Jonkin aikaa sitten käynnistin keskustelun kommunismista, sillä oletuksella, että kyllähän kaikki ainakin pääpiirteissään tietävät, mitä kommunismi on. Olin väärässä. Viikkojen vääntämisen, väärinymmärrysten ja järkyttymisten jälkeen tunnustan erehtyneeni ja palaan siihen, mistä olisi pitänyt aloittaa: kommunismin määritelmään.
Kommunismi on yksi teollistumisen myötä 1800-luvulla syntyneistä suurista ideologioista. Kuten kaikki muutkin miljoonia ihmisiä liikuttaneet aatteet, sisältää se useita rinnakkaisia ja jopa keskenään ristiriitaisia suuntauksia – yksilöllisistä eroista nyt puhumattakaan. Lisäksi siihen ovat jättäneet jälkensä kukin aikakausi ja kulttuuri, jonka vaikutuksesta teoriaa on viety eteenpäin.
Kun nyt siis määrittelen kommunismin, vaikka vain pääpiirteittäin, ei se ole eikä voi olla jäännöksetön ja absoluuttinen totuus. Ideologioille luonteenomaisen moninaisuuden ymmärtäminen on kaiken järjellisen aatekeskustelun ehto.
On kuitenkin olemassa joitakin lähtökohtia, jotka kaikki tai lähes kaikki kommunistit allekirjoittavat ja joiden varaan kommunismin yleistä määritelmää voidaan siten rakentaa. Kommunistille ominaista on:
- Ymmärrys siitä, että arvo syntyy työstä. Koska kukaan ei voi työskennellä määräänsä enempää, pääomien vahva kasautuminen edellyttää, että työn tekijälle maksettava palkka on pienempi kuin hänen työstään syntyvä arvo. Tämä työn ja pääoman ristiriita on tärkein teollisen palkkatyöyhteiskunnan jännite ja sen keskeisten instituutioiden taustatekijä. (Juuri tästä Marxin ”Pääoma” kertoo.)
- Ymmärrys siitä, että vaikka yhteiskunnassa on monia eriarvoistavia rakenteita, yhteiskunnallisen vallan näkökulmasta keskeisin on luokka. Varallisuuden epätasainen jakautuminen johtaa myös oikeuksien ja mahdollisuuksien epätasaiseen jakautumiseen: osa ihmisistä elää yltäkylläisyydessä, kun taas osalta puuttuvat välttämättömimmät perustarpeet ja tämän vuoksi myös perusoikeudet (kykyjä vastaava koulutus, mahdollisuudet poliittiseen osallistumiseen, liikkumisen vapaus jne.). Siksi kysymys taloudellisesta eriarvoisuudesta on aina kysymys myös tasa-arvosta ja vapaudesta.
- Ajatus siitä, että työtä on kahdenlaista: itseisarvoista ja välinearvoista. Itseisarvoista työtä tehdessä ihmistä motivoi työn tulos. Esimerkiksi tiskaan, koska haluan puhtaita astioita. Välinearvoista työtä taas tehdään rahan takia, jolla sitten voidaan ostaa tarpeellisia asioita. Esimerkiksi tiskaan ravintolan keittiössä ansaitakseni kotini vuokran. Itseisarvoinen työ on yleensä ihmisen hyvinvoinnin kannalta parempaa työtä, ja siksi yhteiskunta tulisi järjestää siten, että välinearvoista työtä tehdään vain sen verran kuin on välttämätöntä.
- Ajatus siitä, että pääomien kasautumisesta seuraavaa epätasa-arvoa voidaan lieventää kahdella tapaa: pyrkimällä muuttamaan yhteiskuntaa tasa-arvoisemmaksi hillitsemällä/estämällä pääomien kasautuminen (esim. tuotantovälineiden yhteisomistuksella ja/tai verotuksella) sekä luomalla yhteiskuntaan tiloja ja mekanismeja, jotka vähentävät ihmisten riippuvuutta rahataloudesta. Tällä tarkoitan mm. sellaisia yhteisomistuksen ja yhteiskäytön muotoja kuten jokamiehenoikeudet ja muut perinteiset commonsit ja kierrätys, mutta myös digitalisaation tuomaa uutta jakamistaloutta, sohvasurffausta ja joukkoistamista. Esimerkiksi suurin osa autoista seisoo yli 90 prosenttia ajasta parkissa. Auto oheismaksuineen kustantaa ehkä 400€/kk. Jos nyt oman auton sijaan ostaakin kimppa-auton kolmen naapurini kanssa, voi tehdä palkkatöitä yhden kuukauden vähemmän ja käyttää ajan vaikka lukemalla (yhteisomisteisia) kirjaston kirjoja.
- Oivallus siitä, että kommunismia esiintyy jo nykyisellään kaikissa yhteiskunnissa, mutta että ihmiset voisivat paremmin, jos nykyistä suurempi osuus toiminnoista järjestettäisiin yhteisomistuksen ja itseisarvoisen työn varaan. Tässä tullaan kommunistisesti järjestettyihin yhteisöihin, joista itse käytän monesti esimerkkinä perhettä, sillä useimmissa suomalaisperheissä eletään tai ainakin yritetään elää kommunismin ehkä tunnetuimman määritelmän mukaan: ”Kaikilta kykyjensä mukaan, kaikille tarpeittensa mukaan.” Ajatuksena siis on, että jokainen yhteisön jäsen osallistuu sen töihin omien taitojensa ja resurssiensa mukaan, ja työstä syntyvä hyvä jaetaan niin, että kunkin tarpeet saataisiin mahdollisimman hyvin tyydytettyä. Kyseessä on tietenkin ideaalimalli, joka käytännön elämässä vaatii jatkuvaa neuvottelua (kuten muutkin yhteisöt). Tästä syystä perhettä suurempi kommunistinen yhteisö edellyttää kehittyneitä ja rutinoituneita demokraattisen päätöksenteon käytänteitä. Siten kommunismiin oleellisesti kuuluu (ja on 1800-luvulta lähtien kuulunut) myös suora demokratia.
Kaikki edellä luetellut seikat voivat esiintyä myös jonkin muun aatteen yhteydessä. Ne ovatkin kommunismille välttämättömiä, mutta eivät riittäviä ehtoja. Esimerkiksi monet luostariyhteisöt noudattavat tiukasti yhteisomistusta ja yhteistuotantoa, mutta koska luostarielämä perustuu hierarkioihin ja kuuliaisuuteen, sitä on vaikea pitää kommunistisena.
Siksi täydennän määritelmääni seuraavaksi luettelemalla seikkoja, joita kommunismi ei ole:
- Kommunismi ei ole valtiomuoto. Kommunistisessa ajattelussa valtio ylipäätään on melko triviaali ja epäkiinnostava rakenne, koska kommunisti on kiinnostunut mekanismeista, jotka toimivat valtioiden ohi. 1800-luvulla kommunistit ylipäätään kommentoivat valtioita varsin vähän ja milloin kommentoivat, nähtiin se yleensä kapitalismin tukirakenteena, joka tulisi lakkauttaa. Edelleen kommunistit suhtautuvat valtioon jopa pohjoismaiden kantaisissa hyvinvointivaltioissa kaksijakoisesti: he tunnustavat kyllä sen saavutukset ihmisten elämän parantamisessa ja kapitalismin suitsimisessa, mutta huomauttavat samalla, että valtio toimii myös kontrolli- ja kurijärjestelmänä, joka viime kädessä väkivaltamonopolinsa avulla suojaa pääoman kasautumista. Mihin väärinkäsitys ”kommunistisista valtioista” sitten perustuu? Oma epäilykseni on, että kylmän sodan propaganda opetti meidät ajattelemaan, että omistus- ja tuotantojärjestelmät palautuvat valtioihin. Tämä ohjaa ihmisten ajattelua edelleen harhaan, sillä oikeastihan puhtaasti ”sosialistisia” tai ”kapitalistisia” tai vaikka ”kristillisiä” valtioita ei ole olemassakaan, eikä mikään valtio ole tainnut edes yrittää väittää itseään ”kommunistiseksi”. Todellisuudessa jokainen yhteiskunta on sekava soppa erilaisten -ismien mukaan järjestettyjä rakenteita ja mekanismeja.
- Kommunismi ei myöskään ole sosialismia, vaikka nämä kaksi usein sotketaan keskenään. Sosialismi on kyllä kommunismin sisar, mutta aatteet eroavat selkeästi toisistaan mm. suhteessa valtioon.
- Kommunismi ei ole yksityiskohtainen ja konkreettinen pohjapiirustus uudeksi yhteiskuntajärjestykseksi. Koska kommunistit uskovat demokratiaan, he ajattelevat, että kunkin kommunistisen yhteisön tai käytänteen yksityiskohdat suunnittelevat ne, joita asia koskee. Jo 1800-luvun puolivälissä tunnetut kommunistit määrittelivät kommunismin enemmänkin asioiden järjestämisen logiikaksi ja kieltäytyivät laatimasta pikkutarkkoja visioita. Mikäli kommunismin selittäminen vaati konkretiaa, he mieluummin käyttivät jo olemassa olevia esimerkkejä (tätä traditiota koetan itsekin tässä tekstissä seurata).
- Kommunismi ei ole ratkaisu kaikkeen. Jokaiselle lienee jo tässä vaiheessa tekstiä selvää, että en usko minkään -ismin toimivan yleisenä ihmelääkkeenä, vaan että hyvään yhteiskuntaan pääseminen edellyttää oikeiden lääkkeiden valintaa kuhunkin tilanteeseen. Lisäksi monet aikamme ongelmat vaativat globaalia päätöksentekoa ja todennäköisesti myös globaalia sääntelyä. Kommunismi toimii parhaimmillaan yhteisöissä, joiden koko mahdollistaa jokaisen henkilökohtaisen osallistamisen tai joiden sitouttaminen perustuu ihmisten valintaan liittyä ja erota niistä esimerkiksi jonkin verkkoalustan tai yhdistyksen kautta. Kun päätöksenteko koskee miljoonia tai miljardeja, on käytettävä muita järjestäytymisen logiikoita.
Listaan vielä lopuksi eräitä kommunismiin liitettyjä seikkoja, jotka ovat joskus oleellisia, toisinaan taas eivät. Näitä ei siis voi pitää kommunismille yhteisinä ominaisuuksina, mutta ilman niitä jäisi tarina vajaaksi.
- Kommunismin suhde arvoliberaaleihin teemoihin. Kommunisteja on historiassa usein syytetty kristillis-porvarillisten perhearvojen horjuttamisesta ja perversioihin kannustamisesta, eikä täysin perusteetta: kommunistit ovat kannattaneet ensimmäisten joukossa mm. oikeutta avioeroon, aborttiin ja ehkäisyyn sekä naisten ja avioliiton ulkopuolella syntyneiden lasten täysiä kansalaisoikeuksia. Monissa maissa he ovat ensimmäisten joukossa tehneet aloitteita, joita nykyään kutsutaan sateenkaariteemoiksi. Toisaalta kommunististen liikkeiden sisällä on esiintynyt (ja esiintyy edelleen) myös sovinismia, seksismiä, syrjintää, vainoamista sekä tunkkaisen konservatiivisia käsityksiä näistä ilmiöistä. Kommunisteilla on ollut keskeinen rooli yksilönvapauden ja vähemmistöjen oikeuksien lisäämisessä, mutta myös näiden tavoitteiden tukahduttamisessa.
- Kommunismin suhde väkivaltaan. Kuten mikä tahansa -ismi (ehkä pois lukien nudismi), sisältää kommunismikin mahdollisuuden väkivaltaan. On olemassa kommunisteja, jotka kannattavat väkivaltaista vallankumousta, ja toisia, jotka eivät sitä kannata, mutta otollisissa olosuhteissa siihen kuitenkin ryhtyvät. On myös olemassa kommunisteja, joille aatteessa on kyse ehdottomasta pasifismista ja jotka tästä syystä kieltäytyvät väkivallasta silloinkin, kun se on kulttuurisesti hyväksyttyä (melkoinen osa Suomen asepalveluksesta kieltäytyneistä on aikanaan ollut kommunisteja).
- Kommunismin suhde uskontoon. Kommunistien ajatellaan usein olevan ateisteja ja monet ovatkin. On kuitenkin myös paljon kommunisteja, joilla on uskonnollinen vakaumus ja jopa uskonnollisesti motivoituneita kommunistisia yhteisöjä. Useimpia kommunisteja yhdistää kuitenkin ajatus siitä, että uskonnon tulisi olla kunkin yksityisasia (tästä syystä en esimerkiksi itse käy koskaan messuissa kansanedustajana, vaikka yksityishenkilönä voinkin niin tehdä).
Miksi kommunistit sitten ovat näin tärkeissä teemoissa keskenään erimielisiä? Siksi, että ne eivät ole kommunismin näkökulmasta keskeisiä. Koska mikään aate ei kannattele koko elämän kirjoa, useimmiten ihmisten poliittisen katsomuksen taustalla on useampia -ismejä. Esimerkiksi itse olen paitsi kommunisti, myös mm. feministi. vuosi vuodelta ajatteluni lähestyy myös anarkismia, jne.
No niin. Nyt toivoakseni kaikille on syntynyt alustava käsitys kommunismista ideologiana. Jos joku on kiinnostunut kommunismin historiasta tai kommunistisista ajattelijoista, aiheesta löytyy paljon googlettamalla tai kysymällä kirjastosta.
Jos jotakuta kiinnostaa erityisesti oma suhteeni kommunismiin, suosittelen tutustumaan Rosa Luxemburgiin. Hän tulee ajattelunsa kanssa ehkä lähimmäksi omaani, ja hänen ajatuksensa kapitalismin laajentumistendenssistä ja yhteiskunnallisten liikkeiden toiminnasta ovat edelleen ajankohtaisia.
Miksi sitten virittelin keskustelua kommunismista? Miksi näen sen mielekkäänä ja tärkeänä juuri nyt?
- Ensinnäkin siksi, että tuotannon logiikka on muuttumassa. Yhä pienempi osa tuotannosta on niukkuudelle perustuvaa tavaratuotantoa. Sen rinnalla kaikkein nopeimmin kasvaa digitaalinen kuluttaminen, jossa skaalautumisen kustannukset ovat olemattomat. Samaan aikaan verkko synnyttää uusia mahdollisuuksia yhteistuotannolle ja jakamiselle. Tämä muuttaa vähitellen oleellisesti talouden, tuotannon ja omistamisen ehtoja.
- Toiseksi siksi, että kommunismin vierastamat valtiot ovat väistymässä. Kiihtyvä urbanisoituminen synnyttää vahvoja kaupunkikeskuksia, jotka vievät valtaa valtioilta alueille. Samaan aikaan ylikansallisen yhteistyön merkitys korostuu. Kun valtiot luovuttavat vähitellen valtaansa ylös- ja alaspäin, myös kansallisvaltioon kiinnittyneet instituutiot heikkenevät. Tilalle pitää löytää jotain muuta.
