Artikkeli: Pirkanmaa, Vasemmisto

2.2.2022 klo 12:17

Veera Kiretti valittu vasemmistoliiton keskisen alueen toiminnanjohtajaksi

Tuore toiminnanjohtaja Veera Kiretti on helposti lähestyttävä ja sanavalmis vasemmistoaktiivi, joka rakastaa vaaleja ja vanhoja puutaloja. (Kuva: Aaron Kiretti)

Vasemmistoliiton keskisen alueen eli Pirkanmaan, Keski-Suomen ja Pohjanmaan piirien toiminnanjohtajaksi on valittu sosionomi Veera Kiretti. Helmikuun puolessa välissä työnsä aloittava Kiretti on ilmeisen innoissaan.

– Odotan jo lähtökuopissa, että pääsen kiertämään keskistä aluetta ja mahdollistamaan vasemmistolaista toimintaa alueella, kuvaa Kiretti työn aloittamisen tunnelmia.

– Rakastan vanhoja puutaloja, kevättä ja tietenkin vaaleja! Keskiseltä alueelta minulle on tutuinta Pirkanmaan toiminta sekä toverit, mutta onneksi olen puoluevaltuutettuna saanut tutustua kaikkiin keskisen alueen valtuutettuihin. Olen myös opiskellut Kälviällä, eli Pohjanmaa ei pelota, jatkaa Kiretti

Kiretti on työskennellyt sosiaaliohjaajana pitkään nuorten ja nuorten aikuisen kanssa niin nuorisotoimessa, opetustoimessa kuin työllisyyspalveluissakin. Hän kertoo oppineensa työurallaan paljon myös yhteiskunnan rakenteista ja yheiskunnallisen vaikuttamisen merkityksestä.

Pirkanmaalaisille jo tuttu

Valkeakoskella puolison, kahden teini-ikäisen lapsen ja koiran kanssa asuva Kiretti sanoo yhteiskunnallisen osallistumisen juurtuneen osaksi koko elämää.

– Vaikuttaminen vasemmistoliitossa on verenperintöni. Vasemmistolaiset arvot ovat itselleni itsestäänselvyys. Puolien pitäminen myös heistä, jotka eivät siihen itse pysty, on mielestäni aatteemme perussanoma. Sen ympärille on hyvä sekä helppo rakentaa konkreettisia toimenpiteitä, kuvaa Kiretti poliittista toimintaansa ja arvojaan.

Veera Kiretti onkin monelle Pirkanmaan vasemmistoliiton aktiiville tuttu sekä piirijärjestössä että kuntapolitiikassa toimimisesta. Valkeakosken kaupunginvaltuutettuna Kiretti on ollut vuodesta 2015. Lisäksi hän on Hämeen ammattikorkeakoulun, Hamk oy:n, hallituksen varapuheenjohtaja.

Pirkanmaalta valittuna puoluevaltuuston jäsenenä Kiretti toimii toista kautta. Toiminnanjohtajan tehtävän vuoksi Kiretti eroaa puoluevaltuutetun tehtävästä. Hänen tilalleen varsinaiseksi puoluevaltuutetuksi nousee ensimmäinen varapuoluevaltuutettu Leena Saarela. Puoluevaltuustokausi päättyy tänä vuonna ja uusi puoluevaltuusto valitaan Porin puoluekokouksessa kesäkuussa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *