Artikkeli: Suomi, Vasemmisto

3.11.2022 klo 12:00

Vaalipiirien kansanedustajapaikkojen uusjako: vasemmiston lisäpaikka Pirkanmaalla entistä lähempänä

Vaalipiirien kansanedustajapaikkojen vahvistamisen jälkeen paikka eduskunnassa tuli lähemmäksi Helsingin, Uudenmaan ja Pirkanmaan ehdokkaille, mutta etäisemmäksi Kaakkois-Suomen ja Lapin ehdokkaille. (Kuva: Cai Melakoski)

Kussakin vaalipiirissä valittavien kansanedustajien lukumäärä huhtikuun eduskuntavaaleissa on laskettu. Helsingin, Uudenmaan ja Pirkanmaan vaalipiirit saavat lisäpaikan, Kaakkois-Suomen vaalipiiri menettää kaksi ja Lapin vaalipiiri yhden kansanedustajan. Muutokset perustuvat Suomen kansalaisten lukumäärään vaalipiirien kunnissa 31.10.2022. 

Miten olisi käynyt, jos muutokset olisivat toteutuneet jo edellisissä eduskuntavaaleissa vuonna 2019?

Helsingin vaalipiirissä valittiin vuoden 2019 vaaleissa 22 kansanedustajaa. Sijalla 23 oli Joel Harkimo, joten Liike Nyt -eduskuntaryhmällä olisi kaksi kansanedustajaa.

Uudenmaan vaalipiirissä valittiin 36 kansanedustajaa. Ensimmäinen valitsematta jäänyt ehdokas, Mikaela Nylander olisi ollut vaalipiirin 37:s ja Ruotsalaisen eduskuntaryhmän yhdestoista kansanedustaja.

Kaakkois-Suomen vaalipiiristä olisi valittu vain 15 kansanedustajaa, joten Valta kuuluu kansalle ja Ano Turtiainen olisivat eduskunnan ulkopuolella. Myös vihreiden Hanna Holopainen olisi jäänyt valitsematta.

Vasemmiston vaalijännitys tiivistyy Pirkanmaalla ja Lapissa

Pirkanmaan vaalipiirissä vasemmistoliiton toinen kansanedustajan paikka jäi viime vaaleissa 1 570 äänen päähän. Jos jo tuolloin olisi  valittu 20 kansanedustajaa, olisi vihreiden Oras Tynkkynen valittu kansanedustajaksi. Ensimmäinen valitsematta jäänyt ehdokas olisi ollut vasemmiston Anne Nyman, jolta kansanedustajan ura olisi jäänyt 428 äänen päähän.

Lapin vaalipiiristä vasemmiston Markus Mustajärvi valittiin kansanedustajaksi sijalta neljä, joten hänet olisi valittu siitä huolimatta, että vaalipiirillä olisi jo vuoden 2019 vaaleissa ollut vain kuusi kansanedustajaa. Mustajärvi ei kuitenkaan ole keväällä ehdokkaana. Viime vaaleissa Mustajärvi sai 39 prosenttia vasemmiston äänistä. Siksi vasemmiston paikan säilyttäminen vaalipiirissä vaatii paljon työtä.

Jos Lapilla viime vaaleissa olisi ollut kuusi kansanedustajan paikkaa, olisi keskustan Markus Lohi jäänyt valitsematta.

|||

Tämä kirjoitus on julkaistu sekä Vasen Kaista -verkkolehdessä että Kansan Uutisissa osana toimitusten yhteistyötä.

Lisää aiheesta Vasen Kaista-verkkolehdessä:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *