Näemme köyhyyden katukuvassa ruokajonoina ja kerjäläisinä istumassa kadulla. Näemme kaduilla myös päihteidenkäyttäjät ja heidän osattomuutensa. Yhteiskunnassamme on myös köyhyyttä, joka ei ole näkyvillä eikä edes keskusteluissa. Kielellisesti köyhyys on häivytetty yhteiskunnasta; nykyisin köyhistä ihmisistä käytetään ilmaisua ”vähävarainen”.
Lasten köyhyys näkyy kouluissa suurempana ruoan menekkinä viikonlopun jälkeen. Lasten köyhyys näkyy myös vertaisryhmästä poikkeavana vaatetuksena ja kouluvarusteina ja puuttuvina mahdollisuuksina viettää rahaan sidottua vapaa-aikaa kavereiden kanssa. Pitkäaikaista toimeentulotukea saava perhe ei tee ulkomaanmatkoja, ei pidä riemukkaita synttäreitä Hoplopissa eikä kykene ostamaan lapsilleen uusimpia kännyköitä tai maksamaan lasten osallistumista leirikouluihin. Jo luokkakuvien lunastaminen saattaa olla liian kallista köyhälle perheelle. Osattomuus alkaa köyhien perheiden lapsilla jo hyvin varhaisessa lapsuudessa, ja jatkuu siitä eteenpäin koko kasvuajan. Tämä on omiaan aiheuttamaan toiseuden, huonommuuden ja eriarvoisuuden tunteita, jotka vaikuttavat lapsen ja nuoren itsetuntoon ja mm. koulumenestykseenkin.
Lapsiperheköyhyydestä puhutaan, ja se on tiedostettu ongelma. Eläkeläisköyhyydestä puhutaan myös, mutta vähemmän. Eläkeläisköyhyydelle on tyypillistä, että se on usein naisköyhyyttä. Naisten eläkkeiden pienuus johtuu naisten palkkojen pienuudesta ja rikkonaisista työurista, jotka ovat naisilla yleisempiä kuin miehillä. Eläkeläisköyhyys jää usein piiloon. Köyhä eläkeläinen tinkii harrastuksista, välttämättömästä lääkityksestä ja usein myös ruoasta. Eläkkeellä olisi aikaa harrastaa ja toimia yhteiskunnassa, mutta rahanpuute estää osallistumisen. Pelkän kaupunkiliikenteen kuukausikortin hankkiminen tekee aika ison loven pieneen eläkkeeseen. Pahimmillaan koko ikänsä työtä tehneet ihmiset, jotka ovat työn lisäksi hoitaneet perheensä ja muut velvoitteensa, joutuvat kituuttamaan pienien eläkkeiden varassa ja säästämään välttämättömyyksistä. Meno sosiaalipalveluihin tai leipäjonoon on monelle vanhemmalle ihmiselle ylittämätön kynnys, ja hädän kanssa jäädään yksin.
Vaikeinta köyhyyttä on jääminen kokonaan yhteiskunnan turvaverkon ulkopuolelle. Osa nuorista ei saa lainkaan työttömyysturvaa puuttuvan ammattikoulutuksen vuoksi. Toimeentulotuen perusosaa alennetaan, jos he eivät osallistu koulutukseen tai työvoimapoliittisiin toimenpiteisiin. Toimeentulotuen siirto kunnilta Kelalle antoi oikeuden perusosan alentamiseen Kelan työntekijöille, joilla ei ole sosiaalihuollon ammattihenkilöiden osaamista asiakkaan tilanteen kokonaisharkinnalle. Perusosia alennetaan automaattisesti, ja asiakas saa selviytyä tilanteestaan omi voimin. Osa kaikkein vaikeimmassa asemassa olevista ihmisistä jää kokonaan toimeentulotuen ulkopuolelle, koska heillä ei ole välineitä tai osaamista hakea sähköisesti toimeentulotukea, ei henkilöpapereita pankkiasioiden hoitamiseen eikä kykyä ja taitoa hoitaa näitä perusasioita kuntoon. Voidaan kysyä, tuleeko yhteiskunta paremmaksi siitä, että vaikeasti päihde- ja mielenterveysongelmaiset ihmiset jätetään selviämään kolmannen sektorin avun varassa, kun pompottelu Kelan perustoimeentulotuen ja kunnan sosiaalipalveluiden välissä käy heille ylivoimaiseksi.
Sosiaaliturvan uudistamiseksi on asetettu komitea. Yksi mahdollinen muutos tulevaisuudessa on syyperusteisesta sosiaaliturvasta luopuminen. Tämä olisi yksi parannus kansalaisten elämään, koska selvitykset työelämästä poissaolemiseen jäisivät edes osittain pois. Moni pitkäaikaistyötön on elänyt vuosia tuloinaan työttömyysturva, asumistuki ja toimeentulotuki. Toimeentulotuki on alun perin ajateltu tilapäiseksi tuen muodoksi, ja pitkäaikaisempaan elannon turvaamiseen se on liian pieni etuus. Yksi keskeinen ongelma järjestelmässä on, että työttöminä työnhakijoina on ihmisiä, jotka eivät enää ole työkykyisiä, ja joista osa ei koskaan palaa työelämään. Moni heistä kokee järjestelmän nöyryyttävänä ja häpäisevänä. Nyt työttömän pitää hakea työtä kerran viikossa, ellei työllistymistä katsota epärealistiseksi. Jos ihminen on ollut työelämän ulkopuolella vuosien ajan, niin miten tämä matematiikkaan perustuva työnhaku parantaa hänen tilannettaan? Kyse on ainakin osittain toiseuden tuottamisen ja nöyryyttämisen rakentamisesta osaksi järjestelmää, jotta köyhät muistaisivat olevansa toisen luokan kansalaisia.
Nyt esitetään tietysti kysymys, mitä pitäisi tehdä? Ehdotukseni sosiaalityöntekijänä on riittävä perustulo kansalaisille, ja etuuden rakentaminen siten, että toimeentulotuesta tulisi vain poikkeustapauksissa käytetty etuus. Ihmiset, jotka nyt ovat toimeentulotuen varassa, eläisivät kyllä perustulon ja asumistuen varassa, mutta yhteiskunnan palvelujärjestelmään rakennettu kontrolli ja nöyryyttäminen jäisi heidän elämästään pois.
Kirjoittaja on tamperelainen kehittäjäsosiaalityöntekijä, joka työskentelee aikuissosiaalityössä.