Artikkeli: Tampere

22.2.2021 klo 16:02

Tatu Ahponen: järkipolitiikkaa Tampereelle

Kuva on otettu Hervannasta vesitornin läheltä, alueelta jossa käyn usein kävelyllä.

Tamperelaiset kuntavaaliehdokkaat esittäytyvät, vuorossa Tatu Ahponen: 

– Järkevällä tavalla kasvava kaupunki, jossa panostetaan siihen, että kaikkialle pääsee edullisesti, palvelut löytyvät lähelle, ihmiset parannetaan ja kaikille on töitä. Kaupunki, jota johdetaan ja kehitetään hyvinvointivaltion perusperiaatteiden mukaan. 

– Tekisin päätökset omaan harkintaani perustuen, mutta kuitenkin muiden kanssa keskustellen, myös puoluerajat ylittäen. Pitäisin aina mukana suuremman kuvan Tampereen tulevaisuudesta ja analyyttisen otteen. 

– Tampere on Suomen ehdoton kakkoskaupunki, josta pääsee helposti muihin merkittäviin kaupunkeihin Suomessa joka kasvaa ja kehittyy järkevällä tavalla. Tampereella on panostettu tasa-arvoisuuteen esimerkiksi asumisessa, niin että on kehitetty lähiöitä ja keskustaa ja varmistettu, että tänne ei muodostu slummeja. Tampereella on tehty rohkeita päätöksiä, kuten ratikan rakentaminen. Tampereella on vahvasti omaleimainen kulttuuri.

– Tampereella tulisi tulevalla vaalikaudella keskittyä ihmisten työllistämiseen, lähipalvelujen kehittämiseen, joukkoliikenteen ja kevyen liikenteen parantamiseen sekä siihen, että rakennetaan paras mahdollinen sosiaali- ja terveyspalveluverkosto soteuudistuksen pohjalta. 

Perheenisä Hervannasta

– Politiikan lisäksi olen aktiivinen muun muassa seurakuntatoiminnassa. Asun Hervannassa vaimon ja 10 -kuukautisen tytön kanssa. Olemme asuneet Hervannassa kolme vuotta, ja sitä ennen olen asunut Hervannassa myös 2004-2006. Harrastan lisäksi pyöräilyä, uintia, tietovisoja ja lautapelejä.

– Toimin freelancer-kielenkääntäjänä ja teen työtä Kalevassa sijaitsevassa yhteisöllisessä työtilassa. Olen työskennellyt kääntäjänä 10 vuotta. Toimin lähinnä asiatekstien kääntäjänä, erikoistumisaloina IT, rahoitus ja yhteiskunnalliset asiat.

Tatu Ahponen

freelancer, kielenkääntäjä 

36 -vuotias 

asuu Hervannassa 

0503418044 

sähköposti: tatu[at]tatuahponen.fi

twitter

youtube

Lue muut Tampereen vasemmiston kuntavaaliehdokkaiden esittelyt

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *