Puhutaan hyvin usein vastakkainasettelusta, kun puhutaan työntekijöiden ammattiliitoista ja työnantajien oikeuksista. Näkökulma nykyään on se, että työnantajan etua pitäisi mieluummin ajatella, jotta meillä olisi Suomessa riittävästi yrittäjiä. Todellisuudessa ne työnantajat, jotka huolehtivat työntekijöistään hyvin myös usein menestyvät markkinoilla. Lisäksi puhutaan paikallisesta sopimisesta, aivan kuin sitä ei olisi olemassa. Todellisuudessa kyseinen toimintamalli on olemassa, mutta sen soveltaminen tarkoittaa, että työnantajan ja työntekijän on päästävä yhteisymmärrykseen myös siitä, mistä asioista sovitaan. Työnantajat kuitenkin näyttävät ajattelevan, että paikallinen sopiminen on keino ehdottaa huonompia työoloja tai työehtoja. Tällaiseen paikalliseen sopimiseen työntekijät eivät tietenkään voi suostua.
Miksi sitten on olemassa ammattiliitot? Koska ilman niitä, meillä ei olisi nykyisiä työsuhde-ehtoja. Kaiken nykyisen työelämän säätelyn taustalla on ammattiyhdistysliikkeen toiminta ja edunvalvonta. Lakko on työntekijöiden vahvin tapa joko puolustaa nykyisiä etujaan tai parantaa niitä. Historiasta tiedetään, että joukkovoimalla vuonna 1917 järjestetty niin sanottu marraskuun yleislakko pysäytti Suomen suuriruhtinaskunnan. Ammatillinen järjestäytyminen ja työväen luokkatietoisuuden lisääntymisen myötä työntekijät vaativat parempia oikeuksia. Lopulta vuonna 1917 hyväksytyllä lailla työaika sai olla enintään kahdeksan tuntia päivässä ja 47 tuntia viikossa.
Laki kahdeksantuntisesta työpäivästä oli historiallinen päätös, joka sekä kohensi heti työväestön oloja että otti suuren harppauksen kohti reilumpia työehtoja Suomessa. Lainsäädäntöä ei kuitenkaan koskaan olisi säädetty elleivät työntekijät olisi järjestäytyneet ammattiliittoihin ja lakkoilleet. Sittemmin työelämään ovat parantaneet lukuisat lait, kuten työsopimuslaki, työaikalaki, vuosilomalaki ja yhteistoimintalaki. Kaikki nämä on saavutettu ainoastaan, koska työntekijät ovat toimineet yhteistyössä ja vaatineet parannuksia.
Lakia voidaan kuitenkin aina muuttaa, joten ei ole olemassa minkäänlaisia takeita siitä, etteikö lakeja muuttamalla voitaisi myös huonontaa työehtoja ja työoloja. Ammattiliitoilla onkin keskeinen tehtävä valvoa, ettei nykyisiä työehtoja ja työoloja huononneta vaan parannetaan. Yksittäiselle työntekijälle ammatillinen järjestäytyminen on edelleen paras turva kun työelämän heikennyksiä vastaan. Ammattiliittojen edunvalvonnalle jäsenet merkitsevät joukkovoimaa, jota tarvitaan reilun työelämän puolustamisessa.
Miksi sitten nykypäivänäkin vielä lakkoillaan? Koska työnantajien edustajat eivät aina aja työntekijöiden sekä työnantajan yhteistä etua. Monesti työnantajan katsoo työehtoja kapeasti vain talouden tuloksen näkökulmasta, jolloin työntekijä koetaan vain kulueräksi, joka halutaan supistaa mahdollisimman pieneksi. Kapean katsonnan sijaan työnantajan olisi hyvä arvioida myös työehtojen sosiaalista kestävyyttä, kuten vaikutuksia työhyvinvointiin ja työntekijän kykyyn tulla palkallaan toimeen.
Työelämään muutosta haluavat lähtekää mukaan ammattiliittoihin ja vaikuttaa niiden sisällä. Myös ammattiliitot tarvitsevat tukea toimintaansa sekä ohjausta meiltä jäseniltä siihen, miten me haluamme ammattiliittojen meitä edustavan.
Kirjoittaja on vasemmistoliiton valtuutettu Virroilta ja eduskuntavaaliehdokas.