Viimeistään silloin, kun keski-iän alku on taputeltu vuosia sitten historiaan, alkaa oma lapsuus näyttäytyä nostalgisessa ja auvoisassa valossa. Johanna Hulkon Onnenpäiviä-romaani (Atena 2023) on veikeä teos, jonka yhtenä kohdeyleisönä on peruskoulua 1970-luvulla käyneet.
Romaanissa eletään vuotta 1979. Päähenkilönä on neljännellä luokalla oleva tyttö, jolla on nimikin, mutta kirjassa häntä kutsutaan tytöksi. Tyttö asuu Oulun Raksilassa, korkeassa kerrostalossa, jonka vanhemmat asukkaat asettavat lapsille kieltoja ja rajoituksia ja joita rikotaan aina, kun kukaan ei ole näkemässä.
Tytön arkipäivät kuluvat kodin, koulun ja kavereiden ristipaineessa. Tytön isä myy radioita kodinkoneliikkeessä ja äiti työskentelee kanslistina tytön koulussa. Elämä on arkista puurtamista, jota kirjailija kuvaa hyvin lapsen elämän kautta. Ydinsodan ja kasvamiseen kuuluva kuolemanpelko ovat tuttuja tunteita tytön elämässä. Maailman kriisit tulevat television uutisista tutuiksi, eivätkä aikuiset näe tarvetta keskustella lapsen kanssa ahdistavista asioista sen enempää. Aikuisilla on omat murheensa ja lapset saavat olla koulupäivän jälkeen keskenään ulkona, kunnes sisälle on taas lupa tulla.
Arkeen kuuluvat seikkailut pihalla ja talon rappukäytävissä. Kirjastossa tyttö käy lukemassa kirjoja ja erityisesti Angelika-kirjasarja kiinnostaa häntä. Tyttö lukee hyllyjen välissä, aikuisilta piilossa Angelikaa ja opettelee kirjasta vuorosanoja, joita hän oppii käyttämään varaventtiilinä. Kun tyttö joutuu tilanteeseen, joka herättää vaikeita tunteita tai ajatuksia, tulee kirjoista opitut vuorosanat apuun.
Tytön elämä on kaverisuhteiden kanssa tasapainottelua. Monen koululaisen tavoin myös tytöllä on kiusaajaporukka kantapäillään. Kiusaaminen muuttuu sen verran vakavaksi, että äiti ja tyttö menevät rehtorin kansliaan pyytämään rehtoria puuttumaan tilanteeseen. Rehtori toteaa, ettei heidän koulussaan voi olla kiusaamista. Tyttö kuitenkin pääsee psykologin kanssa juttelemaan ja jo ensimmäisellä käynnillä tyttö oppii, että hänen tulisi olla hieman näkymättömämpi, koska jos on liikaa esillä, voi joutua kiusaamisen kohteeksi.
Onnenpäiviä on vakava, mutta samalla hienovaraisella huumorilla höystetty romaani. 1970-luvun elämään liittyneet, usein naiivit yksityiskohdat tuovat huumorin esiin. Romaani on kertomus Hannele-tytön elämästä, on se myös selkeä kuvaus siitä ajasta, kun Suomi kaupungistui ja tornitaloja alkoi ilmestyä yhä tiheämmin kaupunkien laitamille.
Punaisena lankana romaanissa kulkee tunnetila, joka on tuttu jokaiselle 1970-luvun lapselle. Kaupungissa asuneiden lasten ahdistuneisuus tulee teoksessa esille vieraantumisen ja yksinäisyyden tunteiden kautta. Kirjailijalla on taito herättää lukijassa vahvat lapsuuden ajan tunteet esiin ja juuri ne tekevät romaanista helposti lähestyttävän ja tutun tuntuisen jokaiselle, jonka kouluaika osui tuolle vuosikymmenelle.
Tyylillisesti romaani on sopusointuinen, mutta kiehtovia yllätyksiä tarjoava teos. Kirjailija osaa johdattaa lukijan ajatukset tiettyyn suuntaan ja saa lukijan olettamaan, että näinkö tässä nyt käy. Tapahtumat kuitenkin jatkuvat suuntaan, joka on aivan yhtä mahdollinen, kuin se ensimmäinen, johon lukija ehti jo varautua. Kirjailija kuljettaa lukijaa huomaamaan, että tapahtumien kulun ei tarvitse olla juuri siten, kuin ensituntumalta luulisi. Tämä kertoo kirjailijan omasta kyvystä huomata ilmiöitä ja samalla se kertoo kirjailijan älykkyydestä.
Onnenpäiviä on lukemisen arvoinen romaani. Romaanin nimi viittaa myös siihen, että lapsen elämä ei ole 1970-luvulla ollut pelkästään koulukiusaamisen uhrina olemista, vaan se on ollut myös iloa talvisista puuhista ja lämpimistä kesistä. Ajalla on taipumusta kullata muistot.