Artikkeli: Merkintöjä, Pirkanmaa

13.11.2023 klo 09:14

Pirhan tiloista aiotaan vähentää viidennes

Sairaalan sisäänkäynti
Vuodesta 2015 tyhjillään ollut Mäntän sairaala on yksi Pirkanmaan hyvinvointialueen käyttämättömistä rakennuksista. Ostajaa rakennuksille ei ole löytynyt ja edessä saattaa olla rakennusten purku. Muut tyhjillään olevat toimitilat ovat Ylisen keskuslaitos, Kaivannon sairaal, Taysin C-rakennus ja vuoden vaihteessa tyhjenevä Pitkäniemen sairaala.(Kuva: Tuula Kallio).

Toimitilat olivat Pirkanmaan hyvinvointialueen, Pirhan ko konserni- ja toimitilajaoston marraskuun kokouksen keskeisin aihe. Hyvinvointialueen toimitilat ja palvelut ovat kiinteästi yhteydessä toisiinsa. Palveluverkkoa halutaan supistaa, palveluita siirtää verkkoon ja liikkuviksi. Toimitilaohjelmaan onkin kirjattu tavoite vähentää tiloja viidenneksellä.

Hyvinvointialueella on tällä hetkellä käytössään 748 eri rakennusta, joista suurin osa, 661 on vuokrattu. Vuokratiloista kuntien omistamia on 433. Toimitilojen vuosikustannukset ovat 200 miljoonaa euroa.

Osa suunnitelluista toimitilavähennyksistä, kuten tyhjillään olevista rakennuksista luopuminen tai toimistotilojen tiivistäminen Kaupin sairaala-alueella, on toki perusteltua. Viidenneksen vähennys ei kuitenkaan ole mahdollinen ilman palveluiden merkittäviä vähennyksiä. Näistä vähennyksistä on käydään parhaillaan tiukkaa poliittista vääntöä. 34 aluevaltuutettua on allekirjoittanut pyynnön, jossa esitetään hallintosäännön muuttamista niin, että päätökset palveluverkoista tekisi aluevaltuusto. Aluevaltuusto käsittelee pyyntöä ylimääräisessä, julkisessa seminaarissaan tämän viikon torstaina.

Toimitilaohjelma vähennystavoitteineen käsitellään seuraavaksi aluehallituksesta. Päätöksen ohjelmasta tekee aluevaltuusto.

Kaupin sairaala-alue uudistaminen etenee

Tampereen yliopistollisen sairaalan Kaupin kampuksen uudistamisohjelma etenee. Korkein hallinto-oikeus päätti lokakuussa, että alueen B-rakennuksen, niin kutusun potilastornin eteen saa rakentaa, uuden korkean sairaalarakennuksen. Päätöksessään korkein hallinto-oikeus on todennut, ettei B-rakennust koskeva suojelumerkintä koske rakennuksen ympärillä olevia alueita. Etenemisen varmistaa myös valtioneuvoston hyvinvointialueelle myöntämä lainanottovaltuutus.

Uudistamisohjelmaan kuuluvat uuden B-tornin ja Teiskontien väliin rakennettavan sairaalarakennuksen lisäksi, lasten ja nuorten psykiatrian uudisrakennuksen, Kaupin yliopistollisen sosiaali- ja terveysaseman sekä juuri valmistuvan psykiatrian uudisrakennuksen.

Konserni- ja toimitilajaosto käsitteli myös investointiohjelman vuosille 2025–28. Kaupin uusien sairaalarakennusten ohella hyvinvointialue varautuu usein rakennusten perusparannuksiin. Korjausvelkaa on erityisesti kuntien omistamissa kiinteistöissä. Kiinteistöihin, toimitiloihin, koneisiin, kalustoon, tieto- ja viestintätekniikkaan sekä osakkeiden ostoon varataan lähes 754,7 miljoonaa euroa. Lopullisen päätöksen investointiohjelmasta tekee aluevaltuusto.

Kirjoittaja on Pirkanmaan hyvinvointialueen konserni- ja toimitilajaoston jäsen, aluehallituksen varajäsen ja vasemmistoliiton valtuustoryhmän ensimmäinen varavaltuutettu.

III

Merkintöjä konserni- ja toimitilajostosta -sarjassa raportoidaan Pirkanmaan hyvinvointialueen hallituksen konserni- ja toimitilajaoston päätöksistä.

Lisää aiheesta Vasen Kaista-verkkolehdessä:
Lisää aiheesta muualla verkossa:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *