Artikkeli: Suomi, Vasemmisto

19.8.2022 klo 13:42

Ministerivierailu: selviämisasemalta ratikkaan

Vasemmistoliiton puoluejohto Tampereen ratikassa
Ministeriryhmä ratikan kyydissä. Kuvassa Minna Minkkinen, Veronika Honkasalo, Jouni Jussinniemi, Li Andersson, Hanna Sarkkinen, Jussi Saramo ja Mikko Koikkalainen. 8Kuva Petra Malin)

Vasemmistoliiton ministeriryhmä, johon lukeutuvat ministerit ja puheenjohtajisto, pääsivät kesäkokouksensa yhteydessä tutustumaan ainutlaatuiseen selviämishoitoon. Selviämishoitoasemalla päihtyneet voivat turvallisessa paikassa selvittää päätään ja saada mahdollisesti tarvittavaa hoitoa.
Asemalle ohjataan päihtyneitä potilaita poliisin tai sairaankuljetuksen tuomana ja asemalla ollaan enintään vuorokausi. Samassa yksikössä toimii myös katkaisuhoitoasema.
– Selviämishoito kiinnosti ministeriryhmää paljon, ja se kytkeytyy vahvasti ajankohtaiseen päihdepoliittiseen keskusteluun. Palvelu on tärkeä, sillä malli vähentää Acutan kuormitusta eikä putkassa ei ole humalassa olevia selviämässä, joten hoito myös vähentää putkakuolemia, kun ihmiset oikeassa paikassa, vasemmistoliiton kolmas varapuheenjohtaja Minna Minkkinen kertoo vierailusta.
Minkkinen muistuttaa, että putkakuolemat ovat edelleen ajankohtainen ongelma, joihin voidaan puuttua muun muassa varmistamalla, että ihmiset ovat oikeassa paikassa tilanteeseensa nähden. Selviämishoitoasema on hyvä vaihtoehto putkalle, mikäli juopunut ihminen ei käyttäydy aggressiivisesti.
Noin tunnin mittaisen tutustumiskäynnin jälkeen ministeriryhmä siirtyi keskustorille tapaamaan ihmisiä lettujen paiston merkeissä. Keskustorilta siirryttiinkin kokemaan Tampereen ratikka, joka kuljetti ryhmän loppupäivän kokouksiin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.