Artikkeli: Akaa, Pirkanmaa, Vasemmisto

15.10.2020 klo 15:18

Akaan vasemmistossa iloitaan uusista jäsenistä ja toiminnan aktivoitumisesta

Akaan vasemmiston aktiivit tapasivat Toijalan torilla kaupunkilaisia. Mukana olivat myös Paavo Arhinmäki ja Anna Kontula.

Akaan vasemmistossa puhaltavat toiminnan tuulet. Akaan vasemmiston puheenjohtajana vuodesta 2018 toiminut Juhani Jara iloitsee toiminnan aktivoitumisesta. Uusia jäseniä on liittynyt ja juuri valitussa kunnallistoimikunnassakin on neljä uutta jäsentä. 

Maanantaina pidetyssä Akaan Vasemmistoliiton syyskokouksessa valittiin puheenjohtajistoon Jaran lisäksi kaksi varapuheenjohtajaa. Ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi valittiin Wanda Franssila ja toiseksi valittiin Jari Laihia. Kunnallistoimikunnan sihteeriksi valittiin Mira Nurmi ja taloudenhoitajaksi Marjatta Kivi. Lisäksi johtokunnan varsinaisiksi jäseniksi valittiin Timo Koskinen, Antti Maijala (uusi), Mika Lohi (uusi)Jukka Saari, Pirkko Seppi, Hannu Sironen, Suvi Soininen ja Aila Toivonen (uusi). Varajäseniksi valittiin Heikki Hietala, Jorma Kivi, Arto Koskinen (uusi) ja Tuija Toivonen-Perttunen.

Koronapandemian rajoitukset vaikuttavat toimintaan. Akaan vasemmisto joutuukin päättämään, miten perinteiset itsenäisyyspäivän myyjäiset järjestetään vai pitääkö ne perua. Yhtenä mahdollisuutena on mietitty myyjäisten järjestämistä Sampolan pihassa. Johtokunta päättää myyjäisten järjestelyistä marraskuun alussa. 

Lisää ehdokkaita tulossa, moni harkitsee

Toiminnan aktivoituminen ennakoi menestystä kuntavaaleissa. Tällä hetkellä on nimettyjä ehdokkaita on kaksitoista ja lisää on tulossa, sillä moni harkitsee parhaillaan ehdokkaaksi asettumista Akaan vasemmiston listoilla.

– Meillä on jo nyt hyviä ehdokkaita ja lisää tulossa, joten paikkamäärän lisäys on ihan mahdollista, arvioi Jari Laihia, joka on yksi jo nimetyistä ehdokkaista. Kuluvalla valtuustokaudella Laihia on vaikuttanut Akaan asioihin sivistyslautakunnan varajäsenenä.

Yksi ehdokkuutta harkitsevista on Wanda Franssila. Etelä-Pirkanmaan terveyskeskussairaalassa sairaanhoitajana työskentelevä Franssilla suorittaa työn ohessa jatko-opintoja, mikä saa hänet miettimään luottamustehtäviin kuluvaa aikaa. Toisaalta terveydenhuollon ammattilaista sosiaali- ja terveysasiat kiinnostavat. Hän nostaa esiin kulkuyhteydet Toijalassa sijaitsevaan, kesällä 2021 avautuvaan hyvinvointikeskukseen ja ehdottaa yhdeksi mahdollisuudeksi palveluiden viemisen asiakkaiden kotiin.  

Mitä, jos otettaisiin käyttöön kotikäynnit, jossa sairaanhoitaja tapaisi potilaan ja ottaisi tarvittaessa videoyhteyden lääkäriin? Henkilökunta liikkuu ja potilaat ei, toteaa Wanda Franssila.

Punavihreän hallituksen toiminta tukee paikallista vaikuttamista

Valtakunnan politiikka vaikuttaa tukevan paikallista toimintaa. Juhani Jara pitää hyvänä punavihreän hallituksen tukea kunnille. Hän arvioi, että paikallisosaston näkökulmasta vasemmistoliiton toiminta hallituksessa on ollut niin hyvää kuin mahdollista. 

Pari viikkoa sitten Toijalan torilla keskusteltiin valtakunnan politiikasta. Tilaisuudessa, jossa julkistettiin Akaan vasemmiston ensimmäiset kuntavaaliehdokkaat, oli mukana myös kansanedustaja Anna Kontula. Torilla puhunut Paavo Arhinmäki sivalsi kokoomuksen ja perussuomalaisten ehdotuksia laskea rikkaiden verotusta ja kiristää kaikkein köyhimpien toimeentuloa. Ainoa koronatuki, jonka opposito vei kevät-kesällä eduskunnassa äänestykseen oli toimeentulotuen saajille myönnettävä koronatuki..

Lisää aiheesta Vasen Kaista-verkkolehdessä:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.