Tasa-arvon tasavalta – utopiaako vain?

Sukupuolten välisen tasa-arvon edistämisessä painopisteet ovat eri vuosikymmenillä vaihdelleet. 1960-luvulla alkaneen tasa-arvokeskustelun aiheena oli vaatimus sukupuolten välisestä työnjaosta. Keskusteluissa painotettiin sukupuolten välistä tasa-arvoa työnjaossa sekä kotona että työmarkkinoilla ja vaadittiin toimia sukupuoleen kohdistuvan syrjinnän poistamiseksi. Keskustelu lainehti läpi koko 1970-luvun. Vuonna 1986, monipolvisen eduskuntakeskustelun tuloksena, saatiin viimein säädettyä tasa-arvolaki. Muutaman vuoden kuluttua lain voimaantulosta Suomea ravisteli 1990-luvun lama, joka asetti jälleen uudet haasteet myös tasa-arvopolitiikalle.  

1990-luvun yhteiskunnallisissa keskusteluissa määräaikaiset työsuhteet yhdistettiin lähinnä rakennusmiehiin. Tänään määräaikaisuus kohdistuu entistä enemmän koulutettuihin naisiin. Erityisesti terveydenhuollon naisvaltaisilla aloilla määräaikaisista sijaisuuksista on tullut vakiintunut käytäntö järjestellä työtehtäviä. Naistutkimuksen professori Päivi Korvajärvi onkin todennut, että määräaikaiset työsuhteet voivat muodostua naiselle jopa ansaksi, vaikka ne aluksi toimisivatkin jonkinlaisena porttina työelämään.

Vaikka naisten ja miesten väliset palkkaerot ovat kaventuneet muutaman vuosikymmen takaisesta tasosta, naisen euro on edelleen noin 80 prosenttia miehen palkasta. Puolet palkkaerosta on selitettävissä sukupuolten työskentelystä eri aloilla, mutta toinen puoli on yhä vailla virallista selitystä. Päivi Korvajärven mukaan näyttää siltä, että miehen tekemää työtä arvostetaan enemmän eikä ainoastaan palkkaukseen liittyvinä palkitsemismuotoina vaan myös arvonantona.

Siivoojaa ei huomaa kukaan

“Tehdä näkyväksi yhteiskuntamme näkymättömissä ja kuulumattomissa olevaa työväenluokkaista tyttöyttä ja naiseutta, tämän kulttuurisen naiseuden olemusta ja paikkaa yhteiskunnassamme sekä työläisnaiseksi kasvattamista ja kasvamista” kirjoittaa tutkija Mari Käyhkö vuonna 2006 julkaistussa väitöskirjassaan Siivoojaksi oppimassa: etnografinen tutkimus työläistytöistä puhdistuspalvelualan koulutuksessa.

Mari käyhkö jatkaa, miten siivoojan työ on useimmiten täynnä hiljaisuutta, koska vain harvat haluavat jutella siivoojan kanssa tai edes näkevät hänet tilassa. Itse muistan jonkun takavuosien televisiosarjan, jossa koruliikkeen ryöstön ainoa silminnäkijä oli siivooja, jota rosvot eivät huomanneet vaikka hän ei ollut mitenkään edes piilossa. ”Siivoojaa ei huomaa kukaan”, kyseinen siivooja sanoi kuulustelussa myöhemmin.

Käyhkö tuo hyvin esiin yhteiskuntamme hiljaiset ammattilaiset, esimerkiksi hoivatyöntekijät: sairaanhoitajat, lähihoitajat, hoitoapulaiset, laitosapulaiset ja keittiötyöntekijät, jotka useimmissa tapauksessa ovat naisia ja yhä useammin myös maahanmuuttajataustaisia henkilöitä.  Tämän päivän hoivakeskusteluissa käytetäänkin paljon erilaisia teorioita, joiden tarkoituksena on käsitteellistää hoivatyötä ja siten tehdä varsinkin avustavia hoivatyön tekijöitä näkyviksi toimijoiksi.

Kiire, uupumus ja työpahoinvointi yhdessä saattavat lannistaa vahvimmankin persoonan. Tulevaisuuden vaativimpia yhteiskunnallisia tehtäviä ovatkin juuri työelämän vaateet ja naisten asema sekä työmarkkinoilla että yksityiselämässä. Yliopistonlehtori Ritva Nätkin on puolestaan nostanut esiin sen, miten intiimiä politisoidaan ja miten intiimistä, esimerkiksi kotona tehtävästä lapsen tai vanhuksen hoivasta, rakentuu kamppailun kenttä. Nätkin muistuttaa miten sosiaalista, perinteisesti naisille kuuluvaksi miellettyä, aluetta ajetaan väistämättä alas, ja miten sosiaalinen ei pärjää nykyajan talouspuheelle millään yhteiskuntamme sektorilla.

Talouden ja sosiaalisen vastakkainasettelussa sekä hoivatyöntekijöiden asemassa mielenkiintoista onkin se, miten on löydettävissä hyvän hoivan muoto. Onko hoiva tulevaisuudessa kohtaamista, vierellä olemista vai potilastietojärjestelmän päivittämistä? Suuri tulevaisuuden kysymys on, kuka lopulta hoitaa ihmisen, vanhuksen, kuolevan potilaan ja millainen onkaan juuri hänen ammatillinen asemansa.

Kirjoittaja on vasemmistoliiton valtuutettu Hämeenkyröstä ja kansanedustajaehdokas Pirkanmaalta.