Kauan sitten naapurin poika viisasteli, jotta ”Juhannus on joka vuosi, mutta joulu vain kerran vuodessa.” Paljon kauemmin sitten ei ollut joulua. Tai oli, muttei sillä nimellä, oli juhla. Mistäs se joulu oikein tuli?
Keski-Euroopassa ja Skandinavian maissa vietettiin muinoin talvipäivänseisauksen aikaan vanhan satovuoden, lähinnä viljan puinnin, lopettajaisjuhlaa. Se juhla on joulun juuri. Näin kertoo Kustaa Vilkunan Vuotuinen ajantieto -teos.
Suomen kielen sana juhla on joulua vanhempi. Vaikka niissä on sama ikivanha juuri, sana joulu kiersi meille Ruotsin kautta.
Vanhat juhlapäivät – uusi sisältö
Varhaiset kristityt viettivät Jeesuksen syntymäpäivää nykyisen loppiaisen aikaan. Voittoisalle kristinuskolle oli tärkeää häivyttää aiemmat, pakanalliset, muun muassa talvipäivänseisaukseen liittyneet merkkipäivät. Kirkko merkitsi omat pyhänsä niiden paikalle.
Neljännen vuosisadan puolivälissä kristinusko oli saavuttanut Roomassa lähes valtionuskonnon aseman. Jeesuksen syntymän juhla sovittiin tuolloin talvipäivän seisaukseen. Siitä se vakiintui joulukuun 25. päivään, joulupäivään. Se oli vielä 1500-luvulla Skandinaviassa myös uuden vuoden ensimmäinen päivä.
Joulu ennusti koko vuotta
Joulunajan päivät vastasivat kansanperinteessä pienoiskoossa koko vuotta: Joulupäivä tammikuuta, Tapaninpäivä helmikuuta jne. aina Loppiaisen aattoon, joka edusti seuraavaa joulukuuta. Lumista joulua ja huurteista metsää pidettiin yleisesti hyvän heinä- ja marjavuoden lupauksena.
Ilmastonmuutoksen kyynistämä ei juuri enää ”vanhan ajan talvia” odota. Marras-joulukuun pitkä luminen pakkaskausi herätti toiveita. Jospa vielä tulisi valkea joulu ja mehevä marjavuosi.
Miksi aatto?
Jouluaatto on Suomessa ja myös monissa muissa maissa päivä, jolloin lahjat jaetaan ja juhlaillallinen nautitaan. Miksi juuri aatto on ”juhlista jaloin”?
Monet vuoden kulkuun liittyvät isot juhlat ovat kristillisiä kirkkopyhiä. Keskiajalla niihin liittyi paasto, joko paaston alkaminen tai päättyminen, molemmat syitä herkutteluun. Lisäksi kristillisen perinteen mukaan Jeesus syntyi yöllä, esimerkiksi monissa katolisissa maissa keskiyön messu on tärkeä tapahtuma.
Aatto-sana tulee ruotsin sanasta afton. Aatto viittaa edeltävään iltaan. Arkityöt oli tehty, piti valmistautua juhlaan, siistiytyä, peseytyä, Suomessa siis saunoa. Sauna oli vuosisatoja eräänlainen rajapyykki arjen ja pyhän välillä.
Kuusi palaa
Kustaa Vilkunan mukaan ”eräs Schwerdgeburth” Saksassa maalasi 1845 erään taulun. Se esitti Martti Lutheria perheineen viettämässä jouluiltaa Wittenbergissä 1536. Pöydällä on kaunis joulukuusi kynttilöineen, latvassa enkelinkuva. Luther soittaa kitaraa.
Joulupuita tiedetään kyllä Saksassa käytetyn keskiajalla, mutta asetelma oli tekijänsä mielikuvituksen tuote.
Aikansa ”some-viraali” oli kuitenkin syntynyt: Lutherin joulu -teoksen jäljennökset levisivät kaikkialle, myös Suomeen. Gummeruksen Kyläkirjaston kuvalehden joulunumeron 1878 kansikuvana esiteltiin ”Lutheruksen Joulukuusi”.
Luther oli kova auktoriteetti Suomessa. Kun meillä kerran oli ikimuistoisista ajoista pystytetty juhannus-, hää- ja nimipäiväkoivuja – ja kuusia – niin miksei sitten myös joulukuusia. Ihan normaalia. Kuusi solahti vaikeuksitta vanhaan, kansanomaiseen juhlapuun asemaan.
Laskekaapa ratoksenne, montako eri merkitystä saatte sanaparille kuusi palaa.
Samanistinen jäänne
Kauan sitten ei ollut Suomessa joulupukkia, oli nuuttipukki. Pukin taljaan pukeutuneet nuoret kiertelivät Nuutinpäivänä eli tammikuun kolmantenatoista taloissa kerjäämässä joulun tähderuokia ja -juomia.
Nuuttipukeiksi pukeutuneet olivat hedelmällisyysriitin hahmoja, pukkeja eli urospuolisia vuohia. Pukin sarvet päässä nuuttipukit muuttuivat šamanistisen perinteen mukaan pukin kaltaiseksi. Tämä on joulun suomalainen erikoisuus, tuulahdus muinaisuudesta, jota joulupukki-sanan jälkiosa vieläkin kannattelee.
Joskus nuuttipukki jakoi lahjoja kilteille ja vitsoja tuhmille lapsille. Laajempi lahjojen antaminen jouluna liittyy Pyhään Nikolaukseen (kreikaksi Άγιος Νικόλαος) eli Santa Clausiin, jolla nimellä kotoinen joulupukki monissa maissa tunnetaan.
Santa Clausin esikuva oli 300-luvulla elänyt Myran piispa Nikolaus, jota keskiajalla pidettiin lasten suojelijana ja lahjojen antajana.
Nuuttipukki hukkui kokikseen
Santa Claus -joulupukki kehittyi kohti kaupallista loistoaan 1800-luvun lopun Yhdysvalloissa, kuinkas muuten, erityisesti tavaratalojen joulukampanjoissa.
Suomalaisen nuuttipukin hukutti viimeistään Coca-Cola. Yhtiön lanseeraama punaposkinen ja -nuttuinen Santa Claus -hahmo levisi 1930-luvulta alkaen kokismainoksissa maailmalle. Punanuttu valloitti köyhän Suomen vasta 1960–70-luvuilla. Sitä ennen pukki tuli tupaan jostain haalittu turkki nurinpäin käännettynä.
Enpä arvannut Kreetalla Ágios Nikólaoksen kaupungissa kauan sitten lomaillessani, että kaupungin nimen olisi voinut leikillä suomentaa Joulupukkila.
Kokikseen hukutetun Nuutin muistoksi taidan ottaa Nuutinpäivänä 13.1. Velkopopovický Kozel-oluen. Siinä on etiketissä kozel eli pukki.
Tonttu
Kauan sitten ei ollut Suomessa joulutonttuja. Oli kotitonttuja ja kansanperinteessä tunnettiin myös jyvä- ja riihitontut. Kotitonttu ”monesti torjui vauriot ja toimitti monenlaista hyvää, jos oli suopealla mielellä, mutta jos loukattiin, niin se rupesi meluamaan.” Tontut kuviteltiin vanhoiksi pieniksi ukonkäppänöiksi.
Piippalakkinen tonttu esiintyi ensi kerran Ruotsissa Viktor Rydbergin joulukertomuksen Lille Viggs äfventyr på julaftonen kuvitetussa versiossa vuodelta 1875. Kuvituksen oli laatinut tuolloin 18-vuotias Jenny Nyström, pohjoismaisen kuvallisen tonttuhahmon luoja. Jenny Nyström yhdisti hahmoissaan taitavasti kansanperinteen ja joulunvieton.
Siitä pitäen joulutontut ovat myös Suomessa kuvittaneet joulukortteja ja kansoittaneet koulujen joulunäytelmiä pieninä harmaanuttuisina ja punalakkisina tyttöinä ja poikina, jotka avustavat joulupukkia lahjojen tekemisessä ja jakamisessa.
Tuomas
Joulunaika alkaa Tuomaan päivästä, 21.12. Kukas alkuperäinen Tuomas oli? Uuden testamentin mukaan hän oli yksi Jeesuksen 12 opetuslapsesta ja apostoli. Historiallisesta alkuperästä, perhesuhteista tai yhteiskunnallisesta asemasta sen sijaan ei ole tietoja.
– Tule meille Tuomas-kulta! Tuoppa joulu tullessasi! Tule kekri, jouvu joulu, sekä pääse pääsiäinen!
Hyvät ruuat ja juomat kuuluivat Tuomaan päivään. Sanottiin myös: ”kell’ ei oo Tuomaan päivänä, sill’ ei oo joulunakaan”.
Tuomaan päivän ja joulun välistä aikaa on kutsuttu pesäpäiviksi. Niihin kuuluu talvipäivänseisaus, jolloin auringon sanotaan olevan kolme päivää kannallaan eli pesässään.
Tapani
Joulunpyhät päättyvät Tapaninpäivään. Päivän nimi tulee Pyhästä Stefanuksesta, kristinuskon ensimmäisestä marttyyrista, joka legendan mukaan kivitettiin kuoliaaksi Jerusalemissa 30-luvulla.
Suomessa Tapaninpäivään liittyvät erityisesti hevoset, hevosmiehet ja Tapaninpäivän rekiajelut.
Stefanuksesta kehittyi Kustaa Vilkunan mukaan jo ammoin ”suomalaisten hevosten suojelija, mitä osoittaa muinaisrunoihimme kuuluva hevosen syntyloitsu, joka alkaa sanoilla: ”Santta taitava Tapani, Tule tuota katsomahan, Tärkysti tähyämähän.” Loitsussa kutsutaan siis Pyhää (santta) Stefanusta katsomaan hevosta.
* * *
– Joulu se tulla jollottaa, makkarat kakkarat kainalossaan, siankinkku sieraimessa, taikinahattu päässä, sanoi Karjalan kannaksella Kivennavan Terijoella kauan sitten syntynyt isäni.
Hyvää Tuomaan päivää!
Lähteet:
Kustaa Vilkuna: Vuotuinen ajantieto. Otava 1991.
Johannes Häyhä: Vuodenajat – Joulun vietto. Talvitoimet. Kesäaskareet. SKS 1982.