Salatiede, näkyvän alla piilevät totuudet ja uudenlainen henkisyys kiehtoivat monia länsimaisen sivistyneistön jäseniä 1900-luvun taitteessa. Teosofian virtaukset innoittivat myös monia taiteilijoita, kuten suomalaisia Akseli Gallen-Kallelaa, Pekka Halosta ja Hugo Simbergiä. Heidän taiteessaan piilevää totuudenetsintää tutkija Nina Kokkinen valottaa tuoreessa väitöskirjassaan sekä siihen perustuvassa tietokirjassa Totuudenetsijät. Esoteerinen henkisyys Akseli Gallen-Kallelan, Pekka Halosen ja Hugo Simbergin taiteessa (Vastapaino, 2019).
Uutta taikaa etsimässä
Teollisen yhteiskunnan läpilyönti 1800-luvulla tarkoitti paitsi kapitalistisen tuotantotavan tunkeutumista kaikkialle maailmaan, myös merkittäviä aatteellisia ja uskonnollisia muutoksia. Tieteellinen maailmankuva, jonka moderni kehitys oli alkanut jo 1700-luvun valistuksessa, levitti rationalistista sanomaansa teollisen vallankumouksen lomassa. Vaikka valistusajattelu ei ollut uskonnonvastaista sikäli kuin käsite tänä päivänä ymmärretään, murensivat sen aatevirtaukset uskoa kirkon auktoriteettiin ja yksinoikeuteen uskonnollisen sanoman suhteen.
Kritiikki kirkkoa kohtaan ei ollut yhtä kuin kritiikki uskonnollisuutta kohtaan. 1800-luvulla kehittynyt teosofia muodostui sivistyneistölle muodikkaaksi hengellisyyden muodoksi, jossa yhdisteltiin monia ajanmukaisia ja muodikkaita ilmiöitä. Teosofian merkittävän hahmon okkultisti Helena Blavatskyn (1831–1891) mukaan kyse oli liikkeestä, joka on yhdistelmä filosofiaa, tiedettä ja uskontoa. Teosofiassa yhdistyivät jo antiikin ajoista tuttu ajatus salatusta, esoteerisesta, tiedosta, tieteellisen maailmankuvan mukainen ajattelu totuuden olemuksen löytämisestä rationaalisessa prosessissa sekä 1800-luvun aikana länteen tarkemmin kantautunut tietämys aasialaisista uskonnoista, kuten hindulaisuudesta ja buddhalaisuudesta.
Kokkinen esittää kirjassaan esoteeristen virtausten olleen vastaus kriisiin, jossa perinteinen uskonnollisuus nähtiin aivan liian dogmaattisena, mutta moderni kylmä materialismi taas kapeakatseisena, jonain, joka näivettää tiettyjä osia ihmisenä olemisessa. Valmiiden totuuksien ja maallisen tyhjyyden sijasta sivistyneistössä oli toisinaan halua kääntyä henkilökohtaiseen tutkiskeluun, jossa totuus pyrittiin näkemään ylihistoriallisena ja kulttuurista riippumattomana. Tärkeä kommunikaatiokeino philosophia perennikselle, ikuiselle filosofialle, oli taide.
Taiteilijat totuuden perässä
Gallen-Kallelalle, Haloselle ja Simbergille taiteen ja uskonnon rajat olivat häilyviä. Jokaiselle heistä taide oli toisaalta ammatti, toisaalta tapa kehitellä omia henkisiä ajatuksia. Kristilliset aiheet olivat tuttuja ja tärkeitä kaikille kolmelle. Moniin teoksiin, joskus puhtaaksi leipätyöksikin nähtäviin, totuudenetsijät jättivät jälkiä omasta henkilökohtaisesta missiostaan henkisen kasvun eteen.
Kokkisen kattava analyysi niin kolmikon kirkollisista töistä kuin heidän muustakin, usein koko kansalle tutuista maalauksistaan, paljastaa rikkaan esoteerisen kuvaston, joka ei maallikon silmälle ole millään tavalla ilmeistä. Halosen kansallisromanttiset maisemat, Gallen-Kallelan kalevalaiset kohtaukset ja Simbergin leikittelyt kuoleman hahmolla paljastavat kaikki esoteerisia alavireitä Kokkisen tulkinnan alaisuudessa. Myös 1800-luvulta tuttu kansallisromanttisuus saa totuudenetsijöiden taiteessa uudenlaisia merkityksiä. Sen lisäksi, että suomalaisuusaatetta edustanut yläluokka näki tavallisessa rahvaassa todellisen suomalaisuuden ytimen, näkivät esoteerikot primitivistisessä hengessä heissä myös kyvyn aistia hartaasti haviteltua salaista tietoa.
Esoteeriset teemat eivät kuitenkaan olleet taiteilijoille täysin yksiselitteisiä tai ongelmattomia. Kokkinen kuvaa, miten heidän käymässään kirjeenvaihdossa esiintyy perinpohjaista epäluuloa, peräti pelkoa esoteerisuuden käsittelyä kohtaan. Yhtäältä taiteilijat eivät itsekään olleet varmoja ajatuksistaan, toisaalta esoteeristen leikittelyiden pelättiin tuottavan negatiivisen leiman. Monen teoksen luonnokset usein alkoivat huomattavasti läpinäkyvämmin esoteerisina, mutta nämä vaikutteet sittemmin häivytettiin lopullisista töistä. Hugo Simbergin laatimat freskot Tampereen Johanneksen kirkkoon (nykyinen Tuomiokirkko) nähtiin jopa niin epäkristillisinä, että niiden hyväksymisestä päättävä toimikunta hyväksyi ne vain yhden äänen enemmistöllä.
Totuudenetsijät paljastaa ilmeisestä salaisen
Nina Kokkisen kirja on helposti lähestyttävä teos, jonka sisältö aukeaa myös tematiikkaan täysin perehtymättömälle. Kirjoittaja ei mene liian syvälle esoterian tutkimuksen yksityiskohtiin, mutta kuvaa aihepiiriään kuitenkin siinä määrin kattavasti, että uteliaan mielenkiinto herää. Swedenborgilainen korrespondenssioppi, sielunvaellus, satanismi ja alkemia tuodaan tiiviisti selittäen esille esimerkkien kautta, vaikka joskus eri vaikutteiden vyörytys saattaakin pään pyörälle.
Kuten kunnon taidekirjaan kuuluukin, on kirja täynnä hyvälaatuisia, selkeitä ja värikkäitä kuvia. Totuudenetsijät toimii todennäköisesti hyvin rajallisesti pokkarimuodossa, jos siitä joskus sellainen painos laaditaan.
Mielenkiintoisin anti Kokkisen kirjassa on se, miten arkiset ja tutut maalaukset ja kohteet saavat yhtäkkiä syvempiä merkityksiä. Jokaiselle lienee tuttuja esimerkiksi Gallen-Kallelan maalaus Lemminkäisen äiti tai Simbergin Haavoittunut enkeli, mutta Kokkisen katse avaa näihin teoksiin täysin uusia tasoja. Aivan kuten Kokkinen kuvaa tutkimuksensa kohteita totuudenetsijöinä, innostaa kirja lukijaansa myös katselemaan aikaisemmin tuttua uudenlaisella katseella. Kirjan lukemisen myötä Porissa sijaitseva Juséliuksen mausoleumi tulee saamaan ainakin yhden uuden vierailijan.
|||