- Viimeisenä, mutta tärkeimpänä, siksi, että ilmastonmuutos pakottaa meidät vähentämään kulutusta ja lisäämään yhteiskäyttöä radikaalisti, mahdollisesti miinuskasvun oloissa. Tässä tilanteessa meidän on nähdäkseni laajennettava nopeasti niitä elämänalueita, jotka ovat kokonaan tai osittain pääoman kasautumisprosessin ulkopuolella. Kommunismin piirissä tästä on kirjoitettu ja tätä on kokeiltu jo sukupolvien ajan.
Mielenkiintoista, mutta muutama tärkeä asia jää huomiotta ilmastonmuutoksen merkityksen ohella; maapallon biodiversiteetin tuhoutuminen, lajien sukupuutot – kuudennen sukupuuttoaallon aiheuttaja on ihminen, ylikasoitus ??? Miten jakaa hyvinvointia ’tasan’, kun ei ole mistä jakaa … mikä on kommunismin ratkaisu globaaliin hätään. Josko Anna, vielä täydentäisit ja määrittelisit kommunismia myös näiden ilmeisten faktojen suhteen ?
Kommunismin kolme keskeistä oppia, määrittävät paljon kommunismia ja kommunistia. Nämä opit ovat; Kansantalous, filosofia ja sosialismin teoria, mutta niihin pitää liittää vielä muita oppeja, kuten kirjallisuuden ja kulttuurin opinnot sekä tieteen filosofian, tieteellisen tiedon rakenne opit. Eikä tiedostamisen muodoista pidä unohtaa taiteen tuntemisen merkitystä, joka nousee erilleen kulttuureista juudi tiedostamuotonsa vuoksi.
Kommunismi on aina materialismiin eli objektiiviseen totuuteen sidottua filosfista, dialektista ja historiallista oppia.
Miinuskasvu-käsitettä pitäisi käyttää enemmän, jopa hallituksen budjettikeskustelussa.
Minulle luonto on ensisijainen arvo
Suomalainen työelämä on tavallaan kommunismia. No se toinen on nyt vaan hitaampi , eli se joka tekee vähemmän saa saman palkan. Se on mielestäni se mitä vääristää kaiken ja saa sauhun nousemaan korvista. Sen takia kommunismi ei kyllä tule toimimaan ikinä.
Miksi yksikään kommunistiseen ideologiaan perustuva yhteiskunta ei ole säilynyt tai menestynyt maailmanhistoriassa. Ei ainakaan ilman totalitarismista väkivaltakoneistoa sen takana.
’ Jokaiselta kykyjensä mukaan, kaikille tarpeidensa mukaan’ – Utopiaa; yksilöiden kyvyt ja tarpeet nyt vaan vaihtelevat todella paljon.
En halua ajatella asioita jota en voi muuttaa.
Mielestäni dialektinen materialismi,materialistinen historia käsitys, ja marxilainen talousteoria ovat kommunismin oppeja.Dialektinen materialismi sisältää marxilaisen tietoteorian ja ontologian.(Ontologia=oppi olevan olemisesta).Marxilaisen ontologian mukaan kaikki palautuu materiaan.Niinkuin Baruch Spinoza 1600-luvulla ajatteli,että ihmisessä luonto ajattelee itseään.On olemassa kaksi substanssia:Ajattelu ja oleminen.Tämä Evald Iljenkovin teoksesta Dialektinen logiikka.(Progress).Materialistinen historia käsitys väittää että on orjan omistus yhteiskunta,feodaalinen yhteiskunta,kapitalismi,sosialismi sekä kommunismi.On ylärakenne ja ala rakenne yhteiskunnassa.
Onhan tuossa aika absurdilla tarkkuudella unohdettu kommunismi reaalisena historiallisena ideologiana. Sujuvasti kirjoitetaan kommunismista ilman mitään viittausta marxismi-leninismiin. Ok, onhan se mahdollista: 1800-luvun jälkipuoliskolla tosiaan oli kaikenlaisia suuntauksia, joita voitiin monessa suhteessa kuvata kommunistisiksi. Mutta se mikä kiteytyi, mikä historiallisesti ja kulttuurisesti leimasi termin ja ideologian oli Leninin työ Marxin tulkitsemiseksi venäläisiin olosuhteisiin. Eikä ole mitenkään sanottu, että se olisi ollut yksistään tuomittava, pahamielinen maailmankuva. Leninhän monessa suhteessa pureutui sangen olennaisiin kysymyksiin ja perusteli hyvin loogisesti systemaattisen väkivallan käytön oikeutusta. Mutta mitä olen sinusta ymmärtänyt niin olet sangen arvoliberaali, koulutettu, moderni politiikko, joka hienosti ajaa vähävaraisen ja syrjäytyvän väestön asiaa näissä julmissa uusliberlistisissa puitteissa – ja jonka yhteys marxismi-leninismiin siis lienee totaalisen hiuksenohut. Niin, mikä siis on pointti termistön omimisessa? Varmasti voidaan kuvitella kansallista sosialistista maailmankuvaa, mikä olisi äärimmäisen kaukana mistään historian kansallis”sosialismista”, mutta silloin tuskin olisikaan mitään tarvetta sekoittaa keskustelua ja termejä? Eli miksi teet itse näin?
Lisäys edelliseen kommenttiini. Marx, Engels ja Lenin polemisoivat anarkismia vastaan utopiana, joka ohittaa yhteiskunta-analyysin ja samalla utopiaa kohti etenemisen tiet. Molempia tarvitaan, mutta se ei tee tarpeettomaksi keskustelua tavoitteeksi asetettavasta yhteiskunnasta.
Upea avaus Annalta. Siinä kommunismi tulee yhä lähemmäs anarkismia. Ainakin Lenin ja muistaakseni myös Marx ja Engels polemisoivat anarkismia vastaan. (Luen parhaillaan Eric Hobsbawmin kirjaa ”Kuinka muuttaa maailmaa. Kriittisiä esseitä Marxista.” Kirja on ainutlaatuisen hyvä arvio Marxin ja Engelsin ja myös heidän monen seuraajan ajattelusta. Kirjan luettuani ymmärrän luultavasti paremmin Marxin, Engelsin ja muiden suhteen anarkismiin.) Oma nykyinen tulkintani heidän anarkismiin polemiikkinsa motivaatiosta on, että anarkismi tulee niin lähelle. Symppaan ajatusta kommunismin ja anarkismin läheisyydestä.
Tulinpa taannoin lukeneeksi Hobsbawnin kyseisen teoksen. Täydellisempää selontekoa ns. marxilaisuuden vaiheista tuskin voi tehdä, perusteellisuuden vuoksi väliin puisevaakin luettavaa. Kirjasta ilmenee hyvin mm., miten Venäjän vallankumous ja Neuvostoliitto laajensi tietoisuutta Marxin ajatuksista, mutta toisaalta pilasi sitten asian marginalisoimalla aiheen vapaan tutkimuksen ja kehittelyn. Sellainenkin pienenpieni detalji oli mainittu kuin Pääoman ykkösosan suomennuksen aika, olikohan se 1890-lukua.
Pyydän, että poistatte kommenttini (3 kpl). En ole niihin tyytyväinen.
Pahoittelen koitunutta vaivaa. Hyvittäisin sen jos osaisin. Julkaisunne on mielenkiintoinen. On hyvä, että nämäkin ajatukset vielä elävät maailmassa, joka on muuttumassa vain kovemmaksi.
Lisään listaani kommunismin ongelmista vielä yhden kohdan:
7) Tuotannon ohjautuminen kuluttajan tarpeiden mukaan. Markkinataloudessa tämä tapahtuu hinnanmuodostuksen kautta, joka lyhentää jonoja kauppojen ovilla kahdella tavalla: jonoon tulevat vain ne, joilla on varaa ostaa ja toisaalta korkea hinta kannustaa laajentamaan tuotantoa, jolloin hinnat laskevat. Markkinataloudessa nämä kummatkin asiat tapahtuvat, koska ihmisten varallisuudessa ja tulonjaossa on eroja: toiset ovat rikkaampia ja toiset köyhempiä, mutta lähes kaikki haluavat olla rikkaampia kuin ovat. Markkinatalouden ’näkymätön käsi’ (josta yleensä puhutaan, mutta joka taitaa tarkkaan ottaen olla eri kuin mistä Adam Smith aikanaan kirjoitti) muodostuu ideaalissa markkinataloudessa siitä moraalisesta ja yhteiskunnan asettamista kehysehdoista, joiden vuoksi yksilö voi saavuttaa hyötyä kuin vaihdon kautta, jolloin hän väistämättä joutuu hyödyttämään myös muita. Tämä tietenkin muodostaa myös markkinatalouden ongelman: ne, joiden kyky tarjota on heikompi, jäävät helposti kokonaan sivuun.
Ideaalisessa kommunismissa tuotannonohjausinformaatio voisi välittyä vieläkin helpommin: ihmiset vain klikkaavat, mitä haluavat, ja tuotantopuolella olevat tuottavat sen mukaan, tarjoten aina uusia vaihtoehtoja kuluttajille.Tämä ei kuulosta samalle kuin Kontulan kuva materiaa hyvin säästeliäästi ja tehokkaasti hyödyntävä kommunismi, mutta kuulostaa sen sijaan sellaiselle kommunismille, jota Marx ja hänen seuraajansa tavoittelivat: hehän ajattelivat kommunistisen tuotantotavan olevan niin innovatiivinen, että tuottavuus nousisi lukemiin, jossa kaikkea olisi yltäkyllin tarjolla. Käytännön reaalisosialismissa kävi juuri toisin, siitä tuli niukkuuden paratiisi, kun taas kapitalismi vaikutti pursuavan kaikkea mahdollsita hyvää ja kaunista loputtomat määrät. Ero muodostui paitsi siitä, että hintamekanismi yritettiin korvata byrokratialla, myös motivaation puutteesta. Homo sovjeticus ei halunnut tehdä työtä pelkästä työn ilosta, varsinkaan kun työ ei aina tuottanut tulosta, jota idealistisesti odotettiin. Käytännössä motivointia työntekijätasolla tehtiin pienin palkkaeroin ja normivaatimuksin, mutta myös mainepalkinnoin. Jälkimmäinen voisikin luultavastu toimia tietyissä tilanteissa. Se voi olla yksi selittävä tekijä Avointen Ohjelmistojen menestystarinassa. Nokian nousussa se aivan varmasti oli sitä. Johdon kannustuspalkkiot eivät olleet koko tarina, vaan ihmisiä kiehtoi ajatus olla mukana jossain aivan ainutlaatuisessa tapahtumassa. Jokainen halusi olla yksi niistä, joiden nimi voitiin liittää pienen nousuun jättiläiseksi.
Missä määrin kommunismin ja markkinamekanismin voi yhdistää, on mielenkiintoinen kysymys. Tähän astisissa toteutuksissa se ei ole onnistunut kovinkaan hyvin. Äärimmilleen tasaisessa tulonjaossa markkinamekanismi ei voi toimia lainkaan. Tämä asettaa tiettyjä rajoitteita sille, missä ja miten kommunismia voi soveltaa.
Muuten, kiitokset myös muille kommentoijille, jotka ovat kirjoitelleet tänne sangen mielenkiintoisia asioita.
Ja vielä kiitokseni Anna Kontulalle mielenkiintoisesta keskustelunavauksesta. Mielestäni Anna on erinomainen yhteiskunnallisen keskustelun kävijä, joka nostaa esille kiinnostavia seikkoja riippumatta siitä, onko asioista sinänsä hänen kanssaan samaa mieltä vai ei.
Me tarvitsisimme älyllistä, tai edes järjesllistä, keskustelua asioista paljon enemmän, ja mikä pahinta, sen puutteesta ei voi syyttää pelkästään oikeistoa. Vaikka asia ei nyt tähän keskusteluun liitykään mitenkään, niin mainitsen kuitenkin erään räikeän esimerkin.
Kun illanistumispaikastaan palaamassa ollut mies ryöstömurhattiin Kajaanin Otanmäessä, nosti maahanmuuttovastainen aines sen voimakkaasti esille. Mitä teki siinä tilanteessa vasemmisto? Hyökkäsi maahanmuuttovastaisia kohtaan ja puheenvuoroissa korostettin, että tämähän nyt oli vain normaali suomalainen humalatappo. Tässä meni mielestäni monikin asia väärin, eikä vähiten sen vuoksi, että sosiologiset kysymykset eivät enää vaikuta kiinnostavan muutenkin kuin kokemattomuuttaan vihertävää vasemmistoa. Tässä se ilmeni ainakin seuraavin tavoin:
1) Kadulla tapahtuvat ryöstömurhat eivät ole Suomessa tavallisia, vaan poikkeuksellisia ilmiöitä. Uhriksi joutunut henkilö tuskin olisi joutunut uhriksi lainkaan, jos olisivat. Hän oli tottunut elämään ympäristössään ja tiesi sen vaarat.
2) Kukaan, ei kukaan, nostanut esille sitä, että kun ongelmia omaavia ihmisryhmiä, joilla ei ole edes yhteistä kieltä, jolla kommunikoida, saatetaan yhteen, siitä yleensä seuraa ikäviä uutisotsikoita.Tietenkin kun maahan tuli suuri määrä turvapaikanhakijoita, majoitusta jouduttiin järjestämään missä vain oli tilaa edullisesti tarjolla. Mutta olisi luullut edes jonkun tutkivan sen seurauksia jälkeenpäin. Ja jos olisi eletty 1960-lukua, se olisi noussut esiin jo keskustelussa, joka olisi ollut paljon asiapitoisempaa ja sisältänyt vähemmän Twitter-tunnetta.
Ja sitten vielä se, että maahanmuuttovastaisten argumentteja ei haluttu kuunnella lainkaan. Tämä on tätä tyypillisen epä-älyllistä keskustelutyyliä, joka on levinnyt internetistä jo muuallekin. Kyllä, olen syyllistynyt siihen itsekin, enkä ole siitä saavutuksesta kovin ylpeä. Siperia opettaa, osa maahanmuuttovastaisten argumenteista on ollut oikeita, vaikka he ovatkin liioitelleet asioita toisinaan. Sellainen ns lähdekriittisyys, jota keskustelun vasen laita näyttää nykyisin helposti suosivan, jossa puhujan persoona ratkaisee yksittäisten puheenvuorojen arvon, tai vielä pahempaa, totuusarvon, on tuhoisaa keskustelun tasolle ja tekee keskustelusta hyödytöntä tunneterapiaa itsensäkiihottajille. Oikeaoppisuuttaan voi ilmentää muka parhaiten kun ei lue lainkaan (U)MV-lehteä, vaan pelkästään Helsingin Sanomia. Ne, jotka arvosteleva ihmisoikeusliikkeitä siitä, että ne usein muistuttavat tunkkaista ja dogmaattista uskonnollisuutta, ovat kyllä jossain määrin oikeassa. Melko huteralla pohjalla on sellainen parempi moraali, joka voi horjua lukemalla eri mieltä olevien mielipiteitä. (U)MV-lehti teki tietenkin itse itselleen karhunpalveluksen levittämällä vääriä tietoja, mutta vasemmistolainen kriittinen lukija nyt varmaankin pystyy erottamaan sellaisen huomioonotettavista argumenteista, ja helpompi kai väärää tietoa on torjua, kun omin silmin näkee sen ja tietää, miten sitä milloinkin levitetään. Se on tietenkin totta, että kaikki ne herjausryöpyt olivat tympäisevää luettavaa, vaikka yllättävän äkkiä niihinkin turtui.
Keskusteluilmapiiri alkoi muistuttaa 1930-lukua, jolloin puhtaan opin vartijat niin oikealla kuin vasemmalla takavarikoivat toistensa kirjoituksia seuraajakunniltaan, kuin uskonnolliset yhteisöt pornolehtiä pelastaakseen puhdasoppiset itsesaastutukselta.
Maahanmuuttovastaisten kanssa ei tarvitse olla samaa mieltä ratkaisuista, mutta osa ongelmista, joilla he ratsastavat, ovat täysin todellisia, eikä maahanmuuttovastaisuus todellakaan vähene yrittämällä kieltää niitä. Ja tämä pätee tietenkin kaikkiin muihinkin kiistakysymyksiin eikä vain maahanmuuttoon liittyviin.
Kommunismissa on omat sisäänrakennetut ongelmansa.
1) Synchronization overload. (En keksinyt hyvää suomenkielistä termiä, mutta tuo ponnahti heti mieleeni) Materiaalin mahdollisimman tehokkaan käytön kääntöpuolena on se, että toimijoiden on sovitettava toimintansa muiden toimintaan. Mitä enemmän kaikista tarvikkeista on yhteisiä, sitä enemmän käyttäjän on sovittava muiden käyttäjien kanssa käyttövuoroista. Teoreettisesti tähän tarvittavien kontaktien määrä kasvaa eksponentiaalisesti suhteessa yhteisten tavaroiden määrään. Kommuunissa on siis oltava joko paljon tiukkoja sääntöjä tai käytettävä tolkuttomasti aikaa jatkuviin neuvotteluihin ja sopimisiin muiden kanssa.
2) Joustavuuden puute. Mikäli joku kommuunissa haluaa joskus toimia toisin, se vaikuttaa kaikkiin muihin ja sotkee kaikkien muiden aikataulut. Seurauksena on jälleen jättimäinen tarve neuvotteluille ja sopimisille. Joskus tietysti tämänkaltaiset asiat voi hoitaa helposti vaihtamalla vuoroja jonkun kanssa, jolloin tietysti tarvitaan jo ilmoitustaulu, jossa vaihdontarpeessa olevat ja siihen suostuvat voivat kohdata, ja kas, siinä meillä sitten onkin jo pörssi tai markkinapaikka primitiivisimmässä muodossaan. Vaihtaminen ylipäätään on mahdollista, mikäli kommuunissa on ihmisiä, joiden aikataulu on riittävän vapaa, mitä se taas ei ole, jos ihminen on erittäin aktiivinen ja kaikki hänen aktiviteettinsa ovat riippuvaisia samanlaisista jaetuista resursseista.
3) Sietokyvyn puute. Mitä vähemmän materiaalisia hyödykkeitä on suhteessa niiden tarpeeseen, sitä pienempi on mahdollisuus korvata pikaisesti rikkoutunut esine ehjällä. Tämä vaikuttaa enemmän kuin uskotaan. Elävät organismit ovat hyvä esimerkki tästä: melkein kaikkea on enemmän kuin jatkuvasti tarvitaan, sillä jokainen elävä organismi törmää tilanteisiin, joissa osia siitä tuhoutuu onnettomuuden tai sairauden takia, ja toimintakyvyn täydellinen menettäminen sellaisessa tilanteessa tuhoaa organismin. Organisaatio tai yhteisö ei välttämättä tuhoudu, mutta ainakin tuotantokyky kärsii, usein merkittävästi.
4) Tragedy of commons. Se kaiken sosialismin tunnetuin ongelma: yhteinen omaisuus ei ole kenenkään omaisuutta. Vastuut esineiden hoitamisesta on joko jaettava yksilöille tai sovittava kiertävät hoitamisvuorot. Ensimmäinen lähenee yksityisomistuksen ratkaisua, jälkimmäinen taas johtaa seuraavaan ongelmaan.
5) Työnjaon kehittymättömyys. Aiheutaa jo sinänsä tehottomuutta, mutta tekee sen myös sitä kautta, että ammattitaito jää kehittymättä. Melkoinen osa erilaisten kansantasavaltojen sosialismista rakennettiin (enemmän tai vähemmän pakotettuna) vapaaehtois- tai prikaatityövoimalla, ja laatu oli sitä, mitä se oli. Edes into ei korvaa osaamista sellaisissa töissä, joissa sitä vaaditaan.
6) Materiakeskeisyys. Tuskin on sattumaa, että leveilevät uusrikkaat tulevat usein juuri entisistä kansantasavalloista. Kun esineitä on vähän ja yksilön on hankala sovittaa toimintaansa muiden tarpeisiin ja toimintaan, harvoista esineistä tulee tavoiteltuja. Jopa ihmishengestä tulee halpaa verratuna siihen, että saisi omistaa jotain sellaista, joka länsimaisen yltäkylläisyyden keskellä tuntuu kohtuullisen jokapäiväiselle. Muistan hyvin 1960-70-lukujen vasemmiston (ja kirkon) kritiikin, jonka mukaan kapitalismi on materiakeskeistä, ja palvoo materiaa, koska ihmiset tekevät itsensä läkähdyksiin töitä saadakseen tavaroita, joita esitellään mainoksissa joka puolella. No, kirkon oma historia ei kyllä ole kertomus kovinkaan hyvin onnistuneesta pidättäytyneisyydestä ja vähään tyytyvyydestä, ja ihmiskeskeinen sosialismi paljasti ihmiskasvonsa palvelun töykeytenä ja kaikkialle levinneenä rikollisuutena ja pimeinä markkinoina. Kansantasavalloissa tämä moraalinen alennustila oli seurausta myös siitä, että yhteisöllisyyden pelisääntöjen aiempi valvoja uskonto pyrittiin poistamaan pelistä, ja niin helvetin pelko piti korvata työleirin pelolla. Hieman huvittavaa muuten, että työläisvaltiossa työtä käytettiin rangaistusmuotona… mutta samalla myös hyvä muistutus siitä, että valistuksen ajatus, jonka mukaan tieto saa ihmisen toimimaan myös moraalisesti oikein, ei pidä monien kohdalla paikkaansa, vaan paremminkin uskontojen tapa antaa tietoa vain niiden käsiin, joilla on riittävä moraali käyttää sitä oikein, on paljon parempi toimivan yhteisöllisyyden perusta. Ei siis ehkä ole täysin sattumaa, että viimeinen pystyssä oleva kansantasavalta on Pohjois-Korea, jossa mentiin kaikkein pisimmälle ideologian pukemisessa uskonnon kaapuun.
Jos haluaa rakentaa toimivan kommunismin, täytyy ainakin nuo edellä mainitut ongelmat pystyä ratkaisemaan jollakin tavoin. Tavallinen perhe kykenee siihen kohtuullisen hyvin keskenään, mutta mitä suurempiin yksiköihin mennään, sitä suuremmiksi ongelmat muodostuvat ja kasvavat nopeammin kuin yhteisön koko.
Se, kuinka hyvin kommunismiin perustuva toiminta voi onnistua, riippuu siitä, mihin sitä sovelletaan, ja vähintään yhtä paljon siitä, ketkä sitä soveltavat: jos joukko on älyllisesti ja moraalisesti riittävän kyvykästä, se voi onnistua kohtuullisen hyvinkin.
Tietääkseni onnistuneimmat sovellutukset ovat nykyinen Avointen Ohjelmistojen Liike, joka on tuottanut esim. monen koneella pyörivän Linux-käyttöjärjestelmän, tai Libre Office-toimisto-ohjelmiston, ja israelilaiset kibbutsit. Siitä voi varmaan kiistellä loputtomasti, missä määrin nuo ovat kommunistisia, mutta jotain keskeisiä piirteitä kommunismista niissä molemmissa mielestäni on. Ja tietenkin se tärkein asia: ne ovat täysin vapaaehtoisuuteen perustuvia. Mitä kansantasavallat eivät nimistään huolimatta olleet.
Antti Räsänen: Hitler tuli valtaan yleiseen äänioikeuteen perustuvilla vaaleilla. Niin myös Robert Mugabe ja lukemattomat muut diktaattorit Afrikassa ja muualla. Trump sai vähemmistön äänistä. Vaalien järjestäminen ei takaa sitä, että äänet lasketaan rehellisesti, eikä sitä, että kaikki saisivat osallistua äänestämiseen. Et kyllä mainitsekaan sitä, että demokratiassa enemmistö päättäisi edes vaalien perusteella, saati sitten vaalien jälkeen. Eksaktia kommunikointia?
Pekka Peltola: Tässä ollaan nyt vähän sivuraiteella, koska otsikko oli ’kommunismi’, mutta kun kerran otit puheeksi:
Onko kommenttisi tarkoitus väittää, että määritelmäni demokratiasta on huono? Argumentit menevät siinä tapauksessa ohi. Eihän demokratia ole tae siitä, että vallan väärinkäytöksiä vallankaappauksia myöten ei tapahtuisi. Varsinkaan vakiintumaton demokratia, jollainen se 1930-luvun alun Saksakin oli. Jos tarkoitetaan utopiaa, jossa kaikenlaiset vallankäyttöön liittyvät konnuudet ovat mahdottomia, pitää keksiä jokin muu sana kuin demokratia.
Huomaan, että määritelmästäni jäi puuttumaan sana ’vapaa’. Siis: Demokratia on hallintomuoto, jossa ylintä poliittista valtaa käyttävä elin valitaan yleiseen äänioikeuteen perustuvilla vapailla vaaleilla.
Vaalien vapaus merkitsee automaattisesti (inklusiivisesti) sitä, että tiedonvälitys ja ehdokasasettelu on vapaa ja että vilunki ääntenlaskennassa ei onnistu.
Antti Räsänen. Vaatimuksesi: ” jos termiä ei pystytä määrittelemään lyhyesti, ja ihmiset ymmärtävät sillä hyvinkin erilaisia asioita, niin se pitäisi kokonaan poistaa käytöstä. Sellainen termihän vain vaikeuttaa eksaktia kommunikointia.” on kohtuuton, kun puhe on poliittista määritelmistä, joista ei ikinä saada sellaisiksi, että niitä ei voisi haluttaessa ymmärtää väärin. Sen vain halusin tuoda esiin. Kiitos ajatuksistasi.
Vaaleilla voi tosiaankin nousta diktaattoriksi ja sitten joko muuttaa vaalijärjestelmää niin, että opposition on vaikea päästä valtaan tai peräti lakkauttaa demokratia.
Huomautan nyt kumminkin, että Yhdysvaltain presidentinvaaleissa ei yritetä voittaa koko maan äänienemmistöä, vaan muutamaa pientä poikkeusta lukuunottamatta useiden osavaltioiden äänienemmistö, joka tuo niiden voittajalle tietyn ennaltatiedetyn määrän ääniä. Tavoitteena on saada vähintään niukimpaan voittoon tarvittavat 270 ääntä. Jos joku tavoittelisi äänestäjien enemmistön suosiota, hän kampanjoisi etenkin suurissa Teksasin, Kalifornian ja New Yorkin osavaltioissa. Niin ehdokkaat eivät kuitenkaan tee, koska New York State ja California menevät yleensä ilman muuta demokraateille ja Texas republikaaneille.
Kaikki tietävät vaalien säännöt ja strategia laaditaan sen mukaan. Vaalit ovat usein tiukkoja, joten voittaja voi hyvinkin hävitä kokonaisäänet. Tällä ei ole merkitystä, koska ehdokkaat eivät pyri voittamaan niitä. Jos he voittavat vaalit selvästi, he voittavat silloin lähes varmasti myös kokonaisäänissä, mutta se on silti vain sivutuote.
Näin on. Molemmat suurpuolueet USA:ssa ovat itsenäisyyden alusta lähtien muokanneet äänestysaalueita ja vaalijärjestelmää sellaiseksi, että se suosii omaa puoluetta. Äänestäjien rekisteröinti, tosiasiallinen kaksipuoluejärjestelmä ja erityisesti valinnan tapahtuminen moninkertaisesti edustajien välityksellä alentavat äänestysprosenttia, suuntaavat sitä ja vääristävät rankasti lopputulosta. Samaa tekee Britannian vaalipiireittäinen enemmistövaalitapa. Molemmissa maissa on myös ollut tarkoituksena estää ”roskaväen” populistijohtajien läpimeno. Perustaansa myöten korruptoitunut vaalijärjestelmä näyttää loppujen lopuksi tuottavan juuri sen tuloksen, mitä on oltu torjumassa. Näin siis kahdessa demokratian mallimaaksi julistautuneessa valtiossa. Puuttuu enää tietokoneen välityksellä tapahtuva äänestys ja tulosten laskeminen.
Heikki Männikkö: ”Useita vuosia sitten sen yhteydessä keskustelimme kommunismista ja siihen liittyvistä yleisistä lainalaisuuksista.”
Elmer Fudd: Joista lainalaisuuksista tärkein on se että kaikesta väitetystä tieteellisyydestään huolimatta se on täysin voimaton Stalinin tai Pol Potin kaltaisten sarjamurhauttajien edessä ja suhteen.
Marxilaisleniniläinen
Filosofinen dialektinen materialismin tutkijat tutki yhteiskunnallisen tietoisuuden kehitystä, jonka tutkimuksen kärki kulki Marxin mukana ja tämän nerokkaiden matemaattisten ja filosofisten todisteiden mukaan yhteiskuntatiede pääsi etenemään kehityksen kulun vaiheissa eri johtavien yhteiskuntaluokkien syntyhistoriassa menneisyydestä kommunismiksi nimettyyn (”kommunikaatio” viestintä) yhteiskuntakehityksen korkeimpaan muotoon.
Keksintö aiheutti vallassa oleville luokille eri puolilla Maailmaa ”kauhua”, Koska kun lapselta otetaan rakkaus leluun ”Valta” niin käytös muuttuu aggressioksi, joista sodat johtuu. Tietoisuus ihmisjoukoissa aiheuttaa parantamisen tarvetta ja vallassa olijat aggressivoituvat!
Hei Toverit. meillä on meneillään historiallisen materialismin opintoaineiston kehittäminen. Useita vuosia sitten sen yhteydessä keskustelimme kommunismista ja siihen liittyvistä yleisistä lainalaisuuksista. Julkaisen tässä kirjoituksen, joka syntyi keskustelujen tuloksena Paljon minulla ei ollut aikaa tähän keskusteluun paneutua, mutta siellä oli joitain hyödyllisiä kommentteja. Yksi kommentti oli Hokkasen Laren kommentti, jossa hän katsoi, että keskustelu kommunismista voisi tarjota kanavaa yhtenäisyyden löytymiselle. On totta, että elämme työväenliikkeen todellisen murroksen aikaa. Kommunistisen liikkeen yhtenäisyyden perusedellytys on ja tulee olemaan, että löydämme uudella tasolla yhtenäisyyden työväenluokan maailmankatsomukseen liittyvissä kysymyksissä. Se vaatii paljon tieteellistä ja teoreettista työtä, jossa tieteen ja yhteiskuntakehityksen piirissä ilmenneet uudet asiat osataan liittää Marxilaiseen maailmankatsomukseen.
Kommunistisesta yhteiskunnasta ja sen teoreettisesta
perustelusta (”Marxilainen pyhäkoulu” 27.4.-14)
”Marxilaisessa pyhäkoulussa” olemme keskustelleet yhteiskunnan paikasta
maailmassa. Olemme puolustaneet johtopäätöstä, jonka mukaan tajunta
(yhteiskunta) on materian tähänastisen kehityksen korkein tuote. Filosofian
tehtävänä on kuitenkin muuttaa maailmaa eikä pelkästään selittää ja ymmärtää sitä.
Siksi olemme käsitelleet kysymystä millainen on yhteiskunnan kehitys
lähitulevaisuudessa ja millaisen vastauksen se kykenee antamaan nykypäivän
keskeisiin globaaleihin ongelmiin. Samalla se antaa mahdollisuuden arvioida
tieteellisesti kaikkia nykypäivän haasteita oikein Kasvava tavarantuotanto ihmisten
aineellista kulutusta varten on nykyisen markkinatalouden elinehto. Koska tämä alati
lisääntyvä aineellinen kulutus on kuitenkin myös yhteiskunnallisten globaalien
ristiriitojen lähde, joudumme käsittelemään kysymystä, onko yhteiskunta olemassa
vain yksilöiden aineellisen hyvinvoinnin vuoksi vai löytyykö yhteiskunnalliselle
olemiselle muitakin funktioita?[katso edellinen luku ”Ihmisen ja yhteiskunnan
olemassaolon tarkoitus marxilaisen filosofian valossa”] Tästä päädymme
kysymykseen, millainen on sosiaalinen organisaatio- kommunismi- joka toteuttaa
yhteiskunnallisen kehityksen sitä vaihetta, joka käytännön tasolla vastaa näihin
kysymyksiin. Aluksi selvitämme kysymystä miten teoria kommunistisesta
yhteiskunnasta on kehittynyt ihmiskunnan ajatuksissa ja käytännössä.
Kommunismin paikka yhteiskuntakehityksessä
Maapallolla yhteiskunnallinen kehitys alkoi, kun eläinkunnasta erottautui kädellisten ryhmä,
joilla työ muuttui biologista valintaa ohjaavaksi tekijäksi [katso Dialektinen materialismi, luku
z, ”Oppi tajunnasta”]. Myös nyky-ihminen johtava sukuhaara eli tätä yhteiskunnallista vaihetta
tuhansia vuosia. Tämän ensimmäisen alkuyhteiskunnallisen vaiheen päätepisteenä syntyy
kehkeytynyt alkuyhteisöllinen järjestelmä, jonka yksilöt ovat nyky-ihmisiä t. homo-sapienseja.
Tämän vaiheen jälkeen seuraa orjanomistuksellisen, feodalistisen ja kapitalistisen
luokkayhteiskuntakehityksen vaihe. Luokkayhteiskunnassa kehitystä ohjaavat luokkien väliseen
luokkataisteluun perustuvat taloudelliset ja sosiaaliset lainalaisuudet. Marxilainen
yhteiskuntatiede perustelee kuitenkin ajatuksen, että yhteiskuntakehityksen ristiriidat kykenee
lopullisesti ratkaisemaan vasta kommunistinen yhteiskunta, joka seuraa
yhteiskuntakehityksessä kapitalismin jälkeen. Kommunismissa yhteiskuntakehitys ei perustu
enää luokkataisteluun, eikä yhteiskuntajärjestelmien muutoksiin, vaan kehitys tapahtuu
yhteiskunnan rakenteellisena dialektisena kehityksenä. Kommunistisen yhteiskunnan tehtäväksi
asettuvat yhä enenevässä määrin ihmiskuntaa koskevien yhteisten ongelmien ratkaiseminen.
Ajatukset kommunismista olivat jo antiikissa
Ajatus kommunistisesta yhteiskunnasta on elänyt hypoteettisessa asussa ihmisten mielissä aivan
antiikin ajoilta saakka. Muinaisessa Kreikassa tapaamme sen mm. taruna ”ihmiskunnan kultaajasta”. ”Vjatseslav Volginin” mukaan (Esseitä Sosialismin Historiasta) se syntyi
vastapainoksi sille aristokraattiselle riistoyhteiskunnalle, joka muotoutui mm. Kreikassa
alkukantaisen yhteiskunnan hajottua luokkiin, kun haluttiin nähdä tilanne, jossa ei ole riistoa ja
sortoa (katso myös; http://www.kolumbus.fi/r.katajaranta/sos-aatteet.html). Tällaiset
kansantarut lienevät periytyneet kaukaiselta alkuyhteisölliseltä ajalta. Volginin mukaan näihin
taruihin toivat teoreettista vivahdetta uuden riistoyhteiskunnan oloissa köyhtyneet intellektuellit
”narodnikit”, jotka suhtautuivat myötämielisesti kansan asemaan. Näiden kertomusten pohjalta
ei syntynyt joukkoliikettä ja ne saattoivat siksi levitä hyvin laajalle. Kreikan tunnemme hyvin,
mutta on todennäköistä, että kaikissa antiikin korkeakulttuureissa eli samanlainen tarusto.
Antiikin ajoilta saakka mm. uskonnollisissa yhteisöissä ja luostarilaitoksissa toteutettiin
kulutuskommunismia ja toteutettiin monissa muodoissa kommunistiseen yhteiskuntaan liittyviä
periaatteita.
Kommunismin airueet
Kirjassaan ”Sosialismin kehitys utopiasta tieteeksi” Engels toteaa miten jo siinä vaiheessa,
kun porvaristo taisteli aatelistoa vastaan 1500-1600 luvuilla, esiintyi itsenäistä liikehtimistä
myös sen luokan taholta, joka oli nykyaikaisen proletariaatin edeltäjä. Tällaista liikehdintää
edustivat uskonpuhdistuksen aikana mm. anabaptistit, jotka kannattivat yhteisomistuksen
voimaansaattamista ja perustivat v. 1534 Münsterin kommuunin. Engels mainitsee myös
Thomas Münzerin, Ranskan suuren vallankumouksen aikana vaikuttaneen Babeuf’n (1760-
1796), sekä Englannin suuren vallankumouksen aikana vaikuttaneet Levellerit, jotka myös
kannattivat yksityisomistuksen lakkauttamista ja alkukantaisen yhdenvertaisuuskommunismin
aatteita. Näiden työväenluokkaa edeltävien kumouksellisten liikkeiden piirissä kehittyivät
kypsymättömät teoriat, ihanteellisen yhteiskunnan utooppiset kuvaukset. Ne olivat yrityksiä
ratkaista yhteiskunnallisia epäkohtia siinä vaiheessa, kun feodalistisen yhteiskunnan sisälle
alkoivat ilmaantua porvarillisten luokkasuhteiden mukanaan tuomat sosiaaliset ongelmat ja
uudet orastavat valistusajan aatteet.
Utopistisosialistit
Ranskan vallankumous edisti tavattomasti kommunistista yhteiskuntaa koskevaa ajattelua. Heti
vallankumouksen jälkeen 1700-1800- lukujen vaihteessa ilmestyivät utopistisosialistit kuten
ranskalaiset Claude Henri Saint-Simon (1760-1825), Charles Fourier (1772-1837) ja
englantilainen Robert Owen (1771-1858) sekä monet muut, jotka puuttuivat näihin
kysymyksiin. Näiden utopistisosialistien historialliseksi ansioksi voidaan katsoa se, että he –
kylläkin vääristä idealistisista asenteista lähtien – yrittivät todistaa mahdolliseksi ja
tarkoituksenmukaiseksi siirtymisen kapitalismista sellaiseen yhteiskuntaan, joka pohjautuu
yhteiskunnalliseen omaisuuteen ja kollektiiviseen työhön ja jonka ansiosta päästään kurjuudesta
ja kaikki voivat tyydyttää järkevät tarpeensa.
Marx ja Engels nostivat ajatuksen kommunismista tieteelliselle perustalle
Ranskan vallankumouksen yhteydessä syntynyt ajatus kommunistisesta yhteiskunnasta oli
1800- luvulle tultaessa levinnyt hyvin laajalle. Tieteelliselle perustalle sen siirsivät Marx ja
Engels. He kumpikin siirtyivät vuosina 1842-43 materialismin ja kommunismin kannalle.
Vuodesta 1844 alkoi heidän yhteistyönsä ja vuosina 1844-1846 he kirjoittivat kaksi teosta:
Pyhä perhe ja Saksalainen ideologia, joissa he esittivät idealismin vastapainoksi uuden
dialektis- materialistisen maailmankatsomuksen. Kommunistien Liitolle Marx ja Engels
kirjoittivat ohjelman, joka julkaistiin ”Kommunistisen Puolueen Manifesti” nimellä
tammikuussa 1948. Siinä esitettiin selväpiirteisesti ensimmäisen kerran johdonmukainen
dialektinen materialismi ja työväenluokan maailmanhistoriallinen tehtävä kommunistisen
yhteiskunnan rakentamisesta.
Marx ja Engels kommunistisesta yhteiskunnasta
Vuonna 1875 kirjoittamassaan kirjoituksessa ”Gothan ohjelman arvostelua” Marx osoitti
(esitti) kommunistisen yhteiskunnan kehityksen jakaantuvan kahteen vaiheeseen. Ensimmäisellä
asteellaan kommunismi ei voi olla taloudellisesti täysin kypsä kapitalismin perinteistä ja jäljistä
Kommunismin korkeammasta vaiheesta Marx toteaa, että ”sen jälkeen kun on tullut loppu (1)
yksilön orjuuttavasta alistamisesta työnjakoon ja samalla myös (2) henkisen ja ruumiillisen työn
vastakohtaisuudesta; kun työ ei ole enää vain (3) toimeentulokeino, vaan siitä on tullut (4)
ensimmäinen elämäntarve; sen jälkeen kun rinnan (5) yksilöiden kaikinpuolisen kehityksen
kanssa ovat kasvaneet myös tuotantovoimat ja kun (6) yhteiskunnallisen rikkauden kaikki
lähteet pulppuavat täydellä voimalla- vasta silloin voidaan astua lopullisesti ahtaa (7)
porvarillisen oikeuspiirin ulkopuolelle ja yhteiskunta voi kirjata lippuunsa: Jokainen kykyjensä
mukaan, jokaiselle tarpeittensa mukaan” (huom! aihenumerointi ei kuulu alkuperäiseen
tekstiin). On kuitenkin nähtävä, että tässä yhteydessä Marx ja Engels eivät puuttuneet
kommunistisen yhteiskunnan sisäiseen rakenteeseen ja lainalaisuuksiin eivätkä sen
toteuttamisen teoreettisiin perusteisiin ja keinoihin.
Kommunismin alempi ja korkeampi vaihe
Lokakuun vallankumouksen jälkeen kommunistisesta yhteiskunnasta puhuttaessa alettiin
käyttää Marxin ”Gothan ohjelmassa” esittäneen arvion pohjalta käsitteitä ”Kommunismin
alempi vaihe (sosialismi) ja sen korkeampi vaihe, kommunismi. Varmastikaan Marx ei
tarkoittanut ”Gothan ohjelman arvostelua” kirjoittaessaan, että kommunismin kehitys tulisi
jakaa kahteen vaiheeseen. Kysymys oli vain siitä, että sosialidemokraattien lasallelaista siipeä
kritisoidessaan heidän näkemyksistään, että työn tuotto (lisäarvo) tulee kokonaisuudessaan
luovuttaa työntekijälle, Marx perusteli, että kommunismin alemmalla asteella monestakin syystä
johtuen näin ei voida tehdä. Tästä kuitenkin johtui marxilaisten, että marxilaisten piirissä alettiin
teoreettisesti jakaa kommunismin kehitys kahteen eri vaiheeseen. Tämä jako oli varmasti
käytännöllinen, mutta johti kuitenkin moniin teorian ja käytännön väärin ymmärtämiseen.
Kuten tulemme huomaamaan käytännön kehityksen tasolla eroa näiden välille ei osattu
muodostaa.
Lenin Kommunistisesta yhteiskunnasta
Lenin hyväksyi Marxin ja Engelsin näkemykset kommunismista. Neuvostovallan rakentaminen
vei valtaosan hänen huomiostaan. Kommunismista puhuessaan hän yleensä käsitteli
kommunistisen yhteiskunnan alemman vaiheen tehtäviä. Niinpä alkusyksystä 1917
kirjoittamassaan kirjassa ”Valtio ja vallankumous” Lenin toteaa: ”Poliittisesti ero
kommunismin ensimmäisen eli alemman ja korkeamman vaiheen välillä tulee ajan oloon
todennäköisesti valtavan suureksi, mutta nyt kapitalismin aikana olisi sen julistaminen
naurettavaa ja etualalle sen saattaisivat työntää korkeintaan vain jotkut anarkistit”. Mutta tavoite
Leninillä oli asetettu täydelliseen kommunismiin. Artikkelissaan ”proletariaatin tehtävät
vallankumouksessamme” hän toteaa: ””Ihmiskunta voi siirtyä kapitalismista välittömästi vain
sosialismiin, so. tuotantovälineiden yhteiseen omistukseen ja tuotteiden jakamiseen kunkin
suorittaman työn mukaan. Puolueemme katsoo pidemmälle: sosialismi tulee kiertämättömästi
kasvamaan vähitellen kommunismiksi, jonka lippuun on kirjoitettu: ”jokaiselta kykyjensä
mukaan, jokaiselle tarpeidensa mukaan””. Leninkään ei kuitenkaan puuttunut kysymykseen
kommunistisen yhteiskunnan sisäisestä rakenteesta ja lainalaisuuksista sekä niiden
kehitysvaiheista.
Kommunistisen yhteiskunnan ensimmäisen vaiheen kokemukset
Lokakuun vallankumouksen voiton jälkeen Neuvostoliitossa kehitettiin menestyksellisesti
kommunistisen yhteiskunnan ensimmäistä vaihetta, sosialismia (katso Kansan äänen numerot 1-
5/2005). Neuvostoliitosta kehittyi tieteen, teollisuuden ja maatalouden suurvalta, josta kaikilla
mittareilla mitattuna muodostui USA:n jälkeen toinen suurvalta maailmassa. Samaten
sosialismia kehitettiin menestyksellisesti toisen maailmansodan jälkeen sosialismin tielle
lähteneissä Euroopan ja Aasian valtioissa sekä Kuubassa. Neuvostoliitossa kuin muissakin
sosialismia rakentaneissa valtioissa toteutettiin ilmainen koulutus- ja terveydenhoitojärjestelmä,
laaja asuntojen rakennusohjelma, kulttuurista tehtiin koko kansan omaisuutta, työttömyys
poistettiin ja ihmisten laajaa hyvinvointia kehitettiin. Kolmasosa maailman kansoista rakensi
silloin kommunistisen yhteiskunnan ensimmäistä vaihetta aina 1980- luvun loppupuolelle
saakka [katso luku ”Sosialismin ja kommunistisen liikkeen historiallisten vaikeuksien syistä.]
Käsitykset kommunistisesta yhteiskunnasta 1960-1980- luvuilla
Neuvostoliitossa ilmestyneistä filosofian oppikirjoista käännettiin suomen kielelle mm.
”Marxismin leninismin perusteet” (1960), ”Marxilaisen filosofian perusteet” (1964) ja
”Marxilais-leniniläisen filosofian perusteet” (1970- luvulla). Näissä kaikissa kommunismista
esitettiin samansisältöinen ajatus, kuin v. 1976 ilmestyneessä Viktor Afanasjevin teoksessa
”Filosofian alkeet”, joka sanoo kommunistisesta yhteiskunnasta: ”Kommunistiselle
yhteiskunnalle ovat ennen muuta ominaiset jatkuvasti kehittyvän tuotannon erittäin korkea taso
ja ennen näkemättömän korkea työn tuottavuus, jotka nopea tieteellis- tekninen edistys saa
aikaan. Kommunismissa saavutetaan talouden suunnitelmallisen järjestämisen korkein vaihe
sekä turvataan aineellisten ja luonnonvarojen mahdollisimman tarkoituksenmukainen ja järkevä
käyttö. Varustamalla ihmiset mitä täydellisimmällä ja tehokkaimmalla tekniikalla kommunismi
lisää tavattomasti ihmisten valtaa luontoon nähden ja suo hänelle mahdollisuuden hallita yhä
laajemmin luonnon alkuvoimia ja käyttää niitä etujensa mukaisesti”. Sitten vielä vuonna 1982
kirjoitettiin esim: Filosofian Historia- teoksessa: ”Kommunismiin siirtyminen on
luonnonhistoriallinen prosessi, joka edellyttää määräasteisia aineellisia oloja” ja ”Siirtyminen
sosialismista kommunismiin tapahtuu vähitellen sitä mukaa, kuin kypsyvät aineelliset ja
henkiset edellytykset”
Miten näitä 60-80 lukujen näkemyksiä tulisi arvioida?
Näistä kirjoituksista saa käsityksen, että kommunismin tavoitteena ja sisältönä on ihmisen
taloudellisen hyvinvoinnin määrätön kehittäminen. Näissä kirjoituksissa ei juuri ollenkaan
paneuduttu marxismi- leninismin perustalta kommunismin kehittyneen vaiheen filosofiseen,
taloudelliseen ja rakenteelliseen tutkimiseen. Ajateltiin, että siirtyminen sosialismista
kommunismiin tapahtuu vähitellen, jonka yhteydessä kasvatetaan kommunistinen ihminen. Ei
kuitenkaan käyty käsiksi esim: seuraaviin kysymyksiin: 1) Mikä tulee kommunistisen
yhteiskunnan korkeammassa vaiheessa olemaan yhteiskuntakehityksen liikkeellepaneva voima,
kun se luokkayhteiskunnasta poiketen ei ole enää luokkataistelu ja taloudellisen hyödyn
tavoittelu. 2) Onko ihminen olemassa vain itseään varten, vai olisiko sillä joitain muitakin
funktioita. 3) Kun käytetään Marxin ja Engelsin teesiä, että ”työ muodostuu ihmisen
ensimmäiseksi elämäntarpeeksi”, niin kuinka perustellaan miksi ja miten näin tapahtuu. 4)
Kommunismin tavoite tulee olla konkreettinen. Tämän vuoksi olisi voitava määritellä milloin
täyttyvät kommunistisen yhteiskunnan aineelliset ja henkiset edellytykset. 5) Millainen ja miksi
Kommunistisen yhteiskunnan tulisi rakenteellisesti olla?
Vastaukset näihin kysymyksiin näyttävät suuntaa miten ratkaisemme ihmiskunnan kehityksen
ongelmia jo lähitulevaisuudessa. Siksi etsimme vastauksia ja paneudumme näihin kysymyksiin
seuraavissa kirjoituksissa.
Yhteiskuntakehitys nosti esiin uusia teoreettista vastausta vaativia kysymyksiä.
Neuvostoliitossa teoreettisessa kirjallisuudessa kommunistinen yhteiskunta nähtiin siis
hyvin usein pelkästään tavaroiden, hyvinvoinnin, palveluiden yms. runsautena.
Tällaisen ajattelun voimme ymmärtää aikana ja tilanteessa, jossa köyhä viljelijäväestö ja
äärimmilleen riistetty tehdastyöväestö taistelivat välittömän fyysisen toimeentulon
puolesta. Tämä oli myös ymmärrettävää neuvostovallan alussa ja sosialismin
rakentamisen ensimmäisinä vuosikymmeninä, jolloin keskeinen tehtävä oli väestön
perustoimeentulon turvaaminen. Mutta teollistuneiden yhteiskuntien (sekä
kapitalististen että sosialististen) määrällinen kehitys, kulutuksen ja hyvinvoinnin kasvu
synnyttivät ongelmia, jotka eivät enää sisältyneetkään pelkästään kategorian
”tavaroiden, hyvinvoinnin ja palveluiden runsaus”- piiriin. Syntyi toisenlaisia ristiriitoja,
jotka muuta kautta vaikuttavat ihmisten hyvinvointiin. Tänään aletaan olla tilanteessa,
että samanaikaisesti kun tulee turvata ihmisten aineellinen toimeentulo ja esim: ns.
kehitysmaiden talouksien kehittyminen vanhojen teollisuusmaiden tasolle, tulee voida
torjua ekologiset ympäristökatastrofit, nälänhädät ja globaali elintarvikekriisi,
pandemiat yms. Tarvitaan yhteiskunta, joka kykenee puuttumaan tähän
ongelmakenttään kokonaisvaltaisesti. Tarkastelemme tässä osassa kommunistisen
yhteiskunnan kysymyksiä puuttumatta kysymykseen miten ihmiskunta siirtyy
luokkayhteiskunnasta kommunistiseen yhteiskuntaan.
Luokattoman yhteiskunnan yhteiskuntakehityksen liikkeellepaneva voima.
Marxilaisen tieteen mukaisesti yhteiskuntakehitys luokkayhteiskunnassa tapahtuu siten,
että siellä yhteiskunnan perusta, tuotantovoimat, kehittyy jatkuvasti. Sitä vastoin
yhteiskunnan päällysrakenne (esim. yhteiskuntajärjestelmä) saavuttaa aina
vakiintuneemman olotilan. Tuotantovoimien kehitys luokkayhteiskunnassa johtaa
tilanteeseen, jossa yhteiskuntajärjestelmä, pysyvä päällysrakenne alkaa jarruttaa
tuotantovoimien kehitystä kärjistäen yhteiskunnan sisäisiä ristiriitoja, jotka ratkeavat
yhteiskunnallisen ja vallankumouksellisen muutoksen kautta. Tästä seuraa
luokkataistelun kautta yhteiskuntarakenteen ja vakiintuneiden yhteiskuntasuhteiden
muutos ja kehitys. Kun luokkataistelu luokkayhteiskunnassa on yhteiskuntakehityksen
liikkeellepaneva voima, niin miten tämä yhteiskuntakehitys tapahtuu sosialistisessa ja
kommunistisessa yhteiskunnassa? Filosofian historia, (Progress 1982) toteaa seuraavati:
”Siirryttäessä sosialismista kommunismiin vähittäismuutokset ja harppaus toteutuvat
dialektisesti yhtenäisinä, mikä on samanaikaisten määrällisten ja laadullisten
muutosten seuraus” sekä ”Kommunistisen yhteiskunnan rakentamisen jälkeen ei tule
enää yhteiskuntamuodostumien vaihdoksia, vaan tuo laki ilmenee toisiaan seuraavien
jaksojen vaihteluna yhden alati kehittyvän muodostuman puitteissa”. Nämä arviot ovat
varmasti oikean suuntaisia. Näissä kuitenkin pidetään lähtökohtana sitä, että
sosialismista kommunismiin siirtyminen tapahtuisi vähittäisesti ilman siihen pakottavia
yhteiskunnallisia ristiriitoja ja sen sisältönä olisi pelkästään siirtyminen ”jokaiselle
kykyjensä mukaan” tapahtuvasta tuotteiden jaosta ”jokaiselle tarpeidensa mukaan”
tapahtuvaan jakoon. Tällaista vaihetta ei esim: neuvostoyhteiskunnassa kuitenkaan ollut
näköpiirissä. Sitä ei myöskään asetettu. Loppujen lopuksihan tavaroiden, hyödykkeiden
ja palvelujen määrä nähtiin yhteiskunnan päämääräksi ja koska kapitalismin nähtiin
kykenevän siihen paremmin, aiheutti se tilanteen, jossa hiljaisesti hyväksyttiin paluu
kapitalismiin. Kommunistisesta tulevaisuudesta tässä yhteydessä ei puhuttu enää
ollenkaan. Monestakin syystä voimme tänään päätellä, että myös kommunistiseen
yhteiskuntaan siirtyminen tapahtuu yhteiskunnallisten ristiriitojen pakottamana.
Neuvostoyhteiskunnassa ei huomioitu yhteiskuntakehityksen mukanaan tuomia uusia
ristiriitoja, eikä mietitty yhteiskunnallisia keinoja niiden ratkaisemiseksi. Muutoin ne
olisivat ilmenneet em. teeseissä. Ihmiskunnan siirryttyä luokattomaan yhteiskuntaan
luokkataistelu ei ole enää yhteiskuntakehityksen perusta. Yhteiskunnan kehitys kyllä
jatkuu jopa kiihtyvällä voimalla. Silloin kehityksen liikkeellepanevana voimana on
maapallon ihmisten aineellisten perusongelmien ratkaisu sekä niiden ”uusien”
kehityksen mukanaan tuomien ongelmien ratkaiseminen, jotka turvaavat ihmiskunnan ja
sille välttämättömän ekosysteemin elinmahdollisuudet pitkälle tulevaisuuteen.
(siirtyminen avaruuteen, ekosysteemin toimivuuden turvaaminen muuallakin kuin
maapallolla). Tämä kehitys tulee muuttamaan dialektisen kehityksen kautta
yhteiskunnan rakennetta, ulkoista muotoa ja organisaatiota tavalla, jota meidän on
tänään vaikea ennakoida.
Työllä keskeinen merkitys marxilaisuudessa
Marx ja Engels näkivät viisaasti, miten ihmiskunnan ja sivilisaation oleminen perustuu
työhön. He oikeastaan asettivat yhtäläisyysmerkin ihmisen ja työn välille ja päättelivät,
kun tähän saakka ensimmäinen elämäntarve on ollut työvoiman uusintamiseen liittyen
ravinto, pukeutuminen, asuminen yms. niin näiden sijaan työ muuttuu ihmisen
ensimmäiseksi elämäntarpeeksi. Tätä teesiä marxilaisessa käytännössä ja
kirjallisuudessa on toistettu ilman, että sille välttämättä olisi löydetty mielekästä
sisältöä. Miten tämä teesi voidaan sitten ymmärtää?. Jos tutkimme vaikkapa esim:
Viktor Afanasjevin teosta ”Marxilaisen filosofian alkeet” (Progres 76) kohdassa
”Kommunistinen yhteiskuntataloudellinen muodostuma” (sivu 205), niin ei tämä
kysymys aukea. Tästä ja muista vastaavista kirjoituksista voimme koota seuraavan
päätelmän: Kommunistisessa yhteiskunnassa kaikkien ihmisten suhde
tuotantovälineisiin tulee olemaan samanlainen. Tästä johtuen ihmiset tietoisesti
työskentelevät yhteiskunnan hyväksi hyödykkeiden tuotannossa. Tietoisuus tästä sekä
siitä, että he tulevat saamaan osuutensa yhteiskunnallisesta tuotannosta liitettynä
kommunistiseen kasvatukseen synnyttää tilanteen, jossa työstä muodostuu ihmiselle
tärkein elämänarvo. Tällaisessa päättelyssä on varmasti paljon oikeansuuntaista, mutta
silti se ei tunnu vakuuttavalta. Keskiössä on ajatus siitä, että yhteiskunnan tarvitsee
toimia vain ihmisen aineellista kulutusta ja hyvinvointia silmälläpitäen. Mutta eihän
tällaiselle kulutukselle voida esittää takarajaa eikä se tavoitteena poikkea paljoakaan
siitä, mikä on kapitalististen markkinoiden tavoite. Tässä päättelyssä ei myöskään
esitetä selkeää syytä t. ristiriitaa, mikä vaatii vaihtamaan sosialistiset tuotantosuhteet
kommunistisiksi. Vaikka näiden välillä ei ole sovittamatonta ristiriitaa, niin iso kynnys
siinä kuitenkin on.
Työ muuttuu ensimmäiseksi elämäntarpeeksi, mutta miksi ”työ ei ole vain
toimeentulokeino vaan muuttuu ensimmäiseksi elämäntarpeeksi”?
Tänään tiedämme, että itse kulutuksen kasvu synnyttää ristiriidan, jossa tuotannosta
syntyvät 1) teollisuuden ja muun infrastruktuurin päästöt uhkaavat planeettamme
olemassaoloa. Emme voi ajatellakaan tavoitetta tulevaisuuteen, ellemme huomioi tämän
kysymyksen ratkaisua. 2) Mutta ihmisten ja kulutuksen määrällinen kasvu,
markkinoihin perustuva kulutuskulttuuri, synnyttävät uusia ristiriitoja esim: em.
globaalin elintarvikeongelman, pandemian, vesiongelman yms. muodossa. 3)
Pidemmällä aikavälillä itse maapallon ja lähiavaruuden muutokset synnyttävät
olemassaolollemme uhkatekijöitä (luonnolliset ilmastomuutokset, maanjäristykset,
asteroiditörmäys), jotka tulee kyetä torjumaan. Eli jo lähitulevaisuudessa yhä suurempi
osa ihmisistä tekee työtä (joutuu tekemään) näiden ongelmien parissa. Nämä ovat
luonteeltaan tehtäviä, jotka eivät tuota voittoa ja joiden suhteen tavaratuotannon
arvolaki ei välttämättä toimi. Mutta niiden ratkaisemiseen tulee suunnata jatkuvaa työtä.
Nekin, jotka tekevät työtä yhteiskunnallisten hyödykkeiden tuotannossa joutuvat
palvelemaan näitä globaaleja tavoitteita tuottamalla niiden toteuttamiseksi tarvittavat
laitteet sekä ylläpitämällä niiden piirissä työskentelevät ihmiset. Yhteiskunta joutuu
mukautumaan tilanteeseen, jossa joudutaan säätelemään turhaa aineellista kulutusta ja
suunnittelemaan se alusta alkaen palvelemaan yksilön hyvinvointia ja yhteiskunnan
kokonaisvaltaisia tavoitteita. Tämä tulee olemaan selviytymisen keino. Tällaisessa
tilanteessa, jossa yhteiskunnallinen välttämättömyys (ristiriidan ratkaisu) sanelee
välttämättömyyden siirtyä luokattomaan kommunistiseen yhteiskuntaan, työ tulee myös
muuttamaan luonnettaan ja tulee ihmisen ensimmäiseksi elämäntarpeeksi.
Perusongelma on nyt olosuhteiden turvaaminen sille, että ihmiskunta voi jatkaa
kehitystään ja että myös aineellisen hyödykkeen tuotto varmistetaan pitkälle
tulevaisuuteen. Työ saa ongelmien ratkaisemisessa luovan luonteen, eikä muodostu
tekijälleen taakaksi.
(Huom! Kun sanomme, että yhteiskunta joutuu mukautumaan tilanteeseen jne..
Meillä on tiedossa, että ei kapitalismi omien lainalaisuuksiensa perusteella
todennäköisimmin voi mukautua säätelemään näitä kriisejä. Silloin jossain
vaiheessa on edessä kriisi, joka pakottaa tähän)
Alkukommunismi, ”sotakommunismi”, ”ekokommunismi” ja
”kriisikommunismi”
Edellisen osan alussa käsittelimme kommunististen ajatusten ja teorioiden kehitystä.
Ihmiset elivät ennen siirtymistään orjanomistukselliseen luokkayhteisöön ns.
alkuyhteisöllistä vaihetta, jota on myös nimitetty ”alkukommunismiksi”. Silloin
”tuotantovoimat” (keräily) kykenivät tuottamaan vain sen, mitä ihminen suoraan kulutti.
Silloin olosuhteiden välttämättömyys saneli, että yhteisön kaikki jäsenet tekivät työtä
koko yhteisön hyväksi. Näin varmistettiin se, mikä koko yhteisön olemassaolon
kannalta oli välttämätöntä, että mahdollisimman moni yhteisön jäsen pysyi hengissä.
Ihmisten suhde työhön ja yhteiseen omaisuuteen oli samanlainen . Tämä yhteisö toimi
kymmenien tuhansien vuosien ajan. Historiassa tunnetaan paljon esimerkkejä tilanteista,
jolloin ihmisten keskinäiset suhteet ovat verrattavissa kommunistisiin suhteisiin. Sodan
oloissa ihmiset ovat joutuneet useinkin yhteisen vastuun selviämisestä ja mukaudutaan
”työ- ja kulutuskommunismiin”. Tänään näköpiirissämme häämöttää tilanne, jolloin
esim: ilmastomuutos saattaa ajaa ihmiskunnan katastrofin partaalle. Mikäli tämän
torjumiseen ei uhrata ajoissa työtä ja voimavaroja, mahdollisuus muuttuu
todellisuudeksi. Silloin ehkä joudumme tilanteeseen, jossa pakon edessä on
mukauduttava nopeasti ”sotakommunismin” tai alkuyhteisöllisen kommunismin
kaltaiseen tilaan. Nimittäkäämme tätä vaikkapa ”ekokommunismiksi”. Silloin syntyy
tilanne, jossa joudumme yhteiskunnallisesti lyhyessä ajassa orientoitumaan
kommunistisiin yhteiskuntasuhteisiin. Nimitettäköön näitä tilanteita vaikkapa
”kriisikommunismiksi” Kyllä yhteiskunnallinen muutos kommunismiin voi näinkin
tapahtua ja sitäkin kautta työ muuttuu ensimmäiseksi elämäntarpeeksi. Todennäköisyys
sille, että siirtyminen kommunistiseen yhteiskuntamuotoon tapahtuu juuri näin on
varmasti suurempi, kuin aiemmin Neuvostoliitossa esitetty ”ihmisen vähittäinen
siirtyminen kommunismiin samanaikaisesti tuotantovoimien korkean kasvun kautta.
Tarvitseeko kommunismi toteutuakseen korkeat tuotantovoimat?
Tässä kannattaa ottaa esiin esimerkkejä historiasta. Germaaneilla tuotantovoimat olivat
huomattavasti alemmalla tasolla, kuin Roomalaisilla. Historiallinen tilanne kuitenkin
asettui niin, että taistellessaan roomalaisia vastaan germaanit joutuivat nopeuttamaan
yhteiskuntakehitystä. Valloittaessaan Rooman he eivät omaksuneet sen jälkeen
alkuyhteisöllistä eivätkä orjanomistuksellista tuotantotapaa, vaan siirtyivät feodalismiin.
Tämä perustui siihen, että feodalismiin liittyvät tuotantovoimat olivat potentiaalisesti
olemassa ja yhteiskunnalle asettuvat tehtävät Rooman hävityksen jälkeen suosivat
feodalistisia suhteita (esim. läänityslaitos). Samanlaisia esimerkkejä löytyy muitakin.
Tänään on mahdollisuus kommunistiseen tuotantotapaan olemassa tuotantovoimien
yms. osalta. Selvästikin näyttää siltä, että ilman yhteiskunnallista murrosta ihmiset eivät
hyväksy näin rajua muutosta. Mutta jos tähän ei osata tietoisesti suuntautua (sen estää
suuren markkinakapitalismin edut), niin sitten siihen joudutaan pakon sanelemana,
kuten Rooman valloituksen jälkeisessä tilanteessa Euroopassa.
Luokkayhteiskunnan ja luokkataistelun funktio
Luokkayhteiskunnassa ilmenevät ristiriidat näyttäytyvät ennen kaikkea taloudellisina
ristiriitoina. Yhteiskuntien kehitys on edennyt viimeiset n. 5000 vuotta ratkottaessa
yhteiskuntaluokkien välisiä taloudellisia ristiriitoja. Yhteiskuntakehitys on samalla
edennyt orjayhteisöstä kapitalistiseen yhteisöön ja tänään elämme vaihetta, jossa
edessämme on siirtyminen sosialistiseen ja kommunistiseen yhteiskuntaan. Tässä
yhteydessä on nähtävä mikä merkitys luokkayhteiskunnalla on kehitykselle. Valtion
muodostumisesta Marx selvitti, että alkuyhteisössä tuotantovoimien kehittyminen
vaiheeseen, jossa syntyi lisätuote synnytti myös luokkajaon. Samalla uudet
tuotantovoimat edellyttivät laajaa ihmisten keskinäistä yhteistyötä. Ilman valtion
muodostumista ihmiset eivät olisi tässä tilanteessa kyenneet käyttämään hyödykseen
syntyneitä tuotantovoimia. Valtio toi mukanaan luokkajaon ja riistoon perustuvan
yhteiskuntajärjestelmän. Mutta kansalaisia riistämällä yläluokka keräämällä itselleen
rikkauksia organisoi valtiovallan avulla tuotantovoimien kehittämiseen välttämätöntä
infrastruktuuria (tiet, pellot, kasteluverkosto, kaupungit). Luokkayhteiskunnan ansiosta
tuotantovoimien kehitys nopeutui valtavasti. Yhteiskunnallisen luokkataistelun
välityksellä tuotantovoimat ovat nopeasti edenneet kapitalistiseen vaiheeseen, ja
saavuttaneet tason, että kaikkien maapallon ihmisten aineellinen elämä voidaan turvata
siirtymällä sosialistiseen ja kommunistiseen yhteiskuntajärjestelmään. Mutta mitä
muuta tämä on merkinnyt? Jos tämä siirtymä-aika alkuyhteisöstä kommunistisen
yhteiskuntajärjestelmän kynnykselle olisikin ollut 5000 vuoden sijaan 100000 vuotta,
olisi tämän 100000 vuoden kuluessa mahdollista ihmiskunnasta riippumatta ilmetä
ilmastollisia, geologisia ja astronomisia katastrofeja, jotka nopeasti katkaisevat tai
ratkaisevasti vaikeuttavat sivilisaation kehitystä maapallolla. Luokkayhteiskunnan ja
luokkataistelun kautta ihmiskunnan tämä kehitysvaihe on lyhentynyt ja meillä on tänään
mahdollisuus tuottaa kaikille maapallon asukkaille aineellisesti turvatut olot ja aivan
lähitulevaisuudessa meillä on reaaliset mahdollisuudet torjua luonnonkatastrofien
vaikutusta. Tämä edellyttää kuitenkin että valitsemme sen yhteiskunnallisen kehitystien,
joka vie kommunistiseen yhteiskuntajärjestelmään.
Voidaanko kommunismi toteuttaa yhdessä valtiossa?
Monet marxilaiset arvioivat tunnettujen historian esimerkkien perusteella, että
kommunistista yhteiskuntaa ei voitaisi toteuttaa yhdessä valtiossa. On monia perusteita
väittää asian olevan päinvastoin. Ajatelkaamme Neuvostoliiton kokemusta. Siellä
sosialismia kehitettiin hyvin pitkälle. Neuvostoliitto oli tilanteessa, jossa olisi tullut
valita kommunismiin johtava yhteiskuntakehitys. Se olisi merkinnyt esimerkiksi, että
suuntaudutaan kehittämään politiikkaa, jossa valitaan ”pehmeämmät tuotantoprosessit”.
Rakennetaan vähemmän mutta parempaa. Suuntaudutaan voimallisesti puhtaampaan
energian- ja tavaroiden tuotantoon silläkin uhalla, että materiaalinen elintaso alenee.
Suuntaudutaan ympäristön hoitoon, metsien ja vesistöjen hoitoon ja kehitetään
tulevaisuuden teollisuusprosesseja. Tehdään Neuvostoliitosta tässä suhteessa
esimerkkimaa, kuten Lokakuun jälkeen tehtiin sosialismin sillanpää-asema maailmaan..
Jos näin olisi menetelty ja asia olisi perusteltu väestölle ihmiset olisivat varmasti
hyväksyneet tämän. Viime kädessä tämä olisi kehittänyt maan aineellista ja tieteellistä
hyvinvointia ja tehnyt Neuvostoliitosta esimerkkivaltion. Ja tämä olisi varmasti
onnistunut. Oli poliittisia yms. syitä, että näin ei tapahtunut. Vastoin yleisiä käsityksiä,
ei sosialismi ole kuollut. Lokakuun vallankumouksen seurauksena tänäänkin
maailmassa on sosialismia kehittäviä valtioita ja sosialismiin suuntautuvia liikkeitä.
Kommunismiin suuntautuva kehitys on tänään tie, jolla ratkaistaan tulevaisuuden
haasteita. Kuten lokakuun vallankumouksen alla, tänäänkään imperialistiset valtiot eivät
ole täysin yksimielisiä. Kyllä kommunismiin suuntautuva valtio voi tänään muodostua
esimerkiksi muille ja kykenee oikealla politiikalla säilyttämään itsenäisyytensä. Voi olla
jopa niin, että yksi tai jotkut valtiot joutuvat avaamaan tietä kommunistiselle
kokemukselle.
Kommunistinen tavoite valtaa joukot.
Marxilaisuuden perustanlaskijat eivät esittäneet teoriaa siitä, miten kommunistinen
yhteiskunta toimii ja sen ihminen toimivat. Meidän aikanamme yhteiskunta on
kehittynyt siihen vaiheeseen, jossa voimme alkaa keskustella niistä kysymyksistä, joita
kommunistisen yhteiskunnan tulee ratkaista, miten kommunistisen yhteiskunnan alempi
ja korkeampi vaihe todella poikkeavat toisistaan jne. Tämä merkitsee myös sitä, että
kommunismi on meidän aikaamme. Neuvostotiede perusteli, että kommunismiin
siirtymiseksi tarvitaan korkealle kehittynyt kommunistinen ihminen sekä korkealle
kehittynyt tuotantovoimien taso. Koskaan ei kuitenkaan päästy vaiheeseen, jossa olisi
voitu sanoa, että nyt meillä on kommunismiin vaadittavat elementit kasassa. Eikä
tällaista vaihetta varmasti olekaan. Näyttää pikemminkin siltä, että tärkeämmät
edellytykset kommunismille määräytyvät yhteiskunnallisen tilanteen ja
välttämättömyyden perusteella. Alemmaltakin tasolta lähtien kommunistisen
yhteiskunnan aineelliset ja subjektiiviset elementit kehittyvät kuitenkin vasta itse
yhteiskunnallisessa käytännössä. On hyvin tarpeellista, että keskustelemme
kommunistisen yhteiskunnan teoriasta. Jos kykenemme määrittelemään perustellun
vision tulevaisuudelle, se myös näyttää miten sen toteuttamiseksi tänään tulee toimia. Ja
oikea vaihtoehto kapitalismille myös organisoi joukot liikkeelle.
(Joitain lähdeteoksia)
Vjatseslav Volgin: ”Esseitä sosialismin historiasta”
Engels: ”Sosialismin kehitys utopiasta tieteeksi”
Marx: ”Gothan ohjelman arvostelua”
(Lähdeteosten luettelo puutteellinen. Monet lähdeteokset selviävät itse artikkelista)
En jaksa edes argumentoimaan.
1. Jordan Petersonin sanoin: there’s plenty of evidence that communism failed. If that doesn’t convince you, nothing will. About kaikki kommunistiset utopiat ovat päätyneet ruumiskasoihin.
2. Kommunismin ongelma on ns. talouslaskennan ongelma. Suosittelen lukemaan myös Ludwig Von Miseksen kirjan Socialism juurikin tästä aiheesta.
” Siksi täydennän määritelmääni seuraavaksi luettelemalla seikkoja, joita kommunismi ei ole:
Kommunismi ei ole valtiomuoto. ”
Totta… Jokaisella oliolla (thing, tarkastelukohteena object) on kuiten kin oltava sekä sisältö että muoto ollakseen tieteellisestikin tutkittavissa oleva todellinen olio lainkaan.
Valtio kuluu yhteiskunnan päällysrakenteeseen, mutta silläkin on oliona sekä muoto että sisältö, joka sisältä on mm. nykyään joko porvariiloinen tai sosialistinen.
´Kommunistinen valtio´ ei ole sanan ´kommunismi´ synonyymi, sillä TUOTANTOSUHTEIDEN muoto. Tuotantosuhteet kuuluvat yteiskunnan materiaaliseen perusrakenteeseen sen PERUSRAKENTEEN (eikä valtion!) muodollisena puolena.
Yhteiskunnan perurakenteen sisältö ovat tuotavoimat joita ovat työvoima ja tuotantovälineet (ja noidenmolempien oana mm. PAIKKANSAPITÄVÄ koeteltu tieteellinen tieto.( Se muu tieto ja ”tieto” on ideologiaa ja kullu päällysrakenteeseen.
” Kommunistisessa ajattelussa valtio ylipäätään on melko triviaali ja epäkiinnostava rakenne, koska kommunisti on kiinnostunut mekanismeista, jotka toimivat valtioiden ohi. ”
Eli viime kädessä perusrakenteesta (mukaan lukien tuotantosuhteet), kyllä.
” 1800-luvulla kommunistit ylipäätään kommentoivat valtioita varsin vähän ja milloin kommentoivat, nähtiin se yleensä kapitalismin tukirakenteena, joka tulisi lakkauttaa. ”
Se lakkaa aikanaan, korvautuu mm. väkivallattomilla johtomalleilla. Valtio nojaa viime kädessä voimaan.
” Edelleen kommunistit suhtautuvat valtioon jopa pohjoismaiden kantaisissa hyvinvointivaltioissa kaksijakoisesti: he tunnustavat kyllä sen saavutukset ihmisten elämän parantamisessa ja kapitalismin suitsimisessa, mutta huomauttavat samalla, että valtio toimii myös kontrolli- ja kurijärjestelmänä, joka viime kädessä väkivaltamonopolinsa avulla suojaa pääoman kasautumista. ”
Just kuten asia onkin…
” Mihin väärinkäsitys ”kommunistisista valtioista” sitten perustuu? ”
Se ei oleväärinkäsitys, mutta yhteykisistään irrotettuna ja väärin käsitettynä johtaa harhaan.
” Oma epäilykseni on, että kylmän sodan propaganda opetti meidät ajattelemaan, että omistus- ja tuotantojärjestelmät palautuvat valtioihin. ”
Kylläne tähän asti vatkin palautuneet – sitten heimoyhteiskuntien – eli alku(”kommunitisen”)yhteiskunnan korkeimman vaiheen…
” Tämä ohjaa ihmisten ajattelua edelleen harhaan, sillä oikeastihan puhtaasti ”sosialistisia” tai ”kapitalistisia” tai vaikka ”kristillisiä” valtioita ei ole olemassakaan, eikä mikään valtio ole tainnut edes yrittää väittää itseään ”kommunistiseksi”. Todellisuudessa jokainen yhteiskunta on sekava soppa erilaisten -ismien mukaan järjestettyjä rakenteita ja mekanismeja. ”
Jokainen valtio (jolla on ”kantavuutta”) on perusluonteeltaan jonkin (johtavan) yhteiskuntaluokan valtio.
Kommunismi ja Karl Marx liittyvät elimellisesti yhteen, olihan Marx 1800-luvun ehkäpä suurin uskonpuhdistaja. Kommunismin hän käsitti kehitykseksi, jossa historiasta piti tehdä tietoisesti johdettu prosessi. Marxin mukaan kaikki minkä ihminen saattaa liikkeeseen, tulee käymään hänen tietoisuutensa kautta. Marx ja Engels käsittivät kommunismin olevan uuden sivistyksen luomista, ihmisen luovien henkisten voimavarojen vapautusta. He ymmärsivät sen, ettei ihmistä voida ”vapauttaa” niin kauan kuin heillä ei ole mahdollisuutta hankkia itselleen laadullisesti ja määrällisesti täysin tyydyttävää syötävää ja juotavaa, asuntoa ja vaatetusta. ”Orjuutta ei voida poistaa ilman höyrykonetta ja Mule-Jennyä, samoin kuin ei maaorjuutta ilman parannettua maanviljelystä”. Ystävyksen käsittivät kommunismin edellyttävän ihmisen vapautta välttämättömyyden kahleista ja kun aineelliset olosuhteet tulisi tyydytettyä, yhteiskunnallinen kehitys olisi tietoisten ihmisten johtama tavoitteellinen prosessi uuden sivistyksen rakentamiseen. Uuden sivistyksen rakentaminen oli irtaantumista historiasta luonnonprosessina. Kommunismi näin käsitettynä on mitä ajankohtaisin teema. Tieteen ja kulttuurin voimavarat ovat mittavat, kansainvälinen yhteistoiminta näillä aloilla kehittynyttä ja kapitalismi sen kehdossa, teollistuneessa lännessä tarjoaa kansalaisille mahdollisuuden tyydyttää välttämättömät tarpeensa. Historiallisesti relevantti kysymys kuuluu, miten vasemmistolaisuus ja kommunismi liittyvät toisiinsa? Kommunismin nimeen vannonut työväenliike kehittyi poliittiseksi voimaksi, joka terrorin ja sodan menetelmin aiheutti Euroopan historiassa ennenkokematonta nälänhätää ja joukkoteurastusta. 1900- luvun ensimmäinen murhavaltio oli neuvostoVenäjä. Se oli sekä pelon ja väkivallan vuosisadan ensimmäinen eurooppalainen murhavaltio ja myös sen esikuva. Suomalaisen vasemmistolaisen työväenliikkeen synty ja kehitys oli ratkaisevasti riippuvainen bolsevistisesta Venäjästä. Haluavat vasemmistolaisiksi itseään nimittävät sitä tai ei, heidät liitetään tähän ihmiskunnan traagiseen vaiheeseen. Kommunismin ideaa tässä mielessä tulisikin lähestyä ei vasemmistolaisena ideana vaan vapauttaa se vasemmistolaisuuden raskaasta painolastista. Leevi Lehto, jota hyvinkin voi pitää yhtenä aikakautensa merkittävänä suomalaisen vasemmistolaisen liikkeen teoreetikkona, hylkäsi sosialismin, mutta ei marxismia. Hän luonnehti itseään ei-vasemmistolaiseksi kommunistiksi. Aikanaan me, jotka irtaannuimme nk. kolmannen linjan liikkeenä vasemmistopuolueista, käsitimme, että Suomessa kommunismin idean toteuttamista edustivat nk. uudet vaihtoehtoliikkeet ei kommunistinen ja vasemmistopuolueet. Ehkäpä keskustelua kommunismin ideasta edistäisi paremmin se, että siitä keskusteltaisiin ei isminä vaan filosofisena lähestymistapana. Marxin ja Jeesuksen projekteilla on ollut ihmiskunnan historiassa sama tavoite: Ihmisen vapauttaminen välttämättömyyden kahleista = ihmisen henkisen luomisvoiman voimavarojen vapautusta. Marx ei luvannut uutta taivasta, mutta hän uneksi kuin kaikki ihmiskeskeisen uskonnon edustajat uudesta maasta. Ihmislähtöinen uskonto painottaa jumalan hyvyyttä ja oikeudenmukaisuutta ja ihmistä jumalan kuvana. Marxin ja Jeesuksen filosofia kumpuaa samasta lähteestä, jumalallisen täydellisyyden, Jumalan kaikkitietävyyden ohjaamasta ihmisen universumikäyttäytymisen pyrkimyksestä tyydyttämään täydellisesti, samanaikaisesti ja tasapuolisesti ihmisen tarpeet. Ihmislähtöisen uskonnon ja Marxin ajatustavan yhtäläisyyden voi käsittää välttämättömän jumalolennon ilmiömaailman ulkopuolella olevaksi moraaliseksi motivaatioksi, humanismin lipuksi. Jumalaa ei voi käsittää järjellä, eikä näin ollen ole tarpeenkaan todistaa mitään jumalan puolesta tai vastaan. Marxin utopiassa kommunismista ei ole tärkeää sen ateismi vaan tavoitteen syvä humanismi ja ihmislähtöisessä kristinuskossa ei ole tärkeintä sen teismi vaan sen humanismi. Molemmat aatesuuntaukset jakavat yhteisen käsityksen siitä, että tehtävä on muuttaa maailmaa, muovata todellisuutta ja että tässä historiallisessa tehtävässä ihminen tulee tuntemaan itsensä ja kaiken muun. Jos filosofiaa ja ihmislähtöistä uskontoa lähestyy yhteiskuntaetiikan näkökulmasta, tarpeesta herättää keskustelua siitä, mikä auttaa rationaalisten, hyvien ja demokraattisten yhteiskuntarakenteiden ja moraalisesti oikeudenmukaisten käyttäytymistapojen luomista, on filosofia ja uskonto käyttökelpoinen ja välttämätön suunnannäyttäjä ihmiskunnan maallisen elämän järjestämisessä. Kun filosofiasta on tehty ideologia ja uskonnosta valtiokirkollinen valtajärjestelmä, ovat jäljet pelottavia. Keskustelu kommunismista on paikallaan, mutta jotta siitä tulisi kokoava, ei jakava debatti, olisi syytä antaa teemalle eri otskikko. 1970-luvulla DDR:sta poishäädetty Rudolf Bahro kehitteli ”historiallisen kompromissin” käsitteen alla ajatusta ihmiskunnan henkisten voimavarojen kokoamista estämään ympäristökatastrofi, lopettamaan turha tavaratuotanto ja yhdistämään länsi, itä ja etelä toimintaan yhteiskunnallisen tasa-arvoisuuden perustalta. Historiallinen kompromissi käsitteenä ilmaisee tarpeen koota laaja yksimielisyys tärkeimmistä tavoitteista. Ehkäpä keskustelu voimien kokoamisesta voisi sujua tämän idean tai jonkun muun käsitteen avulla paremmin kuin puhumalla sosialismista tai kommunismista. Mauno Koivisto 1960-luvulla käytti sosialismista käsitettä hyvinvointivaltio halutessaan tehdä pesäeron proletariaatin diktatuuriin ja bolsevistiseen sosialismiin.
Heikki Männikkö: Kommentointi ei ole sitä, että copy-pastataan jokin kilometrin pituinen esitelmä.
Minun silmissäni kirjoitus oli naivia pähkäilyä. Se ei antanut yhtään vastausta siihen mitä marxilaisen tutkimuksen mukaan tarkoittaa yhteiskuntajärjestelmä ja mitä tarkoittaa niiden kehitys.
Kapitalismi on talousjärjestelmä, jossa yhä harvemmat omistavat yhä suuremman osan tuotannon määräävistä finanssi- ja tuotantopääomista. Nämä omistajat ovat katalisteja ja muodostavat järjestelmän toisen pääluoka. Toisen pääluokan muodostavat palkkatyöläiset, jotka omistavat vain työvoimansa. He muodostavat työvänluokan.
Näiden kahden luoka edut ovat sovittamattomassa ristiriidassa keskenään. Niiden välillä käydään jatkuvaa taistelua työn tulosten jaosta. Se on luokkataistelua.
Toisaalta ja samaan aikaan myös kapitalistit taistelevat keskenään. Sen seurauksena aina joku häviää ja menettää asemansa kapitalistina.
Näiden pääluokkien välissä on pieni joukko, joista joku saattaa nousta kapitalistiksi, osa säilyttää asemansa ja osa muuttuu työläiseksi, proletarisoituu.
Pääomien väistätön keskittyminen ja väestön proletarisoituminen, kurjistuminen johtaa väistämättä siihen, että pääien yksityisomistus lakkautetaan. Samalla syntyy uusi sosialistinen talousjärjestelmä. Se toimii periaatteella jokainen osallistuu kykyjensä mukaan ja saa työnsä mukaan.
Kuinka tuo uusi sosialistinen järjestelmä järjestetään ilman pääomien ykstyisomistusta, siitä päättävä sen ajan sukupolvet. Sosialistisen järjestelmän rakentaminen on pitkän ajan prosessi. Sen valmistuminen vaatii, että kaikkien maiden proletaarit liittyvät yhteen.
Vasta monien, todella monien sukupolvien jälkeen valtiot vähitellen kuoleentuvat tarpeettomina. Siinä vaiheessa yhteiskunallinen kehitys johtaa uuteen kommunistiseen talousjärjestelmään, joka toimii periaatteela jokainen osllistuu kykyjensä mukaan ja saa tarpeidensa mukaan.
Ihmiskunta on vuosimiljoonien aikana kehittynyt luonnonlakien kaltaisen taloudelsen lain väistämättömyydellä. Tuo laki on tuotantovoien ja tuotantosuhteisen ykseyden laki. Aina, kun tuotantosuhteet ovat muuttuneet yhteiskuntakhityksen jarruksi, ne on vaihdettu uuteen. Tämä laki eroa luonnon laeista siinä, että ihminen voi sitä jarruttaa, mutta myös noputtaa.
Kai Kontturin mielestäkö (Kansan Ääni) Stalin on yksi 1900-luvun suurmiehistä?
Kuka näitä tarkastelee, miksi nämä eivät ole julkisia, eikö vasemmisto kestä julkisuutta?
Tämä on hieman lapsellista määrittelyä, mutta ehkä se tästä kehittyy, jos tälle annetaan tilaa, jota tämä vasemmistoon sidoksissa oleva foorumi ei tarjoa. Ehkä tässä on yritystä, ehkä ei, mutta aluksi pitää pystyä määrittelemään kommunismia filosofisesti, sitten kansantalouden näkökulmilla ja lopuksi sosialismin teorian eli valtio-oppia tarkastellen.
Kansanedustajan ei nyt kannata lähteä asiaa yksin purkamaan, sillä ei tällä ole siihen eväitä, sillä ei niitä Yliopistosta saa, eikä Eduskunnasta, eikä myöskään vasemmalta. Annan etu on se että hänet on valittu paistattelemaan verovaoilla, joka tarjoaa hänelle julkisuutta, mutta ei uskottavuutta, sillä sen määrittelee kommunismin kolmen keskeisen opin taitajat, ikään kuin he olisivat kommunistinen tiedeyhteisö.
Kommunismin yksinkertaisin määrittely kuuluu seuraavasti; Kommunismi on tuotantotapa! Millainen tuotantotapa kommunismi on, se on se mistä pitää keskustella, mutta keskeisin ja pysyvä ominaisuus sille on kaikkien pääomien yhteiskunnallinen omistaminen. Tiedämmehän nämä pääomamuodot eli kaikki maa- kauppa- ja teollisuuspääomat.
Arvo syntyy työvoiman kulutuksella, olkoo arvo kuin arvo, kunhan ei ole fetissi arvo. Arvoa kantaa raha, joka taasen on vain mittari arvolle ja arvon vaihdon väline. Arvo ja lisäarvo ovat sitten eriasioita, sillä kaikki työvoiman kulutus luo arvoa, mutta vain tavaratuotanto lisäarvoa.
Suomi on myynyt tavaratuotantosa ulkomaiseen omistukseen, joten Suomeen ei synny enään lisäarvoa vaan se menee ulkomaille. Lisäarvo on kuitenkin se tärkein arvo kansantalouden näkökulmasta, jota suomalainen porvari ei tunne, mutta ulkolainen kapitalisti tuntee.
Voiko joku tarkentaa tämän kohdan: ”Ymmärrys siitä, että arvo syntyy työstä.” Erityisesti kiinnostaa tietää mikä on arvo ja miksi se syntyy työstä? Onko se esimerkiksi valmistetun esineen arvo?
Mielenkiintoista tekstiä.
… jos aloitamme sanasta, olisi ensimmäiseksi syytä kääntää se -kommunismi- suomeksi. Sana muodostuu kolmesta osasta com+mo/mu+ism. Etymologisesti sana viittaa yhdessä tuotetun rajallisen luontoresurssin jakamiseen (mo viittaa ruokaan, mu veteen). Nykyään keskustellaan käyttäen termiä common ja commoning.
Olennaista tässä on että kysymys on ihmisen reaalisesta luontosuhteesta, työstä.
Vetoamalla johonkin ismiin, emme pääse eteenpäin vaan herätämme eloon ne kauhukuvat, jotka on meidän mieliin iskostettu vuosikymmenten saatossa.
Suomen kieli on kovin köyhä ilmaisemaan yhteisöllisyyden eri muotoja. Yleensä käytetään väännöksiä muista kielistä.
Kysymys on siis yhteisöllisyydestä, yhteisön ylläpitämisestä rajallisten luontoresurssien ehdoilla. Tässä on olennaista mittakaava: on eri asia rakentaa yhteisöllisyyttä 100-150 ihmisen kesken kuin viiden miljoonan, tai 100 miljoonan tai seitsemän miljardin ihmisen kanssa.
Toinen olennainen tekijä on ihmisen reaalisen luontosuhteen – työn – välittyneisyys, ts. teknologian kehitysvaihe ja sitä vastaavan työn organisoimisen tapa ja tyyli. Nyt vallitseva palkkatyösuhde ei mahdollista kehittämään riittävää tietoa, tahtoa ja taitoa asettaa, arvottaa ja ratkaista aikakautemme keskeistä haastetta, luonnon ja ihmisen pelastamista tuholta.
Kysymys on siis käytännöllisen humanismin ohjelmasta (nuori Marx). Tätä nykyä se on parhaiten ilmaistu YK:n 2030- tavoiteohjelmassa ja 17 kehitystavoitteessa.
Siis yhdellä lauseella: Yhteisöllisyytemme on rakennuttava luonnon ehdoilla käytännölliselle humanismille.
Tamperelaisille Jodel-sovelluksen käyttäjille suunnatussa kyselyssä 34% vastanneista ilmoitti kannattavansa kommunismia ja 66% kapitalismia, kun muita vaihtoehtoja ei annettu. Yhden vuorokauden aikana (6.-7.20.2019) vastauksia kyselyyn tuli 210.
Jodel-viestin enin merkkimäärä on 230, joten tilanpuutteen vuoksi käsitteet piti määritellä äärimmäisen pelkistetysti. Mahdollisuuksia olisi ollut monenlaisia, mutta tässä tapauksessa vaihtoehdot esiteltiin näin:
Kapitalismi: Pääoma komentaa työvoimaa, suuri osa maailman ihmisistä riippuvaisia työvoimansa myymisestä. Tuotanto vaihtoa varten.
Kommunismi: Ihmiset määräävät yhdessä itse voimansa käyttämisestä, tuotetaan omaan yhteiseen tarpeeseen.
Tällainen määritelmä korostaa ehkä enemmän kapitalistisesta tuotantomuodosta johtuvaa vieraantumista kuin riistoa, toisin kuin 1900-luvun vakiintunut marxismi, ja saattaa ainakin kommunismin määritelmän osalta olla kiistanalainenkin. Joka tapauksessa pyrkimys oli tuoda esille, että kommunismilla ei tässä tarkoiteta historiallisia ns. ”kommunistisia valtiota” vaan aivan toisenlaista elämänmuotoa. Seuranneessa keskustelussa tuotiin esiin myös mm., että kapitalistisen tuotantomuodon perusta on tuottajien erottaminen tuotannon ja siis oman työvoimansa (elämänvoimansa) toteuttamisen välineistä.
Jodel on ennen kaikkea korkeakouluopiskelijoille suunnattu ”hyperpaikallinen” sosiaalisen median sovellus, jonka käyttäjistä valtaosa on nuoria aikuisia. Tutkimusyksikkömme ei osaa arvioida, miten pitkälle meneviä johtopäätöksiä tällaisesta kyselystä voi vetää, mutta joka tapauksessa tulosta voi kai pitää hieman yllättävänä.
Kommunismi ei vaan toimi, mikä siinä on niin vaikeaa hyväksyä?
”Marx,Jeesus ja Muhammad”——että tällainen kolmikko ja oman aikansa idealisteja .
Marxista ihmisenä on faktatietoa. Isä-poika suhde yski koko elämän ja
Marx ei saanut sieltä arvostusta —-haki muualta.
Koko elämänsä eli p-aukisena ja muiden varakkaiden almujen varassa.
Ei itse asiassa tehnyt itse ruumiillista työtä juuri lainkaan—-jossain rautatiekonttorissa ” hetken idealisoi”.
On myös väitetty ettei ko.”suurmies” käynyt kertaakaan missään tehtaassa
katsomassa kuinka duunarilla menee.
Vaimolleen oli kyllä tyly heppu ja jätti tämän useasti ”pulaan”.
Vaikea sanoa hänen panoarvostaan mitään ,kun maailmanhistoria on niin kovin ottanut ”pataan” näiden idealistien aatosten jalostajien taholta!
Hienoa, että kansanedustaja ehtii miettiä muutakin kuin päivänpolitiikkaa. Ajatuksia virittävä ja keskustelun arvoinen aloitus. Lyhyesti muutama mieleen noussut kysymys.
1. Voimmeko (ja onko syytä) puhua kommunismista sivuuttamalla kaikki se, mitä on kommunismin nimissä tehty? Kun Anna kirjoittaa, että ”kommunistit ovat kannattaneet ensimmäisten joukossa mm. oikeutta avioeroon, aborttiin ja ehkäisyyn sekä naisten ja avioliiton ulkopuolella syntyneiden lasten täysiä kansalaisoikeuksia”, kenestä kommunisteista hän kirjoittaa? Jos hän viittaa ns. sosialististen maiden hallitsevien puolueiden kommunisteihin ja 1900-luvun kapitalististen maiden kommunistisiin puolueisiin, ei kai silloin voi ohittaa näiden puolueiden ideologian ja toiminnan toista puolta: jähmettynyttä marxismi-leninismiä, tiukkaa sitoutumista valtioon yhteiskuntamuutoksen toteuttajana, väkivallalla ylläpidettyä vähemmistön valtaa (ja sen puolustamista kapitalistisissa maissa)?
Anna kirjoittaa kommunismin ihanteista ja utopiasta. Kun puhumme niistä, olisi pohdittava myös kysymystä, miksi noiden ihanteiden tähänastisissa toteutusyrityksissä ajauduttiin niin traagisiin tuloksiin?
2. Kysymys valtiosta. Ehkä se on olennaisin asia, joka erottaa Annan hahmotteleman kommunismin viime vuosisadan ”sosialistimaiden” ja kommunististen puolueiden aatteista. On helppo kannattaa Annan hahmottelemia kommunismin ihanteita, jotka suurelta osin juontuvat ajalta kauan ennen ns. reaalisosialismia ja suuria kommunistisia puolueita. Mutta miten realistista puhetta tämä on? En epäile, ettemmekö voisi rakentaa perheen lisäksi muitakin kommunistisia yhteisöjä. Mutta entä kun ne uhkaavat ylikansallisen pääoman ja sen hallussa olevien väkivaltakoneistojen valtaa?
Annan mukaan ”pääomien kasautumisesta seuraavaa epätasa-arvoa voidaan lieventää kahdella tapaa: pyrkimällä muuttamaan yhteiskuntaa tasa-arvoisemmaksi hillitsemällä/estämällä pääomien kasautuminen (esim. tuotantovälineiden yhteisomistuksella ja/tai verotuksella)”. Miten järjestämme pääoman kasautumista hillitsevän verotuksen ilman valtiota (tai vastaavaa pakkovaltakeinot omaavaa ylikansallista yhteenliittymää)?
3. Annan tekstin mukaan ”kommunismi ei myöskään ole sosialismia, vaikka nämä kaksi usein sotketaan keskenään. Sosialismi on kyllä kommunismin sisar, mutta aatteet eroavat selkeästi toisistaan mm. suhteessa valtioon.”
Tätä sisaruussuhdetta soisin selvennettävän. Menneisyydessä oppimiemme marxilaisten teorioiden mukaan sosialismia pidettiin välivaiheena tiellä kommunismiin (jossa myös dogmaattisten marxisti-leninistien mukaan valtio kuoleutuu pois). Mutta jos sosialismi on sisar, voisiko se elää yhtenä kommunismin kasvualustana kapitalismin ohella? Olisiko se valtiokeskeisyydessään yhtä paha juttu kuin kapitalismi? Miten kapitalismi, sosialismi ja kommunismi eläisivät rinnakkain ratkaisemassa aikamme suurinta ongelmaa, ilmastonmuutosta? Ja mikä on markkinoiden ja markkinamekanismin rooli näissä kolmessa?
Kun ilmastonmuutos edellyttää meiltä hyvin nopeita ratkaisuja 20-30 vuoden aikajänteellä, ehdimmekö vaihtaa yhteiskuntamallia ennen kuin se on liian myöhäistä? Vai onko yhteiskuntajärjestyksen muuttaminen ainoa mahdollisuus estää ilmastokatastrofi ja maapallon luonnonvarojen ylikulutus?
Kiitos keskustelun avauksesta aiheesta, jota 1991 jälkeen on käsitelty kovin yksipuolisesti! Tästä varmaan johtuu, että alle nelikymppiset eivät edes voi tietää mitä kommunismi voi tarkoittaa. Koulussaan siitä ei saa juuri mitään tietoa ja media yhdistää kommunismin lähinnä massamurhiin, diktatuurin ja kulutustavaroiden puutteeseen.
Yli nelikymppisillä voi olla tietoa sosialistisista järjestelmistä, joista lähinnä neuvostojärjestelmä oli kytkenyt sen valtion omistukseen, suunnittelutalouteen ja marxismi-leninismiksi nimettyyn ideologiaan.
Totalitaarinen johtamisjärjestelmä, joka periytyy perivenäläisestä johtamiskulttuurista oli häivytetty käsitteen demokraattinen sentralismi sisään. Sehän tarkoittaa asioiden käsittelyä puolueen elimissä lähtien perustasolta aina ylimpään politbyroon asti ja voittaneen näkemyksen siunaamista yleiseksi päätökseksi, jota kaikkien oli nurkumatta noudatettava.
Kaikki tietävät, että tämä oli teoriaa. Johtajan sana oli laki aina Stalinista Gorbatshoviin asti.
Marx ei näin ole koskaan ajatellut, vaan hän käytti useissa yhteyksissa käsitettä järkiperäinen. Siten toiminnan perustana tuli olla toiminnan tuloksen käyttyökelpoisuus suuren ihmisjoukon kannalta. Ei yksityisen, vaan yleisen edun näkökanta oli lähtökohta kaikessa.
Kommunismi yhdistetään myös proletariaatin diktatuurin. Tämä käsite liittyy siirtymävaiheeseen kapitalismista sosialismiin, joka esimerkiksi Venäjällä, Kiinassa ja Kuubassa oli väkivaltainen. Koska vaalien kautta tapahtunut järjestelmän muutos Chilessä päättyi ulkopuolisen vallan tukemaan vastavallankumoukseen, saattoi neuvostojärjestelmän johto legitimoida kansalaisoikeuksien rajoitukset johtuviksi kapitalististen maiden vaikutuksen ehkäisystä.
Suomen kommunistinen puolue hajosi juuri siitä syystä, että kaikki eivät nielleet NKP: n käsitystä marxilaisuudesta, kuten eivät eräät muut eurokommunistiset puolueetkaan.
Leninismiä kritisoitiin kohta vuoden 1917 jälkeen siitä, että neuvodtojrn valta korvattiin puolueen diktatuurilla. Näistä kriitikoista mainitsen esimerkiksi Karl Kautskyn ja Anton hollantilaisen tähtitieilijän Anton Pannekoekin, joiden tuotantoa on suomennettu 1920 vuodesta lähtien.
Toivon, että keskustelu saa jatkua ja että siihen voisivat osallistua myös hajautuneen vasemmiston eri fraktiot Kommunistisesta Työväenpuolueesta Sosiaalidemokraatteihin asti.
Kommunismi on tuotantotapa
Hyvä kirjoitus! Haluaisin jatkaa vähän luokkien merkityksestä. Jako on selkeästi jäljellä enää teollisessa tuotannossa ja ehkä vähittäiskaupan alalla. Niillä työntekiöiden ei tarvitse pärjätäkseen töissä sisäistää omistajan näkökulmaa arkityössään. Toisin on toimihenkilöaloilla, jotka kasvavat jatkuvasti. Palkollistenkin pitää opetella ajattelemaan firman etua kaikessa työssään. (Kohta myös itsepalvelun asiakkaidenkin pitää siihen sopeutua, pitää tykätä palkollisten työtä säästävistä menetelyistä ja ennen kaikkea nettipalveluista). Luokka on olemassa vain, jos on olemassa luokkatietoisuus, samaistuminen siihen. Vain se antaa voimaa. Vasemmistoliitto on ratkaissut luokkasamaistumisen vähenemisen siten, että on ryhtynyt kaupungistuneen hyvin koulutetun keskiluokan äänenkannattajaksi. Sen vuoksi esimerkiksi ydinvoiman vastustaminen tuli tärkeäksi ja teollisten ammattiliittojen karsastaminen luonnolliseksi. Työn määritteleminen toimeentulon perustaksi on saanut väistyä. Tässä kerrostumassa on kuitenkin kilpailija, joka näyttää vetävän pitemmän korren: Vihreät. Sillä ei ole rasitteena historiallisten ”reaalisosialismin” virheiden taakkaa. Vielä jäljellä olevan työväenluokan vasemmisto on jättänyt sivuun ja persujen saaliiksi.
Muuten hyvä, mutta se kirjoittajan lupailema kommunismin määritelmä jäi puuttumaan. Määritelmä ei saa olla yhtä virkettä pitempi.
Sikäli kuin ymmärsin artikkelin, niin on täysin mahdotonta määritellä tuollainen kommunismi yhdellä tai edes muutamalla lauseella. Kirjoitus oli sinänsä selkeä ja erittäin valaiseva. Kiitos siitä!
Eri mieltä. Jos termiä ei pystytä määrittelemään lyhyesti, ja ihmiset ymmärtävät sillä hyvinkin erilaisia asioita, niin se pitäisi kokonaan poistaa käytöstä. Sellainen termihän vain vaikeuttaa eksaktia kommunikointia.
Määrittelepä demokratia, Antti Räsänen. Tarkoitan sellaista määritelmää, joka sisältää demokratian johtotähtimaiden USA:n ja Britannian järjestelmät ja nykyisyyden. Käsittääkseni tällaiset suuret iskulauseenomaiset termit, kuten länsiset arvot, ovat tarkoituksellisesti hämäriä ja ristiriitaisia. Niin myös kommunismin lukemattomat määritelmät.
Selvä: Demokratia on hallintomuoto, jossa ylintä poliittista valtaa käyttävä elin valitaan yleiseen äänioikeuteen perustuvilla vaaleilla.
Voiko demokraattisesti äänestää demokratian lakkauttamisesta? Tai naapurin jyräämisestä sileäksi?
Miten se joukko, joka demokratiaa toteuttaa, rajataan muusta maailmasta?