Näkökulma, Suomi

VK

19.9.2022 klo 09:37

Pirkanmaan vasemmistolta kaikki tuki hoitajille

Tehyn ja SuPerin jäsenet ovat järjestäneet lukuisia mielenosoituksia oikeuksiensa puolesta. Kuva on Tampereen Keskustorilta huhtikuun alussa. (Kuva: Leena Saarela.)

Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallitus katsoo, että lakiehdotusta potilasturvallisuuslaista ei tulisi hyväksyä. Pirkanmaalainen kansanedustaja Anna Kontula ei aio äänestää tänään eduskunnan käsittelyssä olevan lakiesityksen puolesta. Kontulan kommentti lakiesityksestä löytyy jutun lopusta. Piirihallitus hyväksyi kannanoton sunnuntai-iltana, joka kuuluu:

”Perustuslaki suojaa työntekijöiden perusoikeuden kuulua ammatilliseen yhdistykseen, johon sisältyy myös työtaisteluoikeus. Lakiehdotuksessa väitetään, että lakia ei voi käyttää työtaistelun murtamiseen. Käytännössä laki kuitenkin antaa mahdollisuudet työtaisteluoikeuden rajoittamiseen. Potilasturvallisuutta ja lakko-oikeutta ei tule asettaa tällä tavoin vastakkain, vaan molemmat puolet tulee käsitellä yhdessä.

Helsingin käräjäoikeus on uhkasakon uhalla kieltänyt Tehyä ja SuPeria aloittamasta teho-osastoja koskevia lakkoja. Tämän myötä järjestöt ilmoittivat, etteivät aloita käräjäoikeuden kieltämiä lakkoja. Käräjäoikeuden oikeus puuttua potilasturvallisuuden varmistamiseksi on riittävä toimi, eikä erillistä potilasturvallisuuslakia tarvita. Käräjäoikeuden puuttumista työtaisteluihin pitää kuitenkin pitää äärimmäisenä tapana toimia, jotta ammattiyhdistysten lakko-oikeutta ei murreta.

Jo pitkään terveydenhuollon henkilöstöä on vaadittu pitäytymään lakko-oikeuksistaan vetoamalla potilasturvallisuuteen, potilaan hyvään hoitoon ja ihmishenkeen. Potilasturvallisuuteen vetoamalla ovat alan parannukset ja palkankorotukset jääneet täysin vaille huomiota. Kyseinen toimintamalli on johtanut siihen, että Suomessa on historian pahin hoitajapula, joka pahenee koko ajan. Alalla ei ole riittävästi henkilökuntaa ja potilasturvallisuus vaarantuu tämän vuoksi päivittäin.

Esitetty potilasturvallisuuslaki ei tule ratkaisemaan hoitoalan ongelmia. Pakkotyölakia parempi toimintamalli on hoitohenkilökunnan saatavuuden turvaaminen ja palkkatason nostaminen työn vaativuutta vastaavalle tasolle. Jos hoitajia olisi työkuormaan nähden riittävästi ja palkkataso nykyistä parempi, saataisiin nykyinen henkilöstö jaksamaan työssään ja pärjäämään palkallaan. Näin ollen myös alan houkuttelevuus nousisi uudestaan.

Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallitus antaa täyden tukensa hoitajille heidän työtaistelussaan paremman palkkauksen ja työolojen puolesta. Kaikkien osapuolten kannalta paras ratkaisu olisi, että pakkotyölaista luovutaan ja ratkaisu saadaan aidosti neuvottelemalla ja kaikkia osapuolia tasavertaisesti kohtelemalla.”

Anna Kontula ei aio äänestää lain puolesta

Vasemmistoliiton pirkanmaalainen kansanedustaja Anna Kontula on samalla linjalla piirIhallituksen kanssa. Hän ei ole aikeissa äänestää lakiesityksen puolesta.

Kontula perustelee kantaansa ensinnäkin sillä, että jos potilasturva lakia käytetään estämään hoitajien valmisteilla olevat työtaistelut, se tarkoittaa lakia käyttettävän lain tarkoituksen vastaisesti. Laki edellyttää, että työtaistelujen rajoittaminen on viimesijainen keino. Ainakaan kotihoidon osalta näin ei ole. Kontulan näkemän selvityksen mukaan suojelutyön tekijöitä ei ole yritetty etsiä kotihoitoon edes kaikilla sellaisilla keinoilla, joita vähemmän akuutissa tilanteessa jo vakituisesti käytetään. Selvityslistasta puuttui ainakin neuvottelut yksityisten palvelutuottajien kanssa, huomattavasti alueen palkkatasoa korkeammalla palkkiolla houkuttelu ja eläkeläisreservin kontaktointi.

Toiseksi Anna Kontula katsoo, että mikäli lakia ei sen voimassaoloajan puitteissa käytetä, lain ainoaksi vaikutukseksi jää periaatteellinen kanta työtaisteluoikeuden rajoittamisen ehtoihin, joka todennäköisesti laskee kynnystä vastaaviin ratkaisuihin myös tulevaisuudessa.

Kommentteja: 1

  1. Olin ihan millimetrin päässä eroamassa Vasemmistosta. Onneksi luin tämän kannanoton ja jään vielä odottavalle kannalle. Toivottavasti asiaan tartutaan jatkossa ja tällaista suuren luokan emämöhläystä ei enään toista tapahdu. Vielä mainittakoon että pakkolaista päätettäessä Kalevankankaalla mullat pöllähtivät useammallakin haudalla.

    t. lähihoitaja Virva

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *