Vammaisuus on rikkaiden hommaa. Kalliit esteettömät hotellit, kunnollisilla apuohjelmilla varustellut puhelimet ja vammaisillekin ihmisille soveltuvat, uusilla asetuksilla rakennetut modernit talot ovat meidän arkeamme.
Kuitenkin vammainen ihminen on vammatonta ihmistä todennäköisemmin vähävarainen henkilö monesta syystä. Vammaiselle ihmiselle ei ole yhtä paljon vaihtoehtoja työ- ja opiskelupaikoissa esteellisten tilojen tai asenteiden takia. Työtä pitäisi tehdä ilmaiseksi tai halvemmalla, jos yhteiskunnan ennakkoluuloilta saa töitä. Myös opiskelu on vaikeaa koulujen asenneongelmien takia.
Tästä huolimatta juuri vammaisen ihmisen pitää maksaa kalliista puhelimesta, asunnosta, hotellista ja niin edelleen, sillä vain ne ovat hänelle mahdollisia käyttää. Vammainen henkilö joutuu maksamaan palveluista kalliin hinnan, koska vaihtoehtoja ei ole. Köyhimmän ja heikoimmassa asemassa olevan pitää siis antaa vähätkin rahansa pois, vaikka ei tarvitsisi luksusmajoitusta tai hienointa älylaitetta. Hän tarvitsisi vain yhteiskunnan, joka ei kiusaa.
Vammainen ihminen ei voi valita vammattoman tavoin haluamiaan vaatteita tai kodin sisustusta. Esimerkiksi pyörätuolin käyttäjälle erikseen suunnitellut vaatteet ovat yksipuolisia ja kalliita suhteessa vammattomille myytäviin vaatteisiin. Tyytyminen on usein määrittävä termi vammaisen henkilön elämässä. Tulee olla tyytyväinen yhteiskunnan almuihin, joita parempiosaiset ovat suvainneet antaa.
Vammaisuus on siis rikkaiden hommaa, koska sellaisen yhteiskunnan vammattomat ovat huomaamattaan rakentaneet. Nyt on aika herätä tämän yhdenvertaisuuden irvikuvan suhteen.
Jos yhteiskunta mitataan siinä, miten se kohtelee heikoimmassa asemassa olevia, millainen Suomi on? Millainen me haluamme sen olevan?
Kirjoittaja on vasemmistoliiton eduskuntavaaliehdokas Pirkanmaalta.