Viime syksynä ilmestynyt Pertti Honkasen kirja Talouden punainen lanka osuu ajankohtaan, jossa talouden peruskiviä kaadetaan eikä kukaan tiedä lopputulemaa. Karl Marxilla voisi sittenkin olla sanottavaa jopa Suomessa, jonka yliopistoissa taloustiedettä hallinnoi neoklassinen taloustiede rajahyötyteorioineen.
Valtiotieteen tohtori Pertti Honkasen, 73, populaaristi kirjoitettua kirjaa voi suositella vasemmistopoliitikoille, ammattiyhdistysaktiiveille, kansanedustajaehdokkaille ja ministereille sekä heidän avustajilleen. He joutuvat tekemisiin valtiovarainministeriön ja kuntien virkamiesten sekä yritysjohtajien kanssa, jotka ovat lukeneet suurimmissa yliopistoissa yhtä ainoaa totuutta, neoklassista talousoppia.
Erityisen hyvä on Honkasen viileä tutkijamainen lähestymistapa. Talouden punainen lanka puolustaa Karl Marxia ja hänen laajaa kirjallista tuotantoaan. Honkanen huomaa Marxin teorioiden aukkoja ja kirjallisen tuotannon aikana muuttuneita näkemyksiä sekä nostaa esiin ajan hammasta kestäneen, erityisesti arvoteorian. Honkanen ei paasaa kuten neuvostotyylinen marxismi-leninismi 1970-luvulla. Hän löytää muista talousteorioista niiden myönteisiä puolia. Parasta teoksessa ovat arviot 160 vuoden aikana tehdyistä yrityksistä kumota Marxin työarvoteoria, mikä niissä on ollut oikeutettua kritiikkiä ja missä on menty pieleen. Thomas Pikettyn maineikas teos Pääoma 2000-luvulla tukeutuu Honkasen mukaan neoklassiseen pääomakäsitykseen eikä Piketty ymmärrä Marxin arvoteoriaa. Silti Honkanen toteaa, että Piketty ikään kuin tahattomasti todistaa oikeaksi valtavan empiirisen aineiston avulla Marxin esittämän yhteiskunnan polarisoitumistendenssin (s. 72).
Neoklassinen talousoppi ei ole yhtenäinen, vaan sen sisällä on erilaisia suuntauksia. Pikettyn mukaan pääomien kasautumisesta seuraava eriarvoisuus on yhteiskuntarauhalle vaara, jota pitää torjua verotuksen ja sosiaalipoliittisten tulonsiirtojen avulla. Jyrkintä ja työväen vastaisinta linjaa ovat edustaneet Milton Friedman ja Friedrich von Hayek sekä Suomessa Juhana Vartiainen ja Antti Hautamäki. Heidän mukaansa sosiaalipolitiikka on turhaa tai se pitää lakkauttaa ja osa väestöstä jättää tarkoituksellisesti työelämän ulkopuolelle. Sosiaalietuudet ovat haitallisia, koska ne vähentävät halukkuutta työhön ja yrittämiseen ja siten heikentävät taloudellista toimeliaisuutta. ”Neoklassisessa subjektiivisessa arvoteoriassa aasille näytetään porkkanaa, kun klassisessa talousteoriassa aasille annetaan porkkana, jotta se jaksaa vetää kuormaa”, Honkanen havainnollistaa suuntausten eroja.
Kansanedustajaehdokkaat joutuvat vastaamaan tänä keväänä kysymyksiin työttömyydestä ja työajan lyhentämisestä. Kapitalistien tyypillinen argumentti on ollut, että ylisuuret palkankorotukset aiheuttavat työttömyyttä. Tätä on perusteltu palkkavarannolla. Yrityksillä on kiinteä palkkavaranto. Jos palkat nousevat, yritys voi palkata vähemmän työntekijöitä. John Stuart Mill oli aluksi palkkavarannon kannalla, mutta luopui siitä myöhemmin todeten ettei se voi olla kiinteä. Honkanen nostaa tämän esiin (s. 62), mutta muutoin kirjan arvio klassisen liberalismin ja sosiaaliliberalismin sekä nykyisen uusliberalismin eroista jää ohueksi.
Talouden punainen lanka on koottu eri aikoina kirjoitetuista artikkeleista, jotka kaikki eivät sovi yhteen ihan yksi yhteen. Kiireinen lukija voi jättää muutaman luvun lukematta kokonaisuuden silti kärsimättä. Kirja on hyvin toimitettu.
Honkanen tarkastelee uuden teknologian aiheuttamia muutoksia työelämään. Tietokoneiden ja tekoälyn vaikutukset voivat olla edistyksellisiä tai huonoja. Paljon riippuu siitä onko työvoiman riistolle vastavoimaa eli työväenpuolueita ja ammattiliittoja. Jos vastavoima on heikko, uusi teknologia palvelee työnantajia. Nopeasti kasvava ala on tietokoneita käyttävien työläisten vakoilu, jotta työnantajat tietäisivät, miten tuottavia ja hyödyllisiä tietokonetyöläiset ovat. Voit tehdä etätyötä kotona työnantajan tietokoneella. Siihen asennettu vakoiluohjelma mittaa päivittäisen työajan ja mitä koneella tehdään, vai käytkö välillä surffailemassa ”vaarallisilla sivuilla”, kuten lukemassa tätä Vasemman Kaistan artikkelia. ”Työvoiman analysointiteollisuuden” liikevaihdon arvioidaan kasvavan vuonna 2025 Yhdysvalloissa pariin miljardiin dollariin (s. 68).
Parhaimmillaan Honkanen on arvostellessaan subjektiivisesta arvonmuodostuksesta seuranneita pörssien valtavia finanssijohdannaisia. Tässä hän on samoilla linjoilla kuin Esko Seppänen, joka on vuosikymmeniä varoitellut reaalitaloudesta irtautuneen finanssitalouden riskeistä. Se luotiin poliittisin toimin Margaret Thatcherin ja Ronald Reaganin aikana 1980-luvulla. Se on kasvanut kuin japanilaisten kauhuelokuvien Godzilla-hirviö ja saanut mielipuoliset mittasuhteet. Valuuttakaupan volyymi 2018 oli 157-kertainen ja korkojohdannaisten noin 140-kertainen verrattuna maailmankaupan päivävaihtoon (s. 38-39).
Talous-Godzillasta eivät ole varoittaneet vain marxilaiset. Maailmanpankin entinen ekonomisti ja Nobel-palkittu Joseph Stiglitz sekä suursijoittaja Warren Buffett ovat kutsuneet johdannaisia finanssitalouden joukkotuhoaseiksi, financial weapons of mass destruction.
Kykenevätkö diilerit ja pankkiirit hallitsemaan Godzillaa? Honkanen siteeraa Friedrich Engelsiä: ”Pörssissä kapitalistit eivät riistä työläisiä, vaan kapitalistit riistävät siellä toisiaan.” Entä kun finanssikupla puhkeaa? Mitä riitoja ja sotia seuraa? Joskus pölyn laskeuduttua kaivetaan kirjahyllystä Karl Marxin Pääoma ja luetaan taas kerran hänen arvoteoriaansa, vaikka se on moneen kertaan julistettu vanhentuneeksi ja vääräksi.