Kun Suomi julistautui itsenäiseksi 6.12.1917, menossa oli ensimmäinen maailmansota. Runsas kuukausi myöhemmin Suomessa puhkesi sisällissota. Se päättyi valkoisen osapuolen voittoon ja punaisen osapuolen häviöön. Siksi olemme tänään vakaumuksensa puolesta kaatuneiden muistomerkillä.
Siinä on kiveen hakattu kirjoitus: Kansanvallan ja oikeuden puolesta v. 1918 henkensä uhranneitten työläistoverien muistoksi.
Kirjoitusta on syytä pysähtyä tutkimaan, sillä se pitää asiallisesti paikkansa. Etelä-Suomessa vallan kaapanneen Kansanvaltuuskunnan valtiosääntö eli perustuslaki julkaistiin 23. helmikuuta 1918 ja annettiin hyväksyttäväksi työväen pääneuvostolle. Opetusasiain kansanvaltuutetun Otto-Wille Kuusisen ja asianajaja Einari Laaksovirran valtiosääntö ei ollut sosialistinen eikä tähdännyt proletariaatin diktatuuriin, vaan se perustui liberaaliin demokratia- ja laillisuuskäsitykseen sekä monipuoluejärjestelmään. Sen pykälässä 43 alleviivattiin voimakkaasti laillisuusperiaatetta: ”Jos…Kansaneduskunnan enemmistö julkenisi syrjäyttää koko tämän Valtiosäännön tahi ilmeisesti tahallaan rikkoa tässä perustuslaissa olevia määräyksiä saadakseen aikaan harvainvaltaisen järjestyksen maassa, niin kansa nouskoon ja hajoittakoon sen eduskunnan sekä pitäköön huolen, että kolmen kuukauden sisällä toimitetaan uudet Valtiosäännön mukaiset kansanedustajain vaalit.”
Professori Janne Seppänen on oikeassa kirjoittaessaan, että meillä on tänään Suomessa hallitus, jonka ministerit avoimesti uhoavat miten ”kansallisen turvallisuuden” nimissä voidaan alkaa rajoittaa kaikkea, minkä vallassa oleva poliittinen koalitio katsoo tarpeelliseksi – laeista ja kansainvälisistä sopimuksista riippumatta. Sisällissodan voittajien valkoisessa Suomessa lähdettiin tälle tielle 1930-luvulla. Se johti sotaan.
Mielenkiintoinen ja ajankohtainen on Kansanvaltuuskunnan valtiosäännön pykälä 40: ”Kansaneduskunta varjelkoon ja vahvistakoon Suomen vapautta, koskemattomuutta ja puolueettomuutta, ja hankkikoon vahvistukseksi myös kansainvälisiä takuita, Suomen kansan menestyksen mukaisilla ehdoilla. Jos niin kävisi, että Suomea uhkaisi sodan vaara taikka muuten vieraan vallan sotajoukkojen tunkeutuminen Suomen alueelle, koettakoon Kansaneduskunta saada sellaisen onnettomuuden vältetyksi tahi, jos se sittenkin tapahtuu, mahdollisimman pian palautetuksi Suomen koskemattomuuden.”
Suomen liityttyä Natoon Yhdysvaltojen kanssa neuvoteltiin DCA-sopimus, joka allekirjoitetaan viikon kuluttua Yhdysvalloissa. Sen mukaan Yhdysvallat voi perustaa Suomen tukikohtia. Sen sotilailla olisi omat tilat ja harjoitusalueet ja Yhdysvallat voisi varastoida Suomeen aseita ja kalustoa. Julkeinta DCA-sopimuksessa on, että Yhdysvaltojen sotilaat eivät olisi Suomen, vaan Yhdysvaltojen lainsäädännön alaisia. Se on merkittävä valtiollisen suvereniteetin loukkaus. DCA-sopimus on toistaiseksi ollut salainen, joten emme tiedä mitä erivapauksia Yhdysvallat saisi rakennus- ja ympäristölainsäädäntöön. Yhdysvalloilla on 750 tukikohtaa ympäri maailmaa. Maan puolustusministeriö on julkisesti myöntänyt, että 455 tukikohdassa on tapahtunut merkittävää ympäristön pilaantumista. Pahoja ympäristötuhoja on ollut etenkin Etelä-Koreassa, missä rauhanjärjestöt väittävät Yhdysvaltojen tehneen tukikohta-alueilla saastuttavia sotilaallisia kokeita, joiden ei haluta pilaavan Yhdysvaltojen maaperää.
Surullista on, että Suomessa edes vasemmiston piiristä ei kuulu kritiikkiä Natoa ja DCA-sopimusta kohtaan. Vieraan vallan joukkoja suorastaan halutaan Suomeen. Kun vieraan vallan eli Saksan joukkoja saapui Suomeen 1941, seurauksena oli sota.
Mistä löytyisivät Kansaneduskunta ja Kansanvaltuuskunta, jotka haluaisivat mahdollisimman pian palauttaa Suomen koskemattomuuden? Kangasalan punaisilla oli tämän päivänkin kriteerein kestäviä periaatteita.
Kirjoittaja on kangasalalainen kaupunginvaltuutettu. Kirjoitus perustuu Kangasalan punaisten muistomerkillä 6.12.2023 pidettyyn puheeseen.