Talven ensimmäiset lumihiutaleet saapuivat Tampereelle, kun kirjoitan tätä kolumnia. Jo nyt pelkään, miten pitkä, kylmä ja pimeä talvesta on tulossa kaikille niille, joiden toimeentuloa Orpon hallitus on kiristämässä.
Sosiaaliturvan leikkausten myötä arviolta ainakin 40 000 uutta ihmistä putoaa Suomessa köyhyysrajan alle ensi vuonna, arvioi Suomen sosiaali- ja terveys ry SOSTE. Kun oikeistohallituksen leikkaukset kohdistuvat nimenomaan sosiaaliturvan lapsikorotuksiin ja suojaosiin, tarkoittaa se erityisesti lapsiperheköyhyyden kasvua – myös työtä tekevissä perheissä.
Valtakunnan tasolla arviolta 12 700 lapsesta tulee pian uusköyhiä. Tampereen mittakaavassa tämä tarkoittaa vähintään viittäsataa uutta lasta ja nuorta jo entuudestaan köyhyydessä eläneiden päälle. Tampereella lapsiperheiden pienituloisuusaste on liikkunut noin 15 prosentissa. Tämä tarkoittaa, että köyhyysrajan alla eläviä alaikäisiä on Tampereella pian liki seitsemän tuhatta – tai todennäköisesti ylikin, kun huomioidaan heikkenevä työllisyystilanne ja alati nousevat elinkustannukset.
Vanhempien rahojen loppuminen enteilee huolettoman lapsuuden ennenaikaista loppua. Lasten ja nuorten kuuluisi voida keskittyä kasvuun ja koulunkäyntiin, mutta köyhyys altistaa heidät monenlaisille stressitekijöille ja terveysrasitteille, joista keskiluokkaiset lapset ovat autuaan tietämättömiä. Riittämättömät tulot heikentävät perheiden välitöntä hyvinvointia, mutta myös tutkitusti lisäävät niukkuudessa kasvaneiden ihmisten alttiutta pitkäaikaisille mielenterveysongelmille ja muille oireille, nuorisorikollisuus mukaan lukien.
Mitä isompi osa sukupolvesta joutuu kokemaan nuoruudessaan köyhyyttä, sitä useampi kantaa kokemustaan taakkana pitkälle tulevaisuuteen. Vuoden 1987 kohorttiin kuuluvana olen sitä sukupolvea, jolla asiaa 90-luvun laman aikana testattiin – tuhoisin seurauksin. Lapsiperheköyhyyden salliminen onkin suorastaan turhauttavan lyhytnäköistä politiikkaa, sen tietoisesta pahentamisesta puhumattakaan.
Lapsiperheköyhyyden syyt ja seuraukset eivät luonnollisesti ole vain perheen aikuisten oma asia, ihan kuten köyhyydestä nouseminenkaan ei voi olla. Lasten kokema köyhyys säteilee lopulta koko yhteiskuntaan. Siksi yhteiskunnan on joko torjuttava köyhyyttä tai jouduttava kärsimään sen sivuvaikutuksista enemmin tai myöhemmin. Tämä pätee myös Tampereen kaupunkiin.
Sosiaalitoimi on jo siirtynyt hyvinvointialueille, mistä syystä monet oikeistolaiset poliitikot tässä kohden sysäisivät vastuun köyhyystyöstä mielellään sinne. Tampereen kaupungilla on kuitenkin edelleen rutkasti keinoja torjua kasvavan köyhyyden mukanaan tuomia ongelmia. Tampere voisi esimerkiksi tukea seurakuntien ja järjestöjen ruoka-apua nykyistä tuntuvammin, tarjota kouluissa maksuttomia aamupaloja, kehittää aktiivipassia eteenpäin, tai vaikkapa helpottaa lasten ja nuorten kuukautisköyhyyttä varaamalla kouluihin ilmaisia siteitä ja tamponeja. Tosiasia on myös, että kaupungilla on budjetissaan enemmän liikkumavaraa kuin kymmeniä miljoonia euroja alijäämää tekevällä Pirhalla.
Edellä mainituista syistä vasemmistoliiton valtuustoryhmällä oli tänä vuonna vain yksi toive talousarvioneuvotteluihin: se, että köyhyystyöhön panostettaisiin enemmän rahaa kuin vuonna 2023. Talousarvioneuvottelut ovat tätä kirjoittaessani vielä kesken, joten lopputulos jää nähtäväksi.
Silti, panostukset köyhyysapuun ovat lopulta vain laastari pahimpaan hätään, jos ja kun muut poliittiset päätökset käyvät pienituloisten kukkarolle. Esimerkiksi se, että joukkoliikenteen lippujen hintoja nostetaan vuosi vuodelta, kirpaisee paljon enemmän opiskelijaa, työtöntä, eläkeläistä ja pienipalkkaista yksinhuoltajaa kuin hyvinvoivaa asuntosijoittajaa. Jälkimmäinen voi sitä paitsi laskuttaa elinkustannusten nousun vuokralaisiltaan.
Pitkällä tähtäimellä kaikkein tärkeintä lapsiperheköyhyyden vastaista kaupunkipolitiikkaa olisikin turvata kohtuuhintaisten asuntojen riittävä rakentaminen Tampereelle. Asumismenot ovat lähes aina ylivoimaisesti suurin menoerä pienituloisen budjetissa, joten olisi oleellista saada pidettyä asuntojen kysyntä ja tarjonta edes jonkinlaisessa tasapainossa, jotta vuokrataso täällä ei karkaisi käsistä. Kaupungin tavoittelemat luvut kohtuuhintaisten asuntojen tuotannossa ovat kuitenkin viime vuosina jääneet melko säännönmukaisesti toteutumatta, joten siltäkin suunnalta luvassa lienee kylmenevää tuulta valmiiksi sinimustaan säähän.
Tänä talvena on turha odottaa leipäjonojen lyhenevän Tampereella.
Kirjoittaja on vasemmistoliiton valtuutettu Tampereella ja Pirkanmaan vasemmiston aluevaltuustoryhmän puheenjohtaja.
III
Valtuustokolumneissa vasemmistoliiton Tampereen valtuustoryhmän jäsenet kommentoivat kuntapolitiikkaa ja ajankohtaisia poliittisia aiheita.