä turvallisuudesta ja rauhasta kuin antiteesiksi latinankieliselle tokaisulle Homo homini lupus, ihminen on ihmiselle susi:
– Rauha on sitä, kun ihminen näkee toisen ihmisen ihmisenä.
Tapio painotti nykyaikaisen, laaja-alaisen rauhantyön vaativan niin lempeyttä kuin rohkeuttakin. Lempeyttä toimia yhdessä rauhan puolesta ja rohkeutta nousta niitä vastaan, jotka rauhaa uhkaavat. Erityisesti hän nosti esiin fasismin vastaisen kamppailun, joka tällä hetkellä näkyy etenkin Brasiliassa, jossa äärioikeistolainen ehdokas Jair Bolsonaro on suurella todennäköisyydellä nousemassa maan presidentiksi.
Tänään aion lähteä maailmaan
Suomen nykyroolia rauhan edistämisessä kritisoitiin rankasti. Siinä missä aiempina vuosikymmeninä Suomi oli merkittävässä roolissa rauhanturvaoperaatioissa maailman kriisialueilla, on hallitus nykyään leikannut kehitysapua, tiukentanut turvapaikkakäytäntöjä ja harjoittanut häpeilemättä asekauppaa sotaa käyville alueille. Tapio kritisoi hallituksen “arvopuhehöpinää” ja piti esimerkiksi reaktiota sauditoimittaja Jamal Khashoggin murhaan selkärangattomana.
Suomen muistutettiin yhä käyvän asekauppaa esimerkiksi Saudi-Arabian kanssa, jonka johtama liittouma käy veristä sotaa Jemenissä. Jemenin lähes unohdettu sota on nykyajan vakavimpia humanitäärisiä kriisejä.
Lopuksi panelistit esittelivät keinoja edistää rauhan asiaa. Lainsäädäntötyön ja kansainvälisen toiminnan lisäksi silkka puhuminen nostettiin merkittävään rooliin. Rauhan asiasta tulisi puhua kaikkialla missä se on mahdollista: töissä, kouluissa, tuttaville. Valtioiden välistä puheyhteyttä ylläpitää esimerkiksi juurikin keskiviikon päivänsankari YK, jonka merkityksen Vesa toivoi tulevaisuudessa kasvavan. Myös Sirén muistutti, että juuri Suomen kaltaiselle pienelle maalle kansainvälinen lakiperustaisuus on turvallisen ja vakaan maailman tae.
Paneelin puheenjohtaja Maiche päätti tilaisuuden kehottamalla kuulijoita lähtemään rauhan sana huulillaan keskustelemaan ja edistämään parempaa maailmaa. Kaikkein radikaaleimman toimenpide-ehdotuksen teki kuitenkin jo aiemmin Hjerppe.
– Kansallisvaltiot tulisi lopettaa välittömästi, se olisi yksi tapa taata rauha
Osa väliotsikoista on viittauksia Kollaa kestää -yhtyeen kappaleeseen Jäähyväiset aseille ja Stanley Kubrickin elokuvaan Dr. Strangelove: How I Learned to Stop Worrying and Love the Bomb.
Lisää aiheesta Vasemmassa Kaistassa
Kaikenlaiset rauhan puolestapuhujat, liittykää yhteen (21.10.2018)
Mikä Suomea uhkaa (15.10.2018)
Ollaan ihmisiksi ja puolustetaan rauhaa (7.6.2018)
Tiukasti mutta sovussa rauhan puolesta (6.4.2018)
Totaalikieltäytyjät (2.3.2018)
*