Artikkeli: Pirkanmaa, Vasemmisto

1.12.2022 klo 10:25

Anna Jukantupa Pirkanmaan vasemmiston johtoon

Pirkanmaan vasemmiston piirikokous pidettiin viime lauantainan Tapiolassa Tampereella. Piirin puheenjohtajuus siirtyy Virva-Mari Raskilta Anna Jukantuvalle (ylhäällä vasemmalla). Varapuheenjohtajiksi valittiin Aapo Niemi ja Timo Rautanen. (Kuvat: Veera Kiretti)

Pirkanmaan vasemmiston piirikokous valitsi piirille ensi vuoden alussa aloittavan puheenjohtajiston ja hallituksen. Väistyvä puheenjohtaja Virva-Mari Rask ei asettunut enää ehdolle piirin puheenjohtajaksi, ja vastuun sai nyt ylöjärveläinen vasemmistoaktiivi, kaupunginvaltuutettu ja puoluevaltuutettu Anna Jukantupa. Väistyvää puheenjohtajaa Raskia odottaa uudet haasteet Tampereen teollisuusalueen metallialan Teollisuus7-ammattiosaston puheenjohtajana. Uuteen puheenjohtajistoon hän kertoo olevansa enemmän kuin tyytyväinen.

Varapuheenjohtajana jatkaa Aapo Niemi ja toiseksi varapuheenjohtajaksi valittiin Timo Rautanen. Kokouksessa päätettiin myös uudesta piirihallituksen kokoonpanosta, joka pieneni kuudella jäsenellä.

– Hyvillä mielin tietysti lähden uuden piirihallituksen kanssa ensi vuoteen. Hyvinvointialueen toiminta lähtee toden teolla käyntiin ensi vuonna. Näen aluevaltuustoryhmän ja piirihallituksen yhteistyössä paljon uusia mahdollisuuksia, joita lähdemme yhdessä kehittämään. Ajattelen, että piirihallitus toimii samalla tavalla aluevaltuustoryhmän taustalla, kuten kunnallisjärjestöt paikallispolitiikassa valtuustoryhmien taustalla, Jukantupa tiivistää ajatuksiaan tulevasta.

Jukantupa kertoo saaneensa paljon palautetta, että viestintään toivottaisiin kehitystä. Hän aikookin ottaa haasteen vastaan piirin puheenjohtajana ja tehdä töitä viestinnän kehittämisen eteen. Eduskuntavaalit ovat suuri ponnistus, ja Jukantupa itse on optimistinen: 

– Aluevaaleissa olimme Pirkanmaan neljänneksi suurin puolue. Tämä antaa uskoa siihen, että lähdemme tosissamme tavoittelemaan Pirkanmaalle toista kansanedustaja paikkaa. Tähän tavoitteeseen päästäksemme tarvitsemme kaikkien panostusta, mutta mahdollistetaan kuitenkin osallistuminen matalalla kynnyksellä ja omalla tavalla. Toiselle se voi tarkoittaa yhden kannustavan viestin lähettämistä ehdokkaalle, toinen on into piukassa telttailemassa vaikka päivittäin.

Ehdokashankinta kevään vaaleihin onnistunut

Ensimmäinen varapuheenjohtaja Aapo Niemi iloitsee puheenjohtajakollegoistaan ja kiittelee väistyvää puheenjohtajaa sekä väistyvää varapuheenjohtaja Anne Lappalaista hyvästä työstä. Eduskuntavaaleihin myös Niemi suhtautuu toiveikkaasti.

– Ehdokashankinta on onnistunut todella hyvin eli meillä on todella upea ja monipuolinen lista ja kaikki mahdollisuudet kasvattaa kansanedustajien määrää. Kovasti uskomme toisen kansanedustajan paikan saamiseen Pirkanmaalle, toki kovaa työtä se vaatii ja ihmisten aktivoiminen tulee olemaan avainasemassa. On tärkeää vaalien alla saada vietyä keskusteluja meille tärkeisiin aiheisiin, kuten työmarkkinakysymyksiin, sote-palveluihin, sosiaaliseen oikeudenmukaisuuteen ja koulutukseen, Saarioisten pääluottamusmiehenä Sahalahdella työskentelevä Niemi muistuttaa.

Toiseksi varapuheenjohtajaksi valittu Timo Rautanen asuu Kangasalla, jossa on toiminut paikallisosaston puheenjohtajana. Piirihallituksessa Rautanen on ollut useita vuosia mukana. Piirihallituksen haasteena ja kehittämiskohteena hän näkee erityisesti uusien ja nuorten jäsenten saaminen mukaan:

– Pirkanmaan vasemmiston suurin haaste tällä hetkellä on ainakin omasta mielestäni jäsenkunnan korkeahko keski-ikä ja varmasti siitä osaltaan johtuva aktiivien vähäisyys kunnallisjärjestöissä. Jäsenhankintaa varsinkin työikäisten keskuudessa pitäisi tehostaa ja viedä meidän sanomaamme myös työpaikoille. Positiivisena kuitenkin näen, että vaikka aktiiveja on vähän, niin kuitenkin pienellä joukolla on saatu ja saadaan paljon näkyvää aikaiseksi.

Piirihallituksessa on nyt puheenjohtajiston lisäksi 12 jäsentä. Uusia hallituksen jäseniä puheenjohtaja Anna Jukantuvan lisäksi on neljä. Varajäsenistä uusia on yksi. Hallituksen jäseniksi valittiin Sanna-Maria Anttila, Tampere; Teija Hautanen, Tampere (uusi); Airi Karjalainen, Tampere; Marjatta Kivi, Akaa; Pekka Kiukainen, Hämeenkyrö (uusi); Mika Koivula, Ylöjärvi; Irma Koskela, Orivesi (uusi); Hanna Pitkänen, Sastamala; Tapani Peltomaa, Tampere (uusi); Hannele Ranta, Pirkkala; Esa Salminen, Lempäälä ja Petri Vahosalmi, Parkano. Hallituksen varajäseniksi valittiin Yrjö Kuivasniemi, Parkano; Veijo Laitinen, Tampere; Erkki Moisio, Ylöjärvi; Marja Pekkarinen, Kangasala (uusi) ja Leena Saarela, Sastamala.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *