Lämmin tuuli pöllyttää hiekkaa soraisella parkkipaikalla, jonne järjestöt ovat levittäneet telttojaan ja pisteitään. Aluetta reunustavien puiden alla kyykkii ja istuu ihmisiä varjoa etsien. Pressitoimiston ilmastoitu viileys on huumaavaa, mutta kestää vain pressipassin haun ajan, jonka jälkeen ulkoilman kuuma ilmamassa tuntuu entistä hiostavammalta.
Työväen musiikkitapahtumaa vietettiin tänä vuonna erityisen kuumissa merkeissä. Kesän kuumin viikko oli kokemus niin paikalle saapuneille vapaaehtoisille, esiintyjille, puhujille kuin vierailijoillekin. UPM:n Valkeakosken tehtaan varjossa kuultiin tänäkin vuonna niin puhetta työelämästä, työväenlauluja kuin ajankohtaisia artistejakin Maustetytöistä Mokomaan ja Pepe Willbergiin.
Tapahtuma on mielenkiintoinen yhdistelmä hyötyä ja hupia. Siinä missä perinteisesti musiikkifestivaalit keskittyvät artisteihinsa, on Työväen musiikkitapahtumassa elimellisessä osassa myös työväenkulttuuri ja työväen arki. Festareilla saattoi tänä vuonna nähdä dokumentin Ruotsiin työn perässä muuttaneista suomalaisista, kuulla itsensätyöllistäjien arjesta tai seurata erilaisia keskusteluja ilmastokriisistä. Työväenlauluista pääsi nauttimaan niin jazz-sovituksina kuin yhteislauluinakin.
Ilmasto lämpeneminen vaatii työväenluokkaa toimimaan
Lauantaina ilmastokriisiä käsiteltiin muun muassa Suomen ammattiliittojen keskusjärjestön järjestämässä keskustelussa Green New Dealista ja muista ekologiseen jälleenrakennukseen liittyvistä aiheista. Ammattiyhdistysliikkeen näkökulma oli keskustelussa vahvana mukana, sillä asiantuntijoiden Kaisa Kososen ja Teivo Teivaisen lisäksi keskusteluun osallistui SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta.
Keskustelussa liikuttiin vahvasti kahden erityisesti Eurooppaa ja Suomea vaivaavan ongelman äärellä. Vuoden 2008 finanssikriisin jälkiä joudutaan edelleen korjaamaan, mikä näkyy talouden matalana kasvuna ja toisaalta myös alhaisina korkoina. Ennen kaikkea viimeisen vuoden aikana julkiseen keskusteluun on noussut myös käynnissä oleva ilmastokriisi. Vaikka ilmastonmuutos on teema, josta on asiantuntijapiireissä ja kouluopetuksessakin puhuttu useiden vuosikymmenten ajan, on sen vakavuuteen herätty julkisessa keskustelussa ja päätöksenteossa toden teolla vasta nyt.
Greenpeacella ilmastoasiantuntijana työskentelevä Kosonen oli optimistinen tulevan suhteen. Hänen mukaansa keskustelu ilmastokriisistä vaikuttaa vihdoin vakavoituneen sille tasolle, että tarvittaviin reformeihin ryhtyminen on muuttunut ajatusten tasolla mahdottomasta mahdolliseksi. Hän mainitsi positiivisina osoituksina tästä Suomen hallitusohjelman, johon askelmerkit on otettu ilmastopaneelilta, eli asiantuntijoiden näkemyksiä seuraten. Hän mainitsi myös, että vielä puoli vuotta sitten olisi ollut mahdotonta kuvitella, että Euroopan parlamentin vaalit käytäisiin ilmastoteemalla tai että komission puheenjohtaja ottaisi agendalleen ilmastoreformit. Tiedeyhteisöllä on tarjota teknologiset ja yhteiskunnalliset ratkaisut ongelmiin, jos vain poliitikoilla olisi tahtoa toteuttaa niitä.
Mikä neuvoksi?
Taistelua ilmastokriisiä vastaan ei kuitenkaan nähty helppona. Eloranta korosti erityisesti Euroopan talous- ja rahaliittoon liittyviä talouspoliittisia reunaehtoja. Budjettikurin alaisuudessa on vaikeaa tehdä mittavia julkisia investointeja ja samaan aikaan pysytellä EMU:n ehtojen rajoissa. Vaihtoehtona velanotolle on pidetty julkisen omaisuuden myyntiä, mutta Eloranta piti tätä suorastaan outona nyt, kun lainojen korot ovat miinusmerkkisiä. Jos valtioiden on mahdollista saada kirjaimellisesti enemmän kuin ilmaista lainaa, miksi tähän ei voitaisi tarttua.
Maailmanpolitiikan professorina Helsingin yliopistossa työskentelevä Teivainen toisaalta myös muistutti, ettei valtion tulisi ulottaa otettaan liian pitkälle. Tällä voisi olla esimerkiksi huonoja vaikutuksia inflaatioon. Se voisi antaa myös vääriä esikuvia toimintakulttuurin suhteen. Teivainen kehottikin, että myös Suomessa voisi olla hyödyllistä ottaa mallia yhteisöllisistä toimintatavoista muualla maailmassa ja hyödyntää valtion resursseja yhteisöjen voimaannuttamisessa esimerkiksi koulutuksen muodossa. Teivainen muistutti, että sosialisminkaan määritelmä ei liity valtavaan julkiseen sektoriin, vaan demokraattisesti hallittuun talouteen. Tämä voisi toimia ratkaisuna myös ilmastokriisissä.
Julkisen sektorin vetovastuusta kriisin torjumisessa oltiin kuitenkin yhtä mieltä. Eloranta huomautti, miten yksityisellä sektorilla ei ilmiselvästi ole halua tarvittaviin investointeihin, joten julkisen vallan on otettava ohjat. Tätä varten tulisi EMU:nkin budjettirajoitteista voida joustaa.
– Saksalainen ordoliberalismi ja itse keksityt säännöt ovat haitallisia eksistentiaalisen uhan edessä, Eloranta totesi. Ilmastokriisi ei tosiaan ole ensisijaisesti taloudellinen ongelma vaan ihmisen olemassaoloa uhkaava asia.