Artikkeli: Suomi

26.5.2022 klo 15:06

Eläkeläiset: kotitalousavustus lisäämään ikäihmisen asumistuvallisuutta

Mira Kauhanen (vasemmalla) keskustelee Eläkeläisten monikulttuurisuustyön suunnittelijan Eva Rönkön ja valtuuston iisalmelaisen jäsenen Kirsti Puurusen (selin) kanssa maahanmuuttajien asioista. (Kuva: Tuomas Talvila.)

Korona on kurittanut kaikkia. Se on vieroittanut Eläkeläisten jäseniä toiminnasta ja lisännyt ikäihmisten yksinäisyyttä. Näin arvioi Eläkeläisten valtuuston puheenjohtaja Martti Korhonen avauspuheenvuorossaan valtuuston kokouksessa Tampereella Varalan urheiluopistolla viime tiistaina.

Martti Korhonen muistutti, että Venäjän hyökkäys Ukrainaan on aiheuttanut myös ikäihmisissä turvattomuutta.

– Tällä hetkellä kukaan ei vielä tiedä mitä on tulevaisuudessa edessä. Tästä huolimatta meillä on unelma paremmasta, totesi Korhonen.

Helle lisää ennenaikaisia kuolemia

Valtuuston hyväksymässä kannanotossa Eläkeläiset ry vaatii toimia ikäihmisten turvallisen asumisen puolesta. Järjestö ehdottaa kotitalousvähennystä täydentävän kotitalousavustuksen käyttöönottoa. Avustuksella tuettaisiin euromääräisesti pienituloisten asukkaiden asuntojen korjauksia ja edistettäisiin asumisturvallisuutta.

– Nyt on aika aktivoitua ja luoda uudenlaisia toiminnan tapoja, joissa otetaan huomioon uudet hyvinvointialueet, totesi Eläkeläisten valtuuston puheenjohtaja Martti Korhonen avauspuheessaan. (Kuva: Tuomas Talvila)

Tällä hetkellä ikäihmisten kotona asumista uhkaa etenkin ilmaston lämpenemisestä johtuva asuntojen kuumuus kesähelteillä.

– Tilastojen mukaan hellekesä voi aiheuttaa Suomessa jopa 350–400 ennenaikaista kuolemaa, enemmän kuin esimerkiksi tulipalot. Asunnon lämpötilassa ei ole kyse vain mukavuudesta, vaan terveydestä, muistuttaa Eläkeläisten puheenjohtaja Matti Huutola.

Paras ratkaisu asuntojen kuumuusongelmaan on ilmalämpöpumpun asennus viilennystä varten. Ilmalämpöpumppujen asentamista ikäihmisten asuntoihin tulisikin edistää ja helpottaa nykyisestä.

Uusia tuulia toimintaan

Toiminnanjohtaja Jan Koskimies esitteli vuoden 2021 toimintoja. Tärkein toiminnan kohokohta oli Eläkeläisten edustajakokous, jossa hyväksyttiin strategia tuleville vuosille ja käynnistettiin sääntömuutos.

Eläkeläiset toimi vuonna 2021 Eläkeläisliittojen etujärjestön Eetun puheenjohtajajärjestönä. Viime marraskuussa Eetu ry järjesti eläkeläisparlamentin, jossa oli noin 400 osallistujaa.

Valtuusto käsitteli vuoden 2022 toimintasuunnitelman ja totesi tärkeimmiksi tavoitteiksi koulutuksen lisääminen ja uusien kotisivujen saaminen kaikille yhdistyksille. Edunvalvonnassa tärkeintä on valmistautuminen tuleviin eduskuntavaaleihin ja eläkeläisten omien tavoitteiden valmistelu.

Syyskuussa järjestettävä jäsenristeily on tämän vuoden kohokohta. Risteilylle odotetaan yli tuhatta osallistujaa.

Eläkeläiset haluaa kehittää jäsentapahtumiaan. Uutena tapahtumana tullaan järjestämään vanhusneuvostopäivät. Myös koulutusta vanhusneuvoston jäsenille ja muille ikäihmisten asioista kiinnostuneille lisätään.

Yhteistyötä Eläkeliiton kanssa kehitetään edelleen. Ammattiliittojen kanssa järjestetään ammattiliittojen jäsenille koulutusta teemalla: edessä eläkepäivät. Euroopan unionin tiedotustuen turvin järjestetään kolme tilaisuutta, joissa käsitellään kuinka eri puolilla Eurooppaa suhtaudutaan ikäihmisiin.

Lisää aiheesta muualla verkossa:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.