Näkökulma, Tampere

MINNA MINKKINEN

27.3.2024 klo 08:00

Keväinen katupöly narskuu hampaissa

Minkkisen selfie, taustalla kuvatekstissä mainitut henkilöt ja Tampere-talo
Valtuustokolumnissaan kevättä uumoileva Minna Minkkinen odottaa lokkeja saapuvaksi, koska sitten tietää, että nyt on kesä ihan just. Kevään ja kesän odotuksissa ovat myös vasemmistoliiton valtuutetut Milka Hanhela, Mitja Tapio, Ulla-Leena Alppi ja Mikko Aaltonen. (Kuva: Minna Minkkinen)
Minna Minkkinen

Kerran olen suunnitellut talvikamppeiden pesua, kun aurinko lämmitti kasvoja ja asfaltti alkoi näkyä jään alta. Sitten se suomalaisin asia tapahtui ja lunta ja pakkasta tuli niin, että suunnitelmat talvivaatteiden pois pakkaamisesta sai hylätä. Joka ikinen maaliskuu on sama homma. Kuvittelee kevään jo tulevan, vaikka maaliskuu on vielä talvikuukausi. Mutta pääsiäisenä maaliskuusta siirrytään huhtikuuhun ja voi varmuudella sanoa, että mennään kohti kevättä. Varma kevään merkki on seurata katujen kunnossapitoa ja katupölyä. 

Kaupunginvaltuutettuna en jaksa keväisin pohtia koirankakkoja, mutta katupöly kyllä mietityttää. Keväisin kun on joskus tunne, että hampaiden välissä narskuu kivet. Katupöly yhdessä siitepölyn kanssa on allergisille viheliästä ja oireita katupölystä tulee myös meille, joilla ei ole allergiaa. Ympäristökeskus myös suosittaa paitsi lumen aurausta ja poiskuljetusta myös hyvissä ajoin alkavaa katujen puhdistusta. 

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos suosittelee katupölyn vähentämiseksi autoilun vähentämistä, kitkarenkaita nastarenkaiden sijaan ja katujen kastelua. Ensimmäiseen ja viimeiseen suositukseen voi kaupunki myös vaikuttaa. Onko pyörät, kävely ja joukkoliikenne oikeasti vaihtoehto yksityisautoilulle? Tampereella se monelle jo on, mutta ei vielä kaikille. Ja ennen kuin kukaan ehtii sanoa, niin tiedän, moni tarvitsee työssään autoa. Mutta eivät suinkaan kaikki yksityisautoilijat. 

Kaupunki ei kehity ilman aktiivista kansalaistoimintaa. Osa tätä kansalaistoimintaa on antaa palveluista kaupungille palautetta. Katujen kunnosta voi antaa palautetta Tampereen Infralle.   

Kevät tulee varmuudella joka vuosi niin kauan kuin meillä on vuodenajat. Nopeasti pahenevan ilmastokriisin myötä huoli vuodenaikojen poistumisesta on todellinen. En halua, että lapseni elää pallolla, jossa ei voi erehtyä kevään alkamisajankohdasta tai jossa ei voi iloita huhtikuun lämpimistä päivistä tietäen, että ihan just kohta on kesä. Pidetään siis huoli, että pysäytämme ilmastokriisin, jotta pääsemme nauttimaan elinkelpoisesta planeetasta ja vaihtuvista vuodenajoista. 

Kirjoittaja on vasemmistoliiton kolmas varapuheenjohtaja, Tampereen kaupungin ja Pirkanmaan hyvinvointialueen valtuutettu.

III

Valtuustokolumneissa vasemmistoliiton Tampereen valtuustoryhmän jäsenet kommentoivat kuntapolitiikkaa ja ajankohtaisia poliittisia aiheita.

Lisää aiheesta muualla verkossa:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *