Artikkeli: Tampere

11.7.2019 klo 16:39

Vasemmistoliiton Tampereen valtuustoryhmä vaatii perussuomalaisia tilille ampumaharjoituksista

Sadat ihmiset tulivat lokakuussa 2017 Tampereen Keskustorille kertomaan, etteivät natsit ole tervetulleita. Natsijärjestö Pohjoismainen vastarintaliike järjesti tuolloin marssin Tampereen keskustassa. Turun hovioikeus päätti lakkauttaa natsijärjestön toiminnan syyskuussa 2018. (Kuva: Jukka Peltokoski.)

Joukko perussuomalaisten aktiiveja on yhdessä äärioikeistolaisten ryhmittymien kanssa osallistunut niin kutsutun Kansallismielisen liittouman kesäleirille. Kyseisellä leirillä on, järjestäjien itse sivuilleen lataamista valokuvista päätellen, harjoiteltu ammuntaa käyttäen maalitauluina kasvokuvia. Muokkauksista huolimatta kuvat ovat osoittautuneet ainakin pääministeri Antti Rinteen, opetusministeri Li Anderssonin sekä juutalaistaustaisen valuuttakauppiaan George Sorosin kuviksi.

Perussuomalaiset ovat tällä hetkellä mukana Tampereen pormestarikoalitiossa, jolla on nyt edessään vakava paikka. Vasemmistoliiton Tampereen valtuustoryhmä pitää huolestuttavana sitä, jos koalitiossa pidetään mukana ryhmää, jonka jäsenet harjoittelevat väkivaltaa demokraattisesti valittuja päättäjiä kohtaan. Valtuustoryhmä vaatii, että asiaan puututaan pormestarikoalition sisällä mahdollisimman pian. 

Vasemmistoliiton valtuustoryhmän puheenjohtaja Mikko Aaltonen vaatii perussuomalaisten luottamushenkilöiden toiminnan selvittämistä. Mikäli perussuomalaisten luottamushenkilöitä on ollut mukana kesäleirin toiminnassa tai vastuussa sen järjestelyistä, on Tampereen kaupungin ryhdyttävä toimenpiteisiin. Ministerien kuviin ampuminen äärioikeistolaisella kesäleirillä ei ole sopivaa käytöstä kunnallisissa luottamustehtävissä toimiville henkilöille.

Perussuomalaisista ampujina on ollut muun muassa Tampereen perussuomalaisten hallituksen jäsen sekä lautamies Seikku Kaita. Myös perussuomalaisia varavaltuutettuna sekä sivistys- ja kulttuurilautakunnassa Tampereella edustava Terhi Kiemunki on ilmeisesti osallistunut leirille. Sekä Kaita että Kiemunki ovat Kansallismielisen liittouman aktiivijäseniä, Kaita sihteeri ja Kiemunki varapuheenjohtaja.

Perussuomalaisten kunnallipoliitikkojen osallistumisesta ampumaharjoituksiin uutisoi ensimmäisenä Tampereen Anarkistiliiton ylläpitämä verkkosivusto Rotvalli.ninja. 

 

 

Lisää aiheesta Vasen Kaista-verkkolehdessä:
Lisää aiheesta muualla verkossa:

Kommentteja: 4

  1. Kuvien ampuminen ei (onneksi) ole rikos. Minäkin olen ampumut pienoiskiväärillä Hitlerin kuvaa julkaisin jopa kuvan tapauksesta. Syyllistyinkö rikokseen?

  2. Milläköhän tavalla kuvat osoittautuivat väitetyiksi henkilöiksi? Tampereen anarkistiliiton Rotvalli-julkaisun ”salapoliisityötä” tuskin voidaan pitää pätevänä näyttönä, sillä Sorosiksi nimetty tunnistetiin ensin Timo Harakaksi, eivätkä he muistuta lainkaan toisiaan. Ilmeisesti tyhjästä tehdyn kohun avulla on tarkoitus seurata EU:n esimerkkiä ja ohitaa vaalitulos sulkemalla eräät ulos päätöksenteosta. Ja minä kun toivoin nykyhallituksen aikaan saavan demokratian palautumisen, mutta ilmeisesti poliittiset intohimot ovat liian vahvat.

    1. Olisikin hyvä jos kuvissa olevat henkilöt tulisivat itse kertomaan mitä olivat tekemässä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *