Artikkeli: Suomi, Vasemmisto

21.4.2022 klo 10:08

Piirikokous kutsuu keskustelemaan Natosta ja valitsemaan puoluevaltuutettuja

Viialan Sampola kutsuu kaikkia vasemmistoliiton pirkanmaalaisia jäseniä piirikokoukseen. Tampereen suunnasta paikalle pääsee kätevästi myös junalla. (Kuva: Sinikka Torkkola)

Pirkanmaan vasemmiston piirikokous liittyy vasemmistoliitossa käynnissä olevaan keskusteluun Suomen Nato-jäsenyydestä. Lauantaina Akaan Viialassa järjestettävässä kevät­piiri­kokouksessa Suomen turvallisuus ja liittyminen Pohjois-Atlantin puolustusliittoon Natoon noussevat keskustelun keskiöön.

Vasemmistoliiton kansanedustaja Anna Kontula avaa puheenvuorossaan oma kielteistä kantaansa Nato-jäsenyyteen. Kontula ei pidä lainkaan itsestäänselvyytenä, että Suomen kokonaisturvallisuus Nato-jäsenyyden myötä paranisi.

– Puolustusliittona Naton houkuttelevuus perustuu siihen, että kynnys hyökätä jäsenmaahan on korkea. Toisaalta, Nato-jäsenyys lisää todennäköisyyttä ajautua osaksi suurvalta­poliittisia konflikteja eli lisää potentiaalisesti meihin vihamielisesti suhtautuvien toimijoiden määrää. Tämä puolestaan lisäisi Suomen kiinnostavuutta esimerkiksi terrorismin ja kaikenlaisen kiusanteon kohteena. Lisäksi, mikäli konflikti kärjistyisi sodaksi, riski esimerkiksi ydisaseiden käytölle kasvaisi Naton myötä, toteaa Anna Kontula Facebook-päivityksessään.

Päätöstä Nato-jäsenyydestä ei pidä tehdä hätäillen

Vasemmistoliitto ei ole puolueena päättänyt kannastaan Nato-jäsenyyteen, mutta julkisen keskustelun perusteella useimpien kansanedustajien näkemys Nato-jäsenyyteen on enemmän kielteinen kuin myönteinen. Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jussi Saramo korostaa perusteellisen keskustelun tarvetta.

– Suomen turvallisuus on liian arvokas, jotta hätäilyllä tai poliittisen kannatuksen kalastelulla tekisimme lyhytnäköisiä valintoja, muistutti Saramo vasemmistoliiton ryhmä­puheenvuorossa keskiviikkona eduskunnassa, jossa käsiteltiin selontekoa turvallisuusympäristön muutoksesta.

Saramo katsoi, että eduskunnan käsittelyssä olevasta selonteosta puuttuvat pohdinnat eri vaihtoehtojen hyödyistä, haitoista ja riskeistä. Saramon mukaan pohdintojen puuttuminen voi eduskunnan kannalta olla myös selonteon vahvuus.

– Kun esimerkiksi liittoutumisen varjopuolia ei ole huomioitu ja johtopäätöksiä ei siten ole voitu tehdä, on eduskunnalle jätetty tämä demokratian toteutumisen ja Suomen turvallisuuden kannalta tärkeä työ, Saramo sanoi.

Piirikokous on avoin kaikille jäsenille

Piirikokoukseen voivat päätösvaltaisina osallistua kaikki vasemmistoliiton pirkanmaalaiset jäsenet. Piirikokous käsittelee vuoden 2021 tilinpäätöksen ja toiminta­kertomuksen. Toimintakertomus on luettavissa piirijärjestön sivulla. Sivuilla on julkaistu myös kokouksen esityslista.

Kokouksessa valitaan myös ehdokkaat Pirkanmaan vasemmiston puoluevaltuutetuiksi kaudelle 2022–2025. Pirkanmaalta valitaan kuusi varsinaista puoluevaltuutettua ja kuusi varapuoluevaltuutettua. Puoluevaltuusto ja muu puoluejohto valitaan vasemmistoliiton puoluekokouksessa, joka pidetään Porissa 10.–12.6.2022.

Junalla kätevästi Viialaan

Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirijärjestön kevätpiirikokous järjestään Viialan Sampolassa Akaassa (Vakkistentie 5, 37830 Viiala) lauantaina 23.4.2022 klo 11 alkaen. 

Tampereen suunnasta julkisilla liikennevälineillä kätevimmin paikalle pääsee paikallisjunalla, joka lähtee Tampereelta 10:35. Kokouksen virallisen osuuden aloituksessa otetaan huomioon junalla saapuvat osallistujat, eli paikalle ehtii varmasti.

Kokouksen esityslista ja toimintakertomus on julkaistu kutsussa kokouksen kutsussa. Ruokailun järjestämiseksi osallistujia pyydetään ilmoittautumaan ennakkoon. Myös linkki ilmoittautumiseen on julkaistu kutsussa.

Kutsu Pirkanmaan vasemmiston piirikokoukseen piirin verkkosivulla

Lisää aiheesta Vasen Kaista-verkkolehdessä:
Lisää aiheesta muualla verkossa:

Kommentteja: 1

  1. – Kunnoitamme hallituspuolueena eduskunnan ja kansan enemmistön tahtoa ja näkemystä, Andersson sanoo.

    Ylen uutisissa Andersson puhuu kansan enemmistön tahdon kunnioittamisesta.

    On kysyttävä, milloin ja missä kansan tahto on kattavasti mitattu?
    Jos asiaa katsotaan kansalaisen kannalta, kansan tahtoa ei ole kysytty.
    Ei kysytty hävittäjähankinnassakaan.Tästä sotaisasta ulkopoliittisesta kompuroinnista on seuraamassa köyhyys ja kurjuus monille. Hoitajat,opettajat ym.lakkoilevat.
    Rahat valuvat ulkomaille aseteollisuuden omistajille.Nyt eduskunnassa huudetaan rahapulassa , ikäänkuin vaihtoehtoja ei olisi ollut tarjolla.Oli, mutta ei kiinnostanut.

    Esittäkää kansalle valtion taholta NATO-faktat ja sallikaa kansan sanoa mielipiteensä.
    Faktaa ei ole se , että medioissa asiaa erittäin sekavasti ja pääosin puolueellisesti sieltä täältä palasia nakellen käsitellään.Sellaisella tämän päivän tiedonjakamisella ei ole mitään tekemistä aidon , tasapuolisen faktainformaation kanssa.Asialla pitää olla viranomaiset,jotka valmistelusta vastaavat jne. Kyllä te tiedätte…
    Kansaa ei pidä panna väkisin ostamaan sikaa säkissä!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *