Artikkeli: Merkintöjä, Tampere

21.8.2022 klo 14:14

Hervanta komistuu – ainakin kadun puolelta

Hervannan valtaväylän ja Tekniikankadun kulmaan tulee 12-kerroksinen, julkisivultaan rapattu tai tiilestä muurattu maamerkkitorni. Rakennustapaohje ei kuitenkaan määrää mitään sisäpihan puoleisesta julkisivusta, se voi olla vaikka harmaata betonia. (Kuva: kuvakaappaus yhdyskuntalautakunnan kokousaineistosta)

Syyskauden ensimmäinen yhdyskuntalautakunnan kokous oli lyhyt, mutta silti ehdittiin keskustella kiivaastikin. Kaupunki kasvaa ja vähän komistuukin Hervannassa, Messukylässä ja Amurissa. Kiivain keskustelu käytiin kuitenkin Kalevantien remontista.

Mennään ensin Hervantaan. Poliisikoulun naapuriin rakennetaan uusi asuinkortteli. Talot ovat enimmäkseen viisi- ja kuusikerroksisia, mutta Hervannan valtaväylän ja Tekniikankadun kulmaan tulee 12-kerroksinen maamerkkitorni. Havainnekuvien mukaan rakennukset eivät ole ollenkaan huonoimmasta päästä, mutta yksi heikkous asemakaavassa on. 

Asuinrakennusten julkisivujen on oltava pääosin rapattuja tai tiilestä muurattuja eikä kadun puoleisissa julkisivuissa saa näkyä elementtisaumoja. Tämä on tietysti hyvä. Kirjaus jättää kuitenkin rakennuttajalle mahdollisuuden tehdä sisäpihan puoleiset julkisivut vaikka harmaasta betonista. Talojen asukkaiden viihtyvyyden kannalta tämä olisi ikävää. Toivottavasti näin ei käy.

Myös Messukylään tulee uusi kerrostalokortteli nykyisen nuhjuisen teollisuustontin paikalle. Sen rakennusmääräyksissä ei onneksi ole tulkinnan varaa: kaikkien julkisivujen on oltava rapattuja tai paikalla muurattua tiiltä. Neljään nelikerroksiseen taloon tulee asunnot noin 130 ihmiselle.

Noppamaiset rakennukset ovat virkistävä poikkeus laatikkoarkkitehtuurista ja sopivat minusta hyvin Messukylänkadun toisella puolella olevien värikkäiden rapattujen kerrostalojen naapuriksi. Kokonaisuuden olisi täydentänyt rivi puita Messukylänkadun varteen, mutta katutilasta ei kuulemma voida nipistää tilaa kadunvarsipuille, koska se on erikoiskuljetusreitti. Pihan puolelle vihreää tulee reilusti.

Vievätkö parkkiluolat Amurin puut?

Kortelahdenkadun ja Satakunnankadun kulmatontin asemakaava hyväksyttiin. Nyt tulevasta talosta oli nähtävillä myös viitesuunnitelma. Kahden 1970-luvulla rakennetun kolmikerroksisen talon tilalle tulee yhdeksänkerroksinen uudisrakennus, jossa on kaksi viisikerroksista siipeä. Alun perin kerroksia piti olla 13, mutta rakennusta madallettiin lähialueen asukkaiden vaatimuksesta. Se on minusta hyvä ratkaisu. Nyt rakennus sopii paremmin viereisten korttelien rakennuskorkeuteen.

Arkkitehtuuriltaan uusi rakennus ei ole järin mullistava. Värikin on turvallisen (tai mielikuvituksettoman) valkoinen. Tympeintä perinteistä betonielementtilaatikkoa ei sentään ole tulossa, sillä asemakaava määrää, että julkisivujen tulee olla pääosin paikalla muurattuja. 

Isoon taloon tulee monta parkkipaikkaa, ja siksi pihan alle kaivetaan parkkiluola. Se tarkoittaa siitä, että maanvaraista alaa, jossa esimerkiksi isot puut mahtuvat kasvamaan, jää vain vähän. Tontille on kuitenkin laskettu sopivan kolme isoa puuta.

Jos muutkin kolmikerroksisen Amurin tontit rakennetaan samaan malliin, alueen nykyinen valtti eli puistomaisuus voi kärsiä. Ehkä olisi paikallaan miettiä, miten paljon pysäköintipaikkoja näin keskustassa sijaitsevilta taloilta vaaditaan. Parkkipaikkanormistahan päättää kaupunki. Keski-Euroopassa monissa kaupungeissa, muun muassa Hampurissa, uusiin asuintaloihin ei tarvitse rakentaa parkkipaikkoja lainkaan.

Nopeuden alentaminen kiihdytti tunteita

Eniten tunteita nostatti suunnitelma Kalevantien remontista Kalevankankaan kohdalla. Nelikaistainen katu aiotaan muuttaa kaksikaistaiseksi ja laskea ajonopeus 50:stä 40 kilometriin tunnissa. Reaktiot olivat yllättävänkin kiihkeitä. Jotkut lautakunnan jäsenet kokivat, että näin tukitaan yhteys Tampereen itäisiin kaupunginosiin. Itse en kyllä pysty ymmärtämään, miten näin kävisi.  Uudistuksella halutaan parantaa etenkin jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden turvallisuutta. Suojateitä parannetaan, ja kadun eteläpuolelle tulee jalkakäytävästä erillinen, noin kolme metriä leveä pyöräväylä.

Itseäni vähän arveluttaa Karjalanpuistoon niin kutsutu Kiinanmuurin kohdalle tuleva meluestemuuri. EU-sääntöjen mukaan se tarvitaan. Siitä on kaksi vaihtoehtoa: pelkkä tiilimuuri ja muuri, jonka yläosa on pleksilasia. Jälkimmäinen vaihtoehto on minusta epäonnistunut kahdestakin syystä: se on suurimman osan vuotta kuraroiskeiden peitossa ja silloin, kun se on läpinäkyvä, se on ansa linnuille, jotka lentävät sitä päin. Pleksilasiton malli olisi myös halvempi: lasitettu malli maksaa 465 000 euroa, pelkkä tiilimuuri 425 000 euroa.

Kalevantien remontin ajankohtaa ei ole päätetty. Sen hinta-arvio on yhdeksän miljoonaa euroa. Voi olla, että lähivuosina sille ei löydy budjetista rahaa.

Kirjoittaja on vasemmistoliiton 1. varavaltuutettu ja rakentamisesta ja kaupunkisuunnittelusta vastaavan yhdyskuntalautakunnan jäsen Tampereelta. Tällä palstalla hän kertoo kuulumisia lautakunnan kokouksista.

III

Merkintöjä-sarja kokoaa yhteen vasemmistoliiton pirkanmaalaisten luottamushenkilöiden näkökulmia politiikkaan ja päätöksentekoon.

Kommentteja: 1

  1. Eikö Kalevantien varteen voida tehdä meluaitaa elävistä puista? Kuusiaita kasvaa melko tiiviiksi, kun se hoidetaan oikein.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *