Artikkeli: Merkintöjä, Tampere

8.12.2023 klo 14:28

Svenska samskolanille lisärakennus kuin suoraan tulevaisuudesta

Katunäkymä
Svenska samskolanin lisärakennus Satamakadulta katsottuna. (Kuva yhdyskuntalautakunnan kokousmateriaali, Lundén Architecture Company.)

Osallistuin viides joulukuuta vuoden toiseksi viimeiseen yhdyskuntalautakunnan kokoukseen ja vaikka vuosi alkaa olla lopuillaan, lautakunnassa asiaa riittää. Käsiteltävänä oli jälleen monta kiinnostavaa asiaa, ja tässä niistä muutama nosto.

Paljon keskustelua herätti Svenska samskolanin laajennussuunnitelma. Ruotsinkielisten koululaisten määrä on Tampereella lisääntynyt, ja lisää tilaa tarvitaan, siitä ei ole epäilyksiä. Koulu on yksityinen ja lähtenyt suunnittelemaan laajennusta samalla, kun kaavoitusprosessia on käynnistelty. Saimmekin nähtäväksemme melko pitkälle viedyn suunnitelman siitä, millainen lisärakennus Satamakadun varteen olisi tulossa. Se on lievästi sanottuna moderni. Paikalle suunnitellaan epäsymmetrisen monikulmion muotoista, graniittista rakennusta.

En missään nimessä halua vastustaa kaikkea nykyaikaista arkkitehtuuria, mutta paikka on haastava enkä ole aivan vakuuttunut esitettyjen suunnitelmien sopivuudesta ympäristöön. Koulun vanha osa on jugendtyyliä ja alueella on muutenkin paljon kulttuurihistoriallisia arvoja. Moneen muuhun paikkaan olisin hyväksynyt tämän näköisen koulun mukisematta. 

Myös kaupunkilaiset ovat tuoneet esiin huolensa rakennuksen sopivuudesta ympäristöön. Maakuntamuseo on kuitenkin pitänyt esitettyä rakennusta mahdollisena, ja kaupunikuvatoimikunta on hyväksynyt suunnitelman, vaikka huomauttaakin uuden rakennuksen jugendvaikutteiden olevan varsin kevyitä. Tästä huolimatta esitin kaavan palautusta valmisteluun, koska mielestäni se ei riittävästi ota huomioon alueen erityispiirteitä. Palautuksesta äänestettiin, mutta se ei mennyt laitakunnassa läpi, joten kaava on tulossa nähtäville. Hyvänä asiana Satamakadun puiden vakuutettiin säästyvän ja ne pehmentävät näkymää. Myös Mariankadun puoleisten puiden säilyttämistä selvitetään.

Jussinkylän suojelu- ja täydennysrakentamiskaava etenee

Lautakunnalle esiteltiin Jussinkylän suojelu- ja täydennysrakentamiskaavaa. Tarkoitus on saada suojelumerkinnät ajan tasalle, mutta myös mahdollistaa täydennysrakentaminen sille sopivissa kohdissa. Alueella on säilynyt puukortteleita ja vanhoja kivitaloja, joita Tampereen keskustassa ei ole liikaa jäljellä. Alueen kulttuurihistoriallinen arvo on tunnistettu ja sen säilyttäminen on tavoitteena. 

Asemakaavan päivittäminen on tärkeää myös tonttivuokrien takia, sillä ne liittyvät kaavassa määriteltyyn rakennusoikeuteen, vaikka todellisuudessa talo saattaa olla tätä suurempi tai pienempi.

Täydennysrakentamisen suhteen kaavassa esitetään maltillisempi ja enemmän täydennysrakentamista sisältävä vaihtoehto. Paloaseman lisäsiiven ja Metodistikirkon tonteille suunnitellaan purkavaa täydennysrakentamista. 

Myös Hotelli Pinjan talon kohdalle on esitetty mahdollisuutta rakentaa nykyistä korkeampi rakennus. Huomioni herätti Sukkavartaankatu seitsemän purkavan täydennysrakentamisen selvittäminen. Tontin omistaja olisi halukas kaavamuutokseen, joka mahdollistaisi nelikerroksisen rakennuksen nykyisen kaksikerroksisen puutalon tilalle. Tontin talolla on kuitenkin tunnistettuja kulttuurihistoriallisia arvoja, enkä itse olisi myöntyväinen sen purkamiseen. On todennäköistä, että maakuntamuseolla ja kaupungin viranomaisilla on sanottavansa, mikäli kaavan muuttamista lähdetään viemään eteenpäin.

Ei enää pyöräteitä bussipysäkkien läpi

Pyöräliikenteelle kuuluu hyviä uutisia uusista katujen tyyppipiirustuksista: jatkossa pyöräteitä ei vedetä bussipysäkkien läpi, vaan aina pysäkkikatoksen takaa. Tällä hetkellä monet pyörätiet on rakennettu pysäkkikatoksen ja ajoradan väliin. Tällaiset ratkaisut ovat olleet hankalia, kun bussiin on nousu ja sieltä jääty pois pyörätien yli. Jos pyöräilijät eivät ole noudattaneet tarpeellista varovaisuutta, on törmäyksiä tai läheltä piti -tilanteita voinut tulla. Pyöräilyn sujuvuus kärsii väkisinkin, kun jopa pyöräilyn pääreiteillä on pitänyt toistuvasti väistellä bussimatkustajia.

Sen sijaan olen hieman pettynyt siitä, että yksisuuntaista pyöräliikennettä esitetään malliratkaisuksi vain kerrostaloalueen tonttikaduille. Muilla kaduilla perustana ovat edelleen kaksisuuntaiset ratkaisut. Vaikka yksisuuntaiset pyörätiet ovat Tampereella vielä harvinaisia, olisi niillä yleistyessään mahdollisuus lisätä pyöräliikenteen turvallisuutta, kun kaikki pyöriä ei tule muuhun ajoneuvoliikenteeseen nähden yllättävistä suunnista. Jos pyöräväyliä toteutetaan lyhyitä pätkiä suurempina kokonaisuuksina yksisuuntaisina ei turhia puolen vaihtojakaan tule.

Peltolammin hyvinvointikeskus etenee

Peltolammin uuden hyvinvointikeskuksen kaava asetettiin nähtäville. Suunnitelmaa esiteltiin lautakunnassa lokakuussa, jolloin kirjoitin siitä. Alueen suunnitelmissa on minusta paljon hyvää, ja ne mahdollistavat alueen palvelujen kehittämisen. 

Hyvinvointikeskukseen on tarkoitus tulla uusi koulu, päiväkoti ja kirjasto sekä kauppa ja alueelle asuinrakentamista. Hyvinvointikeskuksen kaavassa on panostettu jonkin verran myös tulevien rakennusten ulkonäköön, eikä kaikkein halvimpia ratkaisuja hyväksytä. Esimerkiksi osa ulkoseinistä on pinnaltaan paikalla muurattua tiiltä, mutta peruselementtejäkin suunnitelmiin sisältyy. Parantamisen varaa olisi esimerkiksi siinä, että asuinkorttelien talot tehtäisiin myös sisäpihoilta yhtä viimeistellysti kuin ulkopuolelta.

Kirjoittaja on yhteiskuntatieteiden maisteriopiskelija Tampereen yliopistossa sekä vasemmistoliiton varajäsen rakentamisesta ja kaupunkisuunnittelusta vastaavaavassa yhdyskuntalautakunnassa Tampereella.

III

Merkintöjä-sarja kokoaa yhteen vasemmistoliiton pirkanmaalaisten luottamushenkilöiden näkökulmia politiikkaan ja päätöksentekoon.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *