Näkökulma, Tampere

MINNA MINKKINEN

5.10.2023 klo 08:45

Nuorten miesten hengenvaara

Yhä enemmän nuoria miehiä kuolee huumeisiin Tampereella. Kaupungin- ja hyvinvointialueen valtuutettu Minna Minkkinen toivoo, että ongelma otettaisiin tosissaan ja suunta käännettäisiin. (Kuva: Anna Weckström)
Minna Minkkinen

Taas uutisoitiin, miten Suomessa nuoret kuolevat ennenaikaisesti huumeisiin ja Tampereella vielä muuta maata enemmän ja nuorempina. Olen kyllästynyt pyörittämään tätä samaa kappaletta, että vähentämällä eriarvoistumista ja panostamalla matalan kynnyksen palveluihin ja inhimillisempään huumepolitiikkaan, säästetään nuorten ihmisten henkiä. 

Nykyisin tarjolla on vain samoja vanhoja, riittämättömiä, ratkaisuja,  kuten valistusta ja vankilaa. Siksi tarvitaan rohkeutta kehittää nykyistä tehokkaampia keinoja suojella ihmisiä. 

Esimerkiksi mahdollisuus huumeiden ainetunnistukseen, eli huumeaineen laadun testaamiseen, sekä pääsy turvallisiin pistohuoneisiin ovat tukitoimia, joista on suoraa apua huumeiden käyttäjille. Näiden toimien tiedetään maailmalla vähentävän huumekuolemia ja lisäävän huumeita käyttävien kiinnittymistä päihdepalveluihin, mikä on meilläkin oleellista nuorten huumekuolemien estämisessä. Lisäksi tarvitaan opioidin vasta-aineen jakelua ja nopeaa pääsyä korvaushoitoon. On yhdentekevää mitä mieltä ollaan korvaushoidosta, se pelastaa ihmishenkiä. Se on merkityksellistä. 

On aivan päivänselvää, että suomalainen päihdepolitiikka ei toimi, jos yhä nuoremmat, yleensä miehet, kuolevat tahattomiin yliannostuksiin. Tämä suunta on käännettävä. On lopetettava huumeiden käytöstä rankaiseminen. On tarjottava vankilan sijaan hoitoa. 

Ja toisin kuin tällä hetkellä, hoitoa on oltava tarjolla välittömästi, sillä päihdeongelmaisen motiivi hoitoon herää ja sammuu nopeasti.

Tampereen kaupungin tarvitse olla sivustakatsoja, kun nuoret miehet kuolevat ennenaikaisesti, vaikka päihdelainsäädännöstä vastaa eduskunta ja päihdepalveluista hyvinvointialueet. Kaupunki voi vähentää nuorten huumekuolemia muun muassa huolehtimalla, että jokainen nuori pysyy jollain tavalla koulu- ja työelämässä kiinni.  Kaupungin pitää varmistaa, että jokainen nuori saa toisen asteen koulutuspaikan. Tampereen tulee myös jatkaa asuntopolitiikkaansa, jossa alueet eivät eriydy “rikkaiden” ja “köyhien” alueiksi vaan ihan joka paikassa Tamperetta asuu erituloisia ja eritaustaisia ihmisiä. 

Meidän kaikkien tehtävä on vähentää päihdeongelmaan liittyvää häpeää. Kuinka puhumme ihmisistä, jotka kärsivät päihdeongelmasta? Päihdeongelma ei ole maailmanloppu, vaan siitä on mahdollisuus toipua, kuten monista muistakin sairauksista. Jos ja kun haluamme pitää ihmisiä hengissä, on sen näyttävä myös poliittisina päätöksinä, ei vain huolipuheena. 

Kirjoittaja on vasemmistoliiton kolmas varapuheenjohtaja, Tampereen kaupungin ja Pirkanmaan hyvinvointialueen valtuutettu.

III

Valtuustokolumneissa vasemmistoliiton Tampereen valtuustoryhmän jäsenet kommentoivat kuntapolitiikkaa ja ajankohtaisia poliittisia aiheita.

Lisää aiheesta muualla verkossa:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *