Näkökulma

KUKKA KUNNARI

23.8.2023 klo 09:00

Arvokas ammattilainen vai organisaation sotilas?

Pirkanmaan hyvinvointialueen karsintalistalla on lukuisia terveysasemia ja vuodeosastoja. Myös Urjalan terveysasema on kyseisellä listalla. (Kuva: Sinikka Torkkola)

Eräänä aamuna kolmivuorotyötä tekevä vuodeosaston sairaanhoitaja työtovereineen avasi Aamulehden ja sai tietää, että Pirkanmaan hyvinvointialueella suunnitellaan hänen työpaikkansa sulkemista. Jutussa kerrottiin, ettei tarkkoja suunnitelmia ole vielä tehty, mutta maalailtiin kuitenkin osastojen keskittämistä Pirkanmaan suurimpiin kaupunkeihin. Työyhteisössä heräsi huoli: pitäisikö meidän jatkossa ajaa päivin ja öin kymmeniä kilometrejä yhteen suuntaan töihin päästäksemme? Osastokokouksessa kerrottiin, että lisätietoja on luvassa syyskuussa. Kesälomat olivat juuri alkamassa. Moni jäi lomalleen tulevaisuudestaan ahdistuneena ja alanvaihto mielessään.

Tapaus on surullinen esimerkki siitä, kuinka valtavassa muutosjohtamisen kiireessä voi päästä unohtumaan, kuka palveluita pyörittää. Sosiaali- ja terveyspalveluiden verkostoa uudistaessamme emme pistä uusiksi pelkästään sitä, mistä ja millaisilla aikatauluilla mitäkin palveluita jatkossa saa. Pistämme uusiksi myös ihmisten ja kokonaisten perheiden elämiä. Jos näitä elämiä kohtaan ei osoiteta kunnioitusta, mitään oikeaa sote-uudistusta ei tule. Tulee vain uusia kriisejä.

Pirkanmaalla vasemmistoliitto on palveluverkon kehittämisen periaatteita laadittaessa johdonmukaisesti vaatinut, että henkilöstön riittävyyden turvaaminen nostetaan aivan omaksi ohjaavaksi periaatteekseen, joka läpäisee kaiken suunnittelun. Lopulta hävisimme esityksen valtuustossa niukasti, koska oikeiston mielestä on riittävää, että hyvinvointialueella on erillinen henkilöstöohjelma. Sen keskeisenä ajatuksena on, että ihmiset pitää saada tekemään oikeita asioita oikeissa paikoissa ja työvuorot palvelemaan asiakkaiden ja organisaation tarpeita. Ohjelma ei ota huomioon sitä, että Pirkanmaan hyvinvointialue ei ole isänmaa eikä sote rintama, jolla työntekijäjoukko seisoo valmiina noudattamaan ylipäällikön päiväkäskyä.

On itse asiassa hyvä, että Pirkanmaan hyvinvointialue paljasti todellisen karvansa puhumalla suunnitelmistaan ensimmäisenä Aamulehdelle eikä heille, joita suunnitelmat koskevat. Tämä on toivottavasti havahduttanut mahdollisimman monta työntekijää ja luottamushenkilöä siihen, että työväen oikeuksien puolesta on oltava jatkuvasti hereillä. Vaikka valtavaa palveluiden uudistusta ei voikaan suunnitella yksittäisten työntekijöiden ehdoilla, ei myöskään voi olla niin, että työntekijöidemme asioista päätetään kaukana heidän arkitodellisuuksistaan. Mikään ei voisi olla lyhytnäköisempää, meillä ei ole siihen varaa, emmekä me voi vain painaa villaisella, kun sellaista yritetään.

Kirjoittaja on vasemmistoliiton tamperelainen varavaltuutettu ja vasemmistoliiton Pirkanmaan hyvinvointialueen valtuustoryhmän varapuheenjohtaja. 

III

Valtuustokolumneissa vasemmistoliiton Tampereen valtuustoryhmän jäsenet kommentoivat kuntapolitiikkaa ja ajankohtaisia poliittisia aiheita.

Lisää aiheesta muualla verkossa:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *