Artikkeli: Tampere

24.10.2023 klo 08:04

Tampereen valtuusto kokousti vaisusti

Tampereen virastotalo kuvattuna yläviistosta.
Tampereen nyt remontissa olevan virastotalon valtuustosalin kuulijat hereillä pitävä, räväkkä keskustelukulttuuri näyttää Tampere-talossa laantuneen. Hybridikokoukset, joissa osa valtuutetuista on paikan päällä ja osa läsnä verkkoyhteydellä, lienee keskeinen syy vaisuun keskusteluun. (Kuva: Cai Melakoski )

Valtuutettujen kielen kannat eivät Tampereen kaupunginvaltuuston maanantaisessa kokouksessa irronneet entiseen tapaan. Liekö vaisuuden syynä se, että arviolta vain noin puolet valtuutetuista kokousti paikan päällä. Merkittävä osa valtuutetuista kokousti etäillen.

Pieni häivähdys Tampereen valtuuston vanhasta puhekulttuurista Tampere-talon Maestro-salissa kuitenkin nähtiin. Käsiteltäessä kaupunginhallituksen vastausta tarkastuslautakunnan vuoden 2022 arviointikertomukseen ilmoille pyrähti perinteinen auto- ja ympäristövaltuutettujen välinen debatti liikenteen vaikutuksista ilmastonmuutokseen. 

Arviointikertomuksessa tarkastuslautakunta kiinnitti huomiota siihen, etteivät kaupungin toimet liikenteen ilmastotavoitteiden saavuttamiseksi ole riittäviä. Nykytahdilla päästötavoitteita ei saavuteta vuoteen 2030 mennessä vaan vasta vuosien 2045 ja 2050 välisenä aikana.

Vihreiden Oras Tynkkynen pohti puheenvuorossaan, millaisia liikenteen päästöihin vaikuttavia muutoksia Tampereella pitäisi tehdä nykyistä enemmän, jotta liikenteen päästöt vähenisivät suunnitellusti. Tynkkysen puhe sai perussuomalaisten veikko vallinit ja lassi kalevat toistelemaan vanhoja virsiään siitä, ettei Suomen päästöillä ole mitään merkitystä. Autoilijoiden oikeuksia kiihkeästi puolustaneet valtuutetut sivuuttivat väitteet siitä, ettei sillä, päästetäänkö hiilidioksidia ilmakehään Kiinassa vai Suomessa, ole mitään merkitystä. Jokainen lisätonni hiilidioksidia ilmakehässä kasvattaa ilmaston lämpenemistä.

Keskustelun tuoksinassa sivuutettiin ongelman ydin eli se, etteivät tamperelaiset ole siirtyneet autoista joukkoliikenteen käyttäjiksi niin laajasti kuin pitäisi, jotta kaupungin ilmastotavoitteet saavutettaisiin. Apulaispormestari Pekka Salmi (sd.) huomauttikin, että syy siihen, miksi kaupunki ei tee nykyistä merkittävimpiä toimia yksityisautoilun vähentämiseksi, on valtuustosalissa. Tampereen valtuuston enemmistö ei halua kepittää autoilijoita siitäkään huolimatta, että porkkanat eivät tehoa.  

Ensi vuoden talousarviota puidaan marraskuussa

Kaupunginvaltuusto käsitteli myös talouden ja toiminnan katsauksen, jonka mukaan kaupungin taloudella on mennyt tänä vuonna hyvin. Tilikauden tulosennuste on 40 miljoonaa euroa ylijäämäinen, mikä on 19,7 miljoona euroa talousarvion ennustetta parempi. Toisin sanoen Tampereen kaupungilta jää tänä vuonna säästöön rahaa yli 40 miljoonaa euroa. Ylijäämän syynä ovat kaupungin saamat maanmyyntitulot, maankäyttökorvaukset ja arvioitua suuremmat verotulot.

Talouden ja toiminnan katsauksesta ei juurikaan keskusteltu, sillä valtuutettujen katseet olivat juuri ennen kokousta esitellyssä ensi vuoden budjetissa. Pormestari Kalervo Kummolan budjettiehdotus vuodelle 2024 esiteltiin valtuuston iltakoulussa ennen valtuuston kyselytuntia ja kokousta. Tampereen kaupunginvaltuusto päättää ensi vuoden budjetista marraskuun kokouksessaan, joka pidetään vain lähikokouksena.

Valtuusto päätti kokouksessaan myös suunnitelman työvoima- ja yrityspalvelujen järjestämisestä. Työvoimapalvelut siirtyvät valtiolta kunnille vuoden 2025 alussa. Hyväksytyn suunnitelman mukaan Tampereen seudun työllisyysalueeseen tulevat mukaan Tampereen lisäksi Lempäälä, Kangasala, Nokia, Pirkkala, Ylöjärvi, Orivesi, Vesilahti, Pälkäne, Akaa, Urjala, Virrat, Ruovesi, Juupajoki ja Kuhmoinen.

Valtuusto totesi myös vasemmistoliiton Aatu Korhosen varavaltuutetun tehtävän päättyneeksi. Uudeksi varavaltuutetuksi nousee Sohvi Sirkesalo.

Jutun toimittaja osallistui kokoukseen varavaltuutetun roolissa paikan päällä Tampere-talossa.

Lisää aiheesta Vasen Kaista-verkkolehdessä:
Lisää aiheesta muualla verkossa:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *