Artikkeli: Kulttuuri, Vasemmisto

26.7.2023 klo 17:05

Vasemmiston aluevaltuutettuja ja aktiiveja tavattavissa Musareilla kahtena päivänä

Valkeakoskelainen kansanedustaja sekä aluevaltuutettu Anna Kontula (kuvassa keskellä) on tavattavissa Työväen Musiikkitapahtumassa muiden vasemmiston luottamushenkilöiden ja aktiivien lisäksi. Artisti Mika Rämä (kuvassa vasemmalla) nähdään myös lavalla lauantaina. (Kuva: Anna Weckström)

Pirkanmaan vasemmiston aktiiveja sekä luottamushenkilöitä tapaa Työväen Musiikkitapahtumassa Valkeakoskella perjantaina ja lauantaina. Paikalla on Valkeakosken vasemmiston edustajia sekä aluevaltuustoryhmän jäseniä.

Työväen Musiikkitapahtuma kestää kokonaisuudessaan keskiviikosta sunnuntaihin Tervasaaren tehtaan ja Myllysaaren museon piha-alueella. Esiintyjiä nähdään yli 30, ja tapahtumassa kuullaan paljon yhteiskunnallista keskustelua. Tarjolla on myös muun muassa työväenlauluja ja lavarunoutta.

Perjantaina Kansan Uutisten päätoimittaja Jussi Virkkunen keskustelee Demokraatti-lehden päätoimittajan Petri Korhosen kanssa aiheesta ”Mistä työmiehelle huomisen eväät”. Lauantaina ammattiliittojen edustajat nousevat lavalle keskustelemaan liittopaneeliin, jonka jälkeen on kansanedustajien paneeli. Kansanedustajien paneeliin osallistuu vasemmistoliiton kansanedustaja Anna Kontula.

Vasemmistoliitolla on teltta ja ohjelmaa järjestötorilla, joka on auki perjantaista lauantaihin. Vasemmistoliiton lisäksi muut järjestöt esittelevät torilla toimintaansa.

Lisää aiheesta muualla verkossa:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *