Tasa-arvo ei hokemilla edisty

SINIKKA TORKKOLA Tasa-arvo on vakiintunut osaksi yhteiskunnallista puhetta. Naisten ja miesten yhdenvertaista kohtelua pidetään usein niin itsestään selvänä, ettei sen eteen tarvitse tehdä enää töitä. Näin ei kuitenkaan ole. Tasa-arvoa on toki edistetty yli 150 vuotta, mutta edelleen naisiä ja
Lue lisää

Sukupuolisokea terveys

SINIKKA TORKKOLA Naiset sairastavat eri tavoin kuin miehet. Tai ainakin naisten ja miesten sairauksia käsitellään eri tavoin. Naisten masennuksen syyt liitetään yksilöön ja tunteisiin, miesten ympäristöön ja työhön. Sydänsairauksia pidetään tyypillisinä miesten sairauksina, niinpä naisten sydänoireet ja -taudit voivat jäävät
Lue lisää

Salonkikelpoista homostelua

  Teksti: MINNA MINKKINEN, kuva: RAINI VALLINHARJU     Dome Karukosken ohjaama Tom of Finland, elokuva kuvataiteilija Touko Laaksosesta, tuli ensi-iltaan viime perjantaina. Elokuvassa kuvataan taiteilijan elämää sotavuosista alkaen. Elokuvassa on Laaksosen lisäksi kuvattu hänen puolisoaan ja siskoaan. Elokuva liikkuu monessa
Lue lisää

Köyhyyden pitkät juuret

  LIISA AHOLA    Olet oman onnesi seppä. Kyllä tekevälle aina töitä löytyy.   Näillä lauseilla on syyllistetty ihmisiä sukupolvesta toiseen. Seppä-sana viittaa aikaan, jolloin kaikki tehtiin käsin kuiduista (pellava, villa) puusta ja raudasta. Siinä teknologian vaiheessa todella työtä oli.
Lue lisää

Urheilun takapuolesta etusivulle

  MINNA MINKKINEN    Nuorisotutkimusverkosto julkaisi syksyllä kirjan Urheilun takapuoli. Tasa-arvo ja yhdenvertaisuus liikunnassa ja urheilussa. Päivi Bergin ja Marja Kokkosen toimittama kirja on tarkoitettu opetuskäyttöön, mutta on myös hyvä yleisteos kaikille, jotka ovat kiinnostuneet tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden kysymyksistä urheilussa
Lue lisää

Dementikoilla on vain tyttäriä

ULLA-LEENA ALPPI Tamperelainen kirjailija Anneli Kanto kirjoitti kolme vuotta sitten koskettavan kirjan Pala palalta pois (Gummerus 2013).  Se on kertomus siitä, millaista on muistisairautta potevan ihmisen ja häntä hoitavan omaisen arki. Kirja ei ole kolmessa vuodessa vanhentunut, vaan päinvastoin tullut
Lue lisää

Hallituksen otettava vakavasti naisiin kohdistuva väkivalta

  CAI MELAKOSKI    Kaikki puolueet puhuvat väkivallasta vakavana ilmiönä, mutta rahoitusta Suomen vakavimman ihmisoikeusongelman, naisiin kohdistuvan väkivallan hillitsemiseksi, hallitus ei myönnä. Suomen Amnesty kerää parhaillaan allekirjoituksia peruspalveluministeri Juha Rehulalle osoitettuun vaatimukseen rahoituksen ja resurssien osoittamisesta väkivallan vastaiseen työhön. Pitkän
Lue lisää

Sadat vaativat pelotonta yötä takaisin

Teksti ja kuvat: ANTTI YRJÖNEN – Fasistit, rasistit, ette meitä pelota! Yhdessä kuljemme, emme aio erota, kaikuivat huudot Tampereen illassa, kun Otetaan yö takaisin  -mielenosoittajat muistuttivat antirasismin ja feminismin yhdessä olevan tie tasa-arvoiseen yhteiskuntaan. Mielenilmauksella muistutettiin, ettei naistenpäivä ole ainoastaan
Lue lisää

Martin Luther King – vapauttaja

  MARKO HEIKKILÄ   Martin Luther King jr. oli suomalaistenkin hyvin tuntema ihmisoikeusaktivisti. Hän oli tärkein ja näkyvin afroamerikkalaisten kansalaisoikeuksien puolesta taisteleva avainhenkilö. Martin Luther Kingin elämää esittelevä artikkeli aloittaa Vasen Kaista juttusarjan historian henkilöistä, jotka kirjoittaja arvioi muuttaneen maailmaa
Lue lisää

Töistä ja parisuhteista

ANNA KONTULA Viime päivinä Suomessa on puhuttu paljon miesten alisteisesta asemasta parisuhteessa ja kiistelty, onko sellaista vai ei. Keskustelun kirvoitti Väestöliiton Heli Vaaranen kirjoituksellaan (HS 13.1.), jossa hän kantoi huolta ”miehiä väheksyvästä asenneilmastosta liitoissa”. En usko, että jokin yleisesti parisuhteita
Lue lisää