Näkökulma, Tampere

MIKKO AALTONEN

22.11.2023 klo 09:18

Katse tulevassa vai menneessä?

Mikko Aaltonen huomauttaa, että vaikka oikeisto tykkää puhua vastuun kantamisesta, kääntyy syyttävä sormi silti aina vasemmalle, kun jotain kritisoitavaa löytyy. Siitäkin huolimatta, vaikka oikeisto olisi ollut vallan kahvassa tekemässä kritiikin kohteena olevaa politiikkaa. (Kuva: Anna Weckström)

Politiikassa usein puhutaan menneestä, vaikka tosiasiassa katseen pitäisi olla tulevassa. Valtakunnan politiikassa palattiin kesällä monen hallituspuolueen poliitikon aikaisempiin kirjoituksiin ja niiden sisältöön sekä erityisesti kirjoitusten sisältämään rasismiin. Silloin hallituspuolueista esitettiin toive, että ”menneitä ei kaiveltaisi” vaan keskityttäisiin nykyiseen ja tulevaan. Hallituspuolueet itse ovat kuitenkin lähes jokaisen uuden ongelman kohdalla muistaneet syyttää ongelmasta Marinin hallitusta.

Tuntuu, että hallitus itse pitää katseen tiukasti menneessä silloin, kun se heille itselleen parhaiten sopii. Samaisissa keskusteluissa viitataan usein Marinin hallituksen tekemisiin, koska niin moni asia on heidän mukaansa vasemmiston vika. Se on aika kummalista, koska viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana meillä on ollut sosialidemokraattinen pääministeri neljän vuoden ajan. Kaikki muina kuutenatoista vuonna pääministeri on ollut joko kokoomuksesta tai keskustasta. Tämä myös tarkoittaa sitä, että näinä vuosina jompikumpi puolueista on ollut maan suurin puolue. Silti jotenkin mystisesti vasemmisto on ilmeisesti hallinnut maata ja päättänyt yhteiskunnallisen kehityksen suunnasta.

Oikeisto, erityisesti kokoomus, puhuu mielellään vastuunkannosta. He eivät kuitenkaan ole kovin innokkaita kantamaan vastuuta viimeisestä kahdestakymmenestä vuodesta, vaikka itse ovat olleet johdossa, vaan mielellään menevät vasemmiston taakse vastuutaan piiloon.

Menneen muisteleminen on toki mukavaa, silloin kun se itselle sopii. Viime maanantaina kaupunginvaltuustossa käsiteltiin köyhyysohjelmaa. Keskustelu oli ilahduttavan vilkasta ja kaikki puhujat pitivät ohjelmaa ja sen sisältöä tärkeänä. Se oli hienoa kuultavaa. Köyhyysohjelma on vakiinnuttanut asemansa ja saanut laajan tuen valtuustossa. Muissa Suomen kaupungeissa ei edelleenkään ole vastaavaa ohjelmatason työtä köyhyyteen liittyen. Tässä kohtaa soin itselleni ylellisyyden muistella menneitä. Köyhyystyöryhmä aloitti toimintansa minun apulaispormestarikaudellani ja minun kaudellani valmistui myös ensimmäinen köyhyysohjelma.

Varmistin asian vielä pyytämällä itselleni päätöspöytäkirjan ryhmän perustamisesta. Silloinen pormestari asetti ensimmäisen köyhyystyöryhmän minun esityksestäni helmikuussa 2014. Tämä on hyvä esimerkki siitä työstä, jota vasemmistoliitto on määrätietoisesti Tampereella tehnyt pienituloisten tamperelaisten arjen helpottamiseksi. Nyt tämä työ on vakiinnuttanut asemansa Tampereella ja saanut laajan tuen. Omassa muistelussani minun ei tarvitse syytellä muita. Voin ennemminkin kiittää tuesta, jota köyhyystyöryhmä ja sen valmistelema köyhyysohjelma on saanut.

Kirjoittaja on vasemmistoliiton valtuutettu Tampereen kaupunginvaltuustossa sekä Pirkanmaan hyvinvointialueella ja Tampereen kaupunginvaltuuston kolmas varapuheenjohtaja.

III

Valtuustokolumneissa vasemmistoliiton Tampereen valtuustoryhmän jäsenet kommentoivat kuntapolitiikkaa ja ajankohtaisia poliittisia aiheita.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *