Artikkeli: Merkintöjä, Pirkanmaa

9.10.2023 klo 08:15

Oikeutta riittäviin sosiaali- ja terveyspalveluihin ei voi ohittaa edes Pirkanmaalla

Ikäihmisten palvelujenkehitysohjelma ohjaa, millaisia palveluja Tampereen Koukkuniemessä ja muualla Pirkanmaalla vanhuksille tarjotaan. (Kuva: Cai Melakoski)

Pirkanmaan hyvinvointialueen palveluja ohjaavia ohjelmia käsitellään seuraavat kuukaudet toimielimissä. Suunnitelmat, joista lopullisesti päättää aluevaltuusto, ohjaavat sitä, missä ja miten pirkanmaalaisten sosiaali- ja terveyspalvelut tulevaisuudessa ovat. Konserni- ja toimitilan jaoston lokakuun kokouksessa käsittelyssä olivat ikäihmisten palvelujen kehittämisohjelma sekä vammaisten ihmisten ja mielenterveys- ja päihdepalveluiden asiakkaiden asumisselvitykset.

Ikäihmisten palvelujen kehittämisohjelman luonnos nostatti jo syyskuussa julkista keskustelua palveluiden riittävyydestä. Niin asiantuntijat kuin kansalaisetkin ovat olleet aivan syystä huolissaan vanhusten palveluiden riittävyydestä tulevaisuudessa. Ohjelman luonnoksista käytiinkin tiukka äänestys aluehallituksessa syyskuussa. Äänin 7–6 aluehallitus päätti olla hyväksymättä vasemmistoliiton pontta, jonka mukaan suunnitelmissa ikäihmisten palveluohjelman valmistelussa otetaan huomioon nykyiset palvelupuutteet.

Pidän todella outona, ettei tulevaisuuden palveluiden suunnitelmien lähtökohtana pidetä nykypalvelujen puutteita ja tavoitteena niiden korjaamista. Hyvinvointialuehan voisi aivan hyvin lähteä ohjelmissaan palveluiden riittävyydestä eikä niiden keventämisestä eli karsimisesta. Suunnitelmien lähtökohtanahan pitäisi olla kansalaisten oikeus riittäviin, tarvetta vastaaviin palveluihin eikä rahan säästäminen.

Miksei Pirkanmaan hyvinvointialue voi toimia kuten Vantaan ja Keravan hyvinvointialue ja olla suostumatta jättileikkauksiin? Voiko todella olla niin, että paikalliset, hallituspuolueita edustavat aluevaltuutetut toimivat sätkynukkeina ja viis veisaavat tehtävästään varmistaa riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut Pirkanmaan asukkaille?

En myöskään ymmärrä keskustelussa esitettyjä heittoja, joissa hyvinvointialueen taloutta ohjaavat lait ja kansalaisten perustuslain suojaama oikeus riittäviin sosiaali- ja terveyspalveluihin rinnastetaan toisiinsa. Jo peruskoululainen tietää, ettei perustuslain määräämää oikeutta voi ohittaa tavallisen lain määräyksellä.

Oikeus omaan kotiin

Vammaisten ihmisten asumisselvityksen käsittelyssä pidän olennaisimpana vammaisten ihmisten oikeutta omaan kotiin. Palveluiden kilpailutus ei saa johtaa vammaisten ihmisten pakkomuuttoihin. Jaosto päättikin kokouksessaan ohjeistaa, että vammaisten ihmisten asumispalveluiden suunnittelussa on kiinnitettävä vammaisten ihmisten yhdenvertaiseen kohteluun. Vammaisia ihmisiä tulee myös kuulla asumisen palveluiden suunnittelussa ja toteutuksessa.

Mielenterveys- ja päihdepalveluiden asiakkaiden asumisselvityksessä jaoston kiinnitti huomiota palveluiden kilpailutukseen. Jaosto katsoo, ettei kilpailutuksen ehdoista tule tehdä tarpeettoman tiukkoja, jotta mahdollisimman laaja joukko palveluntarjoajia pystyy osallistumaan kilpailutukseen.

Ylinen ja tarpeettomat osakkeet myyntiin

Konserni ja toimitilajaosto päätti osaltaan, että hyvinvointialue myy Ylisen kuntoutuslaitoksen kiinteistön irtaimistoineen. Alueen rakennukset ovat lukuun ottamatta kartanoa, renkitupaa ja kappelia purkukuntoisia. Kartanorakennus, renkitupa ja kappeli ovat suojeltuja rakennuksia. Lopullisen päätöksen myynnistä tekee aluehallitus.

Jaosto myös päätti myydä hyvinvointialueen toiminnan kannalta tarpeettomat Leppäkosken Sähkön ja Elmonetin, entisen Pohjois-Hämeen Puhelimen osakkeet.

Kirjoittaja on Pirkanmaan hyvinvointialueen konserni- ja toimitilajaoston jäsen, aluehallituksen varajäsen ja vasemmistoliiton valtuustoryhmän ensimmäinen varavaltuutettu.

III

Merkintöjä konserni- ja toimitilajaostosta -sarjassa raportoidaan Pirkanmaan hyvinvointialueen hallituksen konserni- ja toimitilajaoston päätöksistä.

 

Lisää aiheesta muualla verkossa:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *