Artikkeli: Artikkelit 2013–2018

20.12.2018 klo 08:17

Miehet metsissä ‒ sodanvastustajien kaarti Hämeenkyrössä 1 (2)

Sodanvastustajat rauhan töissä eli rukiinleikkuutalkoot Pongin talossa elokuussa 1941. Kuvaaja tuntematon.

 

Teksti: JUSSI NIINENMAA   
Vuoden 1918 sisällissodassa kaatui, teloitettiin, nääntyi vankileireillä tai katosi yli 300 punaista tai sellaisena pidettyä hämeenkyröläistä. Lisäksi useat sadat joutuivat kärsimään vankileireillä, osa heistä jopa vuosikausia. Sodan jälkeen rankaisutoimia ulotettiin jopa punaisten lapsiin ainakin joissakin hämeenkyröläisissä kouluissa. ”Punaisten kakarat” joutuivat välitunnillakin seisomaan erillään muiden lapsista, kuten muun muassa Ahti Lindberg on kirjoittanut. Työmarkkinoilla vankileireiltä vapautuneet olivat toisarvoisessa asemassa niin työn saannin kuin sen ehtojenkin suhteen.

Vaikka sodan haavat vähitellen arpeutuivatkin, olivat arvet selvästi näkyvissä toisen maailmansodan alkaessa. Varsinaisesti punakaartilaisia ei haluttu asevoimiin ja suurin osa oli iältäänkin jo ensisijaisen ”sotilasiän” ylittäneitä. Punaisten jälkikasvu oli kyllä kelvollista aseisiin, ihan etulinjaankin.

Talvisotaan lähteminen tapahtui vähin erin, ikään kuin puolivahingossa. Suuri joukko miehiä värvättiin jo paljon ennen sodan syttymistä Kannakselle linnoitustöihin ja runsas kuukausi ennen sodan alkua aloitettiin Yleiset Harjoitukset (YH), joihin kutsuttiin lähes koko aseistettava joukko. Tilanne oli kansalaisten keskuudessa varsin epäselvä ja monet uskoivat, ettei sotaa tulekaan. Mutta kun se sitten tuli, olivat miehet jo pääosin armeijan palveluksessa. Näin ollen talvisodan aikaan sodasta kieltäytyneitä oli todella vähän.

Tahdottiin rauhaa

Niin sanotun välirauhan aikaan luettiin uutisia, miten maailmansota levisi ympäri Eurooppaa. Edistyksellisimmät voimat Suomessa toivoivat, että talvisodan opetukset olisivat olleet riittäviä. Suomeen perustettiin Suomen ja Neuvostoliiton rauhan ja ystävyyden seura. Siihen liittyi välittömästi huomattava osa kansaa, vaikka virallinen Suomi suhtautuikin siihen penseästi. Hämeenkyrön Kyröskoskelle perustettiin paikallisosasto, johon liittyi runsaat pari sataa jäsentä. Keväällä 1941 alkoi olla aika selvää, että Suomi liittoutuu Adolf Hitlerin Saksan kanssa, kun tämä hyökkää Neuvostoliittoon. Kaikki eivät kuitenkaan olleet hinkumassa Uralille pääsyä, vaan monet nuoret miehet päättivät, etteivät lähde sotimaan Hitlerin puolesta. Joukossa saattoi tietysti olla jokunen talvisodan kauhuista tarpeekseen saanut ja muutama, jotka vastustivat periaatteesta aseisiin tarttumista.

Sota syttyi, miehet rintamalle – tai metsiin

Hämeenkyröläisiä tuomittiin sotilaskarkuruudesta kaikkiaan 35 miestä. Tämän lisäksi henkensä menetti ainakin kahdeksan metsäkaartilaista ja viisi miestä onnistui piileskelemään koko sodan ajan. Osa vältti tuomion suostuttuaan kiinnijäämisensä jälkeen lähtemään rintamalle. Näitä tapauksia kertyi etenkin sodan alkuvaiheessa. Lisäksi rintamalta kotiseudun metsiin lähti kymmeniä miehiä ja Mika Lampi onkin laskenut, että ainakin 100 miestä pakoili Hämeenkyrön metsissä sodan aikana. Jonkin verran karkasi myös rintamalta, mutta heidät tuomittiin paikallisissa kenttäoikeuksissa, joten tilastointia ei tältä osin ole tehty.

Lähes kaikki hämeenkyröläiset metsäkaartilaiset olivat pitäjän länsiosista, kärjessä Vaivian koulupiiri, jonka reserviläisistä karkuruuteen syyllistyi peräti 38,6 prosenttia. Valtaosa metsien miehistä oli pientiloilta ja he pysyttelivätkin joko oman tai lähisukulaisen kotitalon tuntumassa. Toki osa piiloutui etäämmälle ja tiedetään joidenkin hakeutuneen esimerkiksi Pinsiön erämaahan ja olleen yhteydessä Tampereen kuuluisiin vastarintaryhmiin. Hämeenkyrön metsäkaartilaiset eivät kuitenkaan ryhtyneet tihutöihin ja aseellinen vastarintakin jäi muutamiin harvoihin laukauksiin. Aseita ei ollutkaan kuin aivan muutamalla miehellä ja vielä harvemmat sitä käyttivät.

Sodan alkuvaiheessa muodostui miehistä kolme isompaa joukkoa, jotka on jälkeenpäin nimetty pääasiallisen pakoiluseudun mukaisesti Vaivian joukoksi, Tuokkolan joukoksi ja Kaipion joukoksi.

Aluksi näitä toisinajattelijoita etsiskeltiin hyvin sattumanvaraisesti. Muutama pidätettiin kotoaan loppukesän 1941 aikana. Mutta etenkin ”valkoinen” valtaapitävä väestö vaati tuloksekkaampaa etsintää jo heinäkuussa ja elokuussa kunnanvaltuusto ja kirkkovaltuusto asettivat nimismiehelle uhkavaatimuksen, että mikäli karkureita ei saada kiinni, asia saatetaan maaherran tietoon. Kiinniottoja vaadittiin joko ”elävänä tai kuolleena”. Suojeluskunnan ja paikallispoliisin voimin järjestettiin jo heinäkuun lopulla 65 miehen voimin etsintä, mutta vasta elokuun lopulla Vaivian ryhmästä saatiin ensimmäiset seitsemän miestä kiinni.

Etsintä tehostuu, otteet kovenevat

Ihmisjahti siirrettiin Valtiollisen Poliisin (Valpo) alaisuuteen syyskuun alussa. Kohta alkoivatkin otteet koventua. Kunnanvaltuutettu Jooseppi Salomaa oli esiintynyt metsäkaartilaisten puolestapuhujana ja hänen uskottiin piilottelevan poikaansa Uuno Salomaata. Paikallinen poliisi kuulusteli Salomaata useaan otteeseen. Valpo pidätti hänet 4. syyskuuta 1941 ja vei Tampereelle kuulusteltavaksi. Virallisen ilmoituksen mukaan Salomaa oli hirttäytynyt 29. syyskuuta pidätystiloissa, mutta kun hänen ruumiinsa tuotiin Hämeenkyröön, ohimossa olikin kuulanreikä ja hänen päänsä ja vatsansa oli avattu. 

Vaivian koulu, jossa kuulusteltiin sodanvastustajia ja heidän omaisiaan. (Kuva: Jussi Niinenmaa)

 

Jo heinäkuussa olivat Kallet Ponkiniemi ja Ponki istuskelleet erään talon pihassa talon tyttärien kanssa, kun paikalle ajoi tehtaan auto, josta miehiä kohti alettiin ampua. Miehet pääsivät kuitenkin pakenemaan piiloutumalla lehmien joukkoon. Elokuussa alettiin laajemmin kuulustella siviiliväestöä, lähinnä entisten punakaartilaisten sukulaisia. Kuulusteluja suoritettiin ainakin Kaipion ja Vaivian kouluilla sekä Kuotilan talossa. Viime mainittu oli – ajan tavan mukaan – paikka, jossa oli varattuna tila kuljetettaville vangeille, johon nämä laitettiin yöpymään. Talon väki hoiti vankien ruokinnan ja sai siitä valtiolta korvauksen.  

Valpo ja päämajan valvontaosasto kävivät ainakin syksyllä 1941 kiistelyä siitä, kumpi johtaa sodanvastustajien jahtaamista. Syyskuun alussa kuitenkin saatiin kymmenen miestä kiinni, mutta myöhemmin samassa kuussa isoilla joukoilla tehdyt etsinnät eivät tuottaneet tulosta. Lokakuussa sitten kuitenkin neljä miestä antautui vapaaehtoisesti. Ehkä ilmojen kylmeneminen teki olon tukalaksi ja toisaalta sotarintamalla Neuvostoliitto joutui perääntymään. Suomessa hehkutettiin jo varmaa saksalaisten voittoa.

Ihmishengen arvo romahtaa

Ensimmäinen kuolonuhri ilmaantui marraskuun 28. päivänä. Silloin löydettiin Pyöräniemen kylästä metsäkorsusta yksinäinen kuollut mies. Hän saattoi olla kuollut lämmitykseen käyttämänsä kamiinan aiheuttamaan häkämyrkytykseen. Joulukuun puolella alkaneiden suuretsintöjen yhteydessä alkoivat väkivaltaiset kuolemantapaukset. Joulukuun 12. päivän aamuna etsintäjoukot piirittivät Ponkin talon. Taloon vievää tietä pitkin tulivat sitten varsinaiset etsintäjoukon johtajat, jolloin talossa piileskellyt Eino Ponki lähti vastakkaiseen suuntaan noin 100 metrin päässä olevaa metsänreunaa kohti. Talon väki ja aamulla työhön menossa olleet ihmiset kertoivat kuulleensa yhden laukauksen, mutta ”virallisen” asiakirjan mukaan Eino Ponkia oli kehotettu pysähtymään, jolloin tämä olisi ampunut ensin ja vasta sitten pidättäjistä eräs oli ampunut takaisin. Monet ihmettelivät asiaa, koska heidän käsityksensä mukaan Eino Ponkilla ei ollut asetta, eikä kukaan kuulijoista maininnut kuin yhden laukauksen.

Vaivian järvestä laskee Hämeenkyrön Kirkkojärveen niin kutsuttu Prentinlahteen puro, jota sanotaan Palonjoeksi. Vain keväisin lumien sulaessa ja syyssateiden aikaan siinä on niin paljon vettä, että siitä ei pysty loikkaamaan yli. Tuon ”joen” varsilla metsien miehet oleilivat isoissakin ryhmissä syksyllä 1941. Lähistöllä oli monia pieniä torppia, joissa asuvien myötätunto oli selvästi sodanvastustajien puolella. Lisäksi purossa oli purolohta, tammukkaa, jota miehet pyytivät elannokseen.

Tuon joen lähistöllä piileskelivät myös Topi Mäkipää ja Väinö Vettenranta. Heillä oli tarkoitus siirtyä kauemmas Kuustenlatvan kylän metsiin, mutta tammikuun 22. päivän vastaisena yönä vuonna 1942 oli kylmä ja he päättivät yöpyä Mäkipään sisaren luona. Aamuyön tunteina pihalle ilmaantui etsintäjoukko etunenässään konstaapeli Heikki Perttu. Vettenranta ehdotti pakenemista, mutta Topi Mäkipää varoitteli: ”Siellä on pyssymiehet ovella, ne tappaa sun heti.” Tapauksesta on kirjoittanut muistelmissaan Reino Sjöblom seuraavasti.

“Vettenranta teki kuten sanoi. Lähti ovesta ulos. Rapuissa oli vastassa poliisi Perttu kavereineen, osan ollessa piiloutuneina ja ampumavalmiina. Oven takana vastassaolevat eivät yrittäneetkään ottaa ovesta tullutta Vettenrantaa kiinni käsirysin, vaan antoivat mennä. Alkoi ammunta konepistoolein ja muin asein. Pari-kolmekymmentä metriä ehti mies päästä kunnes tuupertui hangelle. Ei ollut nytkään tarkoitus pidättää, vaan halu ja intohimo oli vaan suoraan tappamiseen. Tulkoon sanottua, että Vettenranta oli ehkä keskikokoa pienempi mies. Rapussa oli kaiteet molemmin puolin josta muun muassa Perttu oli sivuutettava.”

Topi Mäkipää laitettiin käsirautoihin ja häntä lyötiin molemmin puolin, ”ettei kaatumaan päässyt.” Hän kuitenkin ”pääsi” hengissä kolmeksi vuodeksi vankeuteen.

|||

Lue artikkelin toinen osa:

Miehet metsissä ‒ sodanvastustajien kaarti Hämeenkyrössä 2 (2) (21.12.2018)

Lähteitä

Mika Lampi: Yksimielisyyden varjossa – Hämeenkyrön metsäkaartilaisuus jatkosodan aikana, Suomen historian pro gradu- tutkielma, Tampere 2003.

Terhi Nallinmaa-Luoto – Marja Agge: Hämeenkyrön historia III , julkaisijat Hämeenkyrön kunta, Hämeenkyrön seurakunta, Otavan kirjapaino Oy, Keuruu 2003.

Liisa Raipala: Talvi- ja jatkosota Hämeenkyrössä aikalaiskokijoiden muistamana, Suomen historian pro gradu- tutkielma, Tampere 2003.

Sakari Selin: Kun valtiopetos oli isänmaallinen teko. Nuoret sodassa Hitleriä vastaan, Työväen historian ja perinteen tutkimuksen seura, Unigrafia, Helsinki 2011.

Reino Sjöblom: Hämeenkyrön Metsäveljet, muistelmasarja Hämeen Yhteistyössä 1981–1984.

*

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.