Algoth Tietäväinen, myöhemmin Algot Untola (1868 – 1918) käytti useita salanimiä kirjoittajan uransa aikana. Maiju Lassila -salanimeä hän käytti useimpiin kirjoittamiinsa teoksiin ja Tulitikkuja lainaamassa on hänen esikoisteoksensa Maiju Lassila salanimellä. Maiju Lassila oli tuottelias kirjailija ja toimittaja ja hän jäi historiaan myös Työmies-lehden toimittajana.
Tulitikkuja lainaamassa on rehevä kertomus, joka toimii niin kirjana kuin näytelmänä. Ei ole sattumaa, että teoksesta on sovitettu esityksiä niin isojen kaupunkien teatterilavoille kuin maaseutukuntien harrastajapiirien näytelmäksi. Tulitikkuja lainaamassa on turvallinen valinta myös kesäteattereiden ohjelmistoksi. Näytelmä sisältää juuri sitä huumoria, mikä sopii leppoisaan suomalaiseen kesäpäivään kuin tikku sormeen.
Näytelmässä eletään aikaa, joka sijoittuu 1900-luvun alkuun. Tuolloin ei vielä sähköinen tiedonvälitys sotkenut ihmisten arkea ja tieto siirtyi ihmiseltä toiselle kylävierailujen ja talkootöiden oheistuotteena. Vierailulle naapuritaloihin mentiin vaihtamaan kuulumiset ja juoruilun ja uutisten vaihdossa kunnostautuivat sekä kylän miehet että naiset.
Tapahtumapaikka on pohjoiskarjalainen Liperin kylä. Näytelmä alkaa siitä, kun Anna-Liisa Ihalainen pyytää miestänsä Anttia hakemaan tulitikkuja lainaksi Hyvärisen talolta. Talon emännän pitäisi saada riihi lämpimäksi, kun pellavat täytyy loukuttaa ja kun kahvihammastakin kolottaa.
Matka mutkistuu
Antti lähtee patikoimaan Hyvärisen taloa kohti, jonne kuitenkin on useampi kilometri ja kiiruhtaakin pitäisi, että pääsisi vielä päivänvalolla takaisin. Antin patikoidessa tulee Vatasen Jussi hevosella samaa tietä ja Jussi pyytää Anttia nousemaan rattaille, niin voivat yhdessä tehdä matkaa. Miehet keskustelevat aikansa ja puhe muuttuu lopulta vakavaksi, kun Jussi pyytää Anttia puhemieheksi. Jussi on vuosia sitten jäänyt leskeksi ja talossa tarvittaisiin uutta emäntää. Jussi on iskeny silmänsä Hyvärisen tyttäreen ja kun kerta Antillakin on asiaa Hyvärisille, niin samalla tulisi kaksi kärpästä iskettyä yhdellä iskulla. Saadaan tulitikut lainattu ja Jussille puhuttua uusi vaimo.
Hyvärisillä miesten suunnitelmat toimivat kuten ennalta on ajateltu. Hyvärisen isäntä on tyytyväinen, kun Jussi olisi kelpo mies tyttärelle ja Jussi on kylällä todettu hyväksi työmieheksi, lisäksi Jussin navetassa on viisitoista lypsävää ja niittyä miehellä on riittävästi. Kun Antin puhetaitojen myötä Hyvärisen tytär ottaa naimatarjouksen vastaan, päättävät Antti ja Jussi lähteä ostamaan kihloja Joensuusta. Miehillä on kuitenkin huonoa tuuria matkassaan, koska kärryjen vällyistä löytyy puolikas viinapullo ja suuresta epäluulosta ja epäröinnistä huolimatta miehet päättävät juoda sen tyhjäksi. Miehet humaltuvat nopeasti ja pian hevonen ravaa kohti kaupunkia ja liian uteliaille vastaantulijoille Antti ja Jussi huutavat lähtevänsä Amerikkaan. Tässä kohtaa näytelmää on jo keitinvesi soppakattilaan kaadettu ja asiat alkavat mennä pieleen. Lopulta, kun saadaan tarpeeksi monta hämmentäjää, alkaa soppa vähitellen valmistua.
Tulitikkuja lainaamassa on upea näytelmä. Se on klassinen, vanhoja huumorin perinteitä noudattava kertomus siitä, kuinka kaikki menee pieleen. Tarina kehittyy asioiden väärinymmärtämisen kautta ja kun liioitteluun taipuvaiset ihmiset lyövät omat mausteensa soppaan mukaan, on hersyvä farssi valmis. Vielä tarvitaan tarinaan uhri sekä yksi niljakas räätäli, joka on saanut kaiken aikaiseksi. Näytelmässä aivan kaikki ei kuitenkaan ole pelkää väärinymmärtämistä vaan hyvässä tarinassa on mukana myös ripaus romantiikkaa ja sovinnon tekemistä.
Kiehtova vanha suomi
Näytelmän teksti on kiehtovaa. Se sisältää runsaasti vanhoja suomen kielen sanoja, jotka värittävät kertomusta ja tekevät tekstin eläväksi. Näytelmän henkilöt ovat jokainen oma yksilönsä ja kirjailijan taitavuudesta kertoo se, että pelkästään henkilöiden välistä dialogia seuraamalla voi päätellä paljon heidän persoonistaan. Näytelmän henkilöt ovatkin koko teoksen suola. Kirjailija on osannut kirjoittaa henkilöt eläviksi yksilöiksi ja heidän aitouteensa ja hyväntahtoisuuteen rakastuu helposti.
Suomalaisuus näkyy karjalaisukkojen ja -akkojen puheesta. Sopivassa kohtaa pitää olla riittävän ylpeä, mutta ei liikaa, toisessa kohtaa pitää kaveria kehua, mutta samalla vetää liiat kehut takaisin, koska liika on liikaa, eikä siitä hyvä seuraa. Suomalaisuuden kuvauksena näytelmä on parhaimmillaan juuri silloin, kun tarvitaan puhemiehen supliikkitaitoja ja hänen hienovaraisia vihjailujaan. Taitavalla puhemiehellä on kyky rupatella oleellinen siten, ettei synny väärinkäsityksiä. Tosin tässäkin on vaarana se, että puhutaan toisen ohi ja silloin ymmärrys jää vajaaksi.
Vaikka tapahtumat sijoittuvat Pohjois-Karjalaan ei karjalaisuus näy juurikaan kirjan henkilöiden puheessa. Näytelmä on siinäkin mielessä ajaton, että saman tarinan voi sijoittaa mihin maahan tahansa ja samansisältöisenä se toimisi yhtä hyvin vielä nykyäänkin. Maiju Lassila on todella onnistunut tekemään klassisen huumorinäytelmän, joka kiehtoo vielä yli sata vuotta ilmestymisensä jälkeenkin.