Artikkeli: Tampere

18.6.2019 klo 10:47

Koulutukselle hyvää kyytiä valtuustossa

Tampereen valtuustoon ei kesäsäätkään vaikuta. Valtuutetut puhuivat tuttuun tapaan asiasta ja asian vierestä lähes neljä tuntia. (Kuva: Kukka Kunnari.)

Tampereen kaupunginvaltuustolla oli kesätaukoa edeltävässä kokouksessaan käsiteltävänä kaupunkilaisten kannalta suuria asioita. Vasemmistoliiton riveistä käytettiin puheenvuoroja erityisesti koulutuspoliittiseen ohjelmaan ja Infra Liikelaitoksen yhtiöittämiseen liittyen.

Vasemmistoliiton valtuutetut Milka Hanhela ja Noora Tapio ovat lautakunnissaan olleet valmistelemassa Tampereen kaupungin uutta koulutuspoliittista ohjelmaa. Ohjelman kirjauksista muun muassa lähiopetuksen takaaminen ammatillisissa oppilaitoksissa, oppimisen tuen palveluiden takaaminen sekä ryhmäkokojen huomioiminen saivat Tapiolta kiitosta.

Tapio korosti puheenvuorossaan yhdenvertaisuutta ja ekologista kestävyyttä tukevaa koulutusjärjestelmää. Hän muistutti, että ”mahdollisuuksien tasa-arvo” ei riitä, jos ja kun lähtökohdat ovat oppilailla erilaiset. Esimerkiksi muuta kuin kotimaisia kieliä äidinkielenään puhuville ja sukupuolivähemmistöihin kuuluville kasautuvien haasteiden huomioiminen on välttämätöntä tasa-arvoisen oppimisen mahdollistamiseksi. Niin Tapio kuin Hanhelakin painottivat myös sukupolvemme ja sen ylläpitämän koulujärjestelmän kriittistä roolia pahimman ilmastokatastrofin torjumisessa sekä kestävämpään elämäntapaan kasvattamisessa.

Vasemmistoliiton Ulla-Leena Alppi muistutti yhdessä Tapion kanssa valtuustoa siitä, että koulutuspoliittisen ohjelman tärkeät kirjaukset voivat toteutua ainoastaan, mikäli rahoitus niille on riittävää kaikilla koulutusasteilla.

Infra yhtiöitetään, ponsi muistuttaa työntekijöistä

Kaupunginvaltuusto sai illan kokouksessa päätökseen pitkään käynnissä olleen valmistelun Tampereen Infra Liikelaitoksen yhtiöittämisestä. Tampereen Infra Oy päätettiin perustaa, ja sen toiminta käynnistynee vuonna 2020.

Vasemmistoliitto on koko prosessin ajan ollut kriittinen yhtiöittämistä kohtaan. Edellisen kerran asiaa käsiteltiin valtuuston marraskuun 2018 kokouksessa, jolloin vasemmistoliitto oli varautunut äänestämään yhtiöittämistä vastaan. Asia kuitenkin palautui valmisteluun sosiaalidemokraattien esityksestä. Palautuksen jälkeen poliittiset voimat ovat vääntäneet perustettavan yhtiön mallista – siis siitä, kuinka selkeästi Infran tulevat toimintamahdollisuudet turvataan.

Vasemmistoliiton valtuustoryhmä joutui tekemään päätöksen äänestää nyt esitetyn niin kutsutun “vahvemman yhtiön” puolesta. Toinen vaihtoehto olisi ollut esittää liikelaitosmallissa pysymistä ja hävitä äänestys koalitiolle. Hyväksyessään kaupunginhallituksen esityksen vasemmistoliitto sai läpi varavaltuutetun ja Infran johtokunnan jäsenen Kukka Kunnarin ponsiesityksen, että henkilöstön etu, hyvinvointi ja tiedonsaanti turvataan koko yhtiöittämisprosessin ajan sekä tulevan yhtiön toiminnassa. Ponsiesitys hyväksyttiin valtuustossa yksimielisesti.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *