Näkökulma, Vasemmisto

NIKO VALLENIUS

20.11.2019 klo 16:33

Tulevaisuutta ei voi rakentaa pelkojen varaan

Vasemmiston tulisi puolueena tähdätä tavoitteelliseen toimintaan ja olla paikka myös niille, joiden elämässä on muutakin kuin politiikka. (Kuva: Markku Uusiniemi)

Me elämme aikaa, jolloin politiikkaa ei tehdä pelkästään faktoilla, vaan yhä enemmän myös tunteilla ja mielikuvilla. Me olemme kokeneet ensin velkakriisillä ja Kreikan tiellä pelottelun. Nyt meillä on nousussa puolue, joka pelottelee kansalaisia vedoten toiseuden pelkoon. Tuo puolue luo valheellisia mielikuvia, joiden mukaan ilmastonmuutokseen tai monikulttuurisuuteen vetoamalla ihmisiltä yritetään viedä heidän elämäntapansa ja kulttuurinsa.

Oikeistopuolueet pelottelevat tarkoituksella, koska he tietävät pelokkaiden ihmisten äänestävän konservatiiveja ja kaipaavan ”vanhoja hyviä aikoja”. Lisäksi media elää negatiivisista uutisista ja kantaa oman kortensa kekoon.

Usko vaihtoehdottomuuteen lukitsee ihmiset pelkoon. Oikeistopuolueet haluavat mieluummin ihmisten elävän keksittyjen pelkojen riivaamina, koska sillä he saavat ääniä. Kierre on valmis – ja meidän tehtävämme on katkaista se.

Meidän pitää muistaa, että pelkoa lietsomalla vain vahvistamme sitä ilmapiiriä, joka saa ihmiset kääntymään toisiaan – ja itseään – vastaan. Meidän tulee pitää faktat keskiössä, mutta panostaa sen lisäksi totuuden tunneulottuvuuteen: mielikuviin, tunteisiin, tarinoihin.

Pelkät faktat eivät tarjoa ihmisille merkitystä ja kuulumisen tunnetta. Ne eivät sido ihmisiä yhteen ja inspiroi toimimaan yhdessä. Me tarvitsemme myös tarinoita.  Tarinat puhuttelevat meidän mieliemme lisäksi sydäntä. Niiden pohjalta nousee meidän jokaisen elämän ja toiminnan merkitys.

Vasemmistoliitto on rakkauden ja solidaarisuuden puolue. Meidän maailmassamme jokainen ihminen on arvokas. Kun tämän viestin saa perille, ihmiset eivät vain tiedä sitä, vaan myös tuntevat sen ja voivat luottaa siihen.

Meidän tarinassamme rakkaus voittaa pelon ja ihmiset huomaavat, kuinka kasvoton pahuus on saanut heidät taistelemaan toisiaan vastaan jotta nykyinen ihmisiä alistava valtarakenne ei tule haastetuksi. Meidän tarinassamme ihmiset heräävät ja vihdoin ymmärtävät: sellaisessa yhteiskunnassa ei jää yksin jossa kaikki pitävät huolta toisistaan.

Tämä on meidän tarinamme. Tehdään se yhdessä, ja kerrotaan se yhdessä.

Teksti perustuu puoluekokouksessa pidettyyn puheeseen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.