Näkökulma

ANNA WECKSTRÖM

11.7.2023 klo 17:05

Natsivahingoista viis, kunhan köyhät saadaan kyykkyyn

Hallituksen ajama kurjistamispolitiikka ja äärioikeistokytkökset ovat jo saaneet kansan liikkeelle. (Kuva: Anna Weckström)
Anna Weckström

Petteri Orpon kengissä on tällä hetkellä arvatenkin melko tukalat oltavat. Kuka olisi voinut uskoa, että kun Orpo sai kasaan unelmiensa oikeistohallituksen, alkaisikin ministereitä myöten pulpahdella pintaan äärioikeistokytköksiä, fasismin ihannointia ja väkivaltafantasioita? Eihän sellaista nyt olisi voinut mitenkään ennustaa.

Jämäkkä, auktoriteettia pursuava pääministerimme on kerta toisensa jälkeen vetäytynyt pohtimaan näitä toistuvia natsivahinkoja, ja sen jälkeen osoittanut johtajuutta sanomalla soo soo. Ei viitsittäisi olla ihan niin natseja, kun ei tuo presidenttimmekään oikein tykkää ja ulkomailla katsotaan vähän pahasti. Ja jos ollaan natseja, niin ainakin sanotaan, että ei me nyt enää olla tai vaietaan asia kuoliaaksi ja piilotetaan vanhat somekirjoitukset.

Ja tärkeintä kuitenkin kokoomuksen äänestäjillekin lienee tieto siitä, että eihän näistä voinut tietää etukäteen. Eihän tässä tahallaan olla mahdollistettu fasistien, lasten ahdistelijoiden ja törkeää rasismia suoltaneiden poliitikkojen nousua maamme keskeisimmille valtapaikoille. Kun muiden muassa vasemmistoliitto totesi, ettei lähde samaan hallitukseen perussuomalaisten kanssa, kyseessä oli vain lapsellista kiusantekoa, eikö se niin mennyt? Koska ei kukaan voinut tietää.

Tottahan se on, että ihminen kykenee erittäin onnistuneesti ummistamaan silmänsä asioilta, joita ei halua nähdä. Tähänhän perustuu esimerkiksi eläintuotannon monet vaiheet. Harva eläintuotteita kuluttava menisi mielellään vaikkapa teurastamolle katsomaan, miten sika-nautajauhelihasta tehty pihvi oikein tosiasiassa väännetään. Kunhan lopputulos miellyttää.

Kokoomus on osoittanut, että haluaa niin kovasti saada köyhät pysyvään kyykkyyn, että on täysin kykenevä ummistamaan silmänsä siltä kiusalliselta tosiasialta, että hallituksesta on tullut varsinainen äärioikeistolainen kauhukabinetti.

Tällä hetkellä toistuvat natsivahingot ja muut vaivaannuttavat ministerivalinnat ja paljastukset vievät huomiota hallituksen varsinaiselta politiikalta. Kun mediassa keskitytään kauhistelemaan persujen riveistä tupsahtavia äärioikeistosympatioita, vihakirjoituksia ja piiloviestintää, kurjistamistoimiin keskittyvä hallitusohjelma vie vähemmän tilaa julkisessa keskustelussa.

Kauhistunut keskustelu äärioikeistosta on toki paikallaan, ja se olisi ollut paikallaan tässä mittakaavassa jo paljon ennen vaaleja. On kuitenkin syytä pitää keskustelussa pinnalla myös niitä seikkoja, jotka ovat tämän tilanteen mahdollistaneet. Kuten kokoomuksen ehtymätön tarve kurittaa pienituloisia, saattaa ammattiyhdistysliike polvilleen ja tarjota rikkaille veroetuja. Hinnalla millä hyvänsä. Ja kuten huomaamme, tuo hinta on todella kova.

Kirjoittaja on Vasen Kaista -verkkolehden toimitussihteeri.

Kommentteja: 1

  1. Nato kansanäänestyksessä se nähtiin vasemmistoliitonkin ”hyh hyh kun hyvvää” linja!
    ”Pidän kaksin käsin kiinni juomista niinku
    En mieti huomista ku tartun tuopista niinku
    Haluun olla sekasin ja vapaa huolista niinku
    Ja mä jatkan kunnes en enää pysy tuolissa niinku…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *