Pekka Lehtonen kertoo uudessa kirjassaan Menolippu tuntemattomaan (Mediapinta, 2023) matkaseikkailujaan 1960-luvulla. Koska hän teki suurimman osan matkoistaan Neuvostoliitossa, muistelu on samalla kuvausta elämästä naapurimaassamme 60-luvulla.
Suojasää Neuvostoliitossa
Neuvostoliitossa elettiin Stalinin kauden jälkeistä aikaa, josta käytettiin nimitystä suojasää. Samalla tavoitteeksi kirjattiin suuri utopia: siirtyminen 20 vuodessa kommunismiin. Neuvostoliitossa alettiin rakentaa 1960-luvulla elementtitaloja sodan jälkeisen asuntopulan lievittämiseksi. Uusia tuulia koettiin myös kulttuurissa, julkaistiin kirjoja ja musiikkia, jota aiemmin ei olisi voitu julkaista.
Yrityksiä modernisoida yhteiskuntaa oli 1960-luvulla. Puhuttiin ihmisten osallistumisesta päätöksentekoon, mutta ne jäivät puheiksi. Nikita Hruštšov kritisoi Josif Stalinin henkilöpalvontaa, mutta hallinnon rakenteet jäivät entiselleen. Elintasokuilu suurkaupunkien ja laajan maaseudun välillä kasvoi ja on nähtävissä tänäkin päivänä.
Lupaus nopeasta elintason noususta, yltäkylläisyyden ajasta ja amerikkalaisten ohittamisesta taloudellisesti loivat neuvostoihmisiin uutta uskoa. Se vaihtui kuitenkin vähitellen apatiaksi, kun huomattiin, ettei lupauksia pystytty alkuunkaan toteuttamaan. Suojasää päättyi Tšekkoslovakian miehitykseen vuonna 1968.
Turizmi ja sen tarkoitus
Lehtosella oli tavallista parempi mahdollisuus matkustella Neuvostoliitossa, koska hän asui Neuvosto-Virossa ja oli töissä Tallinnan radion suomenkielisessä toimituksessa. Matkat veivät muun muassa Latviaan ja Liettuaan mutta myös neuvostoliittolaisen turistiryhmän jäsenenä Volgogradista Volga-Donin kanavaa myöten Mustallemerelle.
Neuvostoliiton sisäinen turismi alkoi 1960-luvulla, joka sai arkitodellisuudessa nimen turizmi. Sen tarkoitus oli tutustuttaa kansalaiset maan eri osiin ja samalla kasvattaa ihmisiä isänmaallisuuteen. Ammattiliitot järjestivät ryhmämatkoja, koska yksityinen lomamatkailu oli hankalaa. Matkustaminen edes maan sisällä ei ollut kaikille kansalaisille mahdollista, koska vankileireillä oli miljoonia ihmisiä ja esimerkiksi talonpojilla ei ollut kansalaisoikeuksia kuin vasta 1954 alkaen, eli maaorjuus päättyi vasta 1950-luvulla.
Ennen Suomeen paluutaan hän pääsi jopa käymään tiukasti suljetulle Saarenmaalle, jonne Neuvostoliiton kansalaisetkin tarvitsivat erikoisluvan.
Muuttiko 60-luvun nuoriso maailmaa?
Kuusikymmentä vuotta sitten nuorisolla oli suuria toiveita ja valtava innostus maailman muuttamiseksi. Nuoriso halusi toisenlaisen maailman, ilman sotaa ja 1930-luvun äärioikeistolaisia ja nationalistisia aatteita. Nuoriso halusi elää vapaasti, kansainvälisesti ja yhdessä koko muun maailman kanssa, jota auttoivat radio ja uutuutena televisio sekä matkustusmahdollisuudet.
Pekka Lehtonen siteeraa kirjassaan nobelisti Annie Ernaux´ta 1960-lukulaisten tunteista:
– Ilmassa oli puhdasta riemua, jota Beatles tulkitsi. Kun bändiä kuunteli, halusi olla onnellinen.
Kirjailija itse toteaa, että utopia onnesta ei toteutunut, mutta vuosikymmen oli järisyttävä ja sellainen, jota on miellyttävä muistella.
– Maailma muuttui, ja me olimme sitä muuttamassa. Kuusikymmentä vuotta sitten kokemamme suurten toiveitten ja valtavan innostuksen maailma on kuitenkin edelleen sodan ja väkivallan, köyhyyden ja upporikkaiden, sorron ja valheen maailma.