Artikkeli: Lempäälä, Pirkanmaa

9.3.2024 klo 08:00

Kevyen liikenteen väylät yhtä tärkeiksi kuin ajoväylät

Vasemmistoliiton valtuutetut Hannele Lehikoinen ja Satu Kosola jättivät Lempäälän kunnanvaltuuston kokouksessa aloitteen kevyen liikenteen väylien kunnossapidosta. Aloitteen laati Lempäälän vasemmiston työryhmä. (Kuva: Satu Kosolan kotiarkisto)

Vasemmistoliiton valtuutetut jättivät aloitteen kevyen liikenteen väylien kunnossapidosta Lempäälässä helmikuun kokouksessa. Aloitteen allekirjoitti valtuuston selvä enemmistö – 34 valtuutettu yhteensä. Aloitteen jätti Lempäälän vasemmiston valtuustoryhmän puheenjohtaja Satu Kosola.

Aloitteessa perustellaan kevyen liikenteen väylien kunnossapitoa Lempäälän kunnanvaltuuston viime vuonna hyväksymällä kävelyn ja pyöräilyn edistämisohjelmalla. Aloitteessa kerrotaan, että sillä halutaan edistää ohjelman jalkauttamista ja tukea valmistelua myös sellaisten seikkojen osalta, joita ei ole ohjelmassa huomioitu. Etenkin talvikunnossapitoon ja väylien esteettömyyteen tulisi aloitteen mukaan kiinnittää voimakkaammin huomiota.

– Liian vähälle huomiolle ohjelmassa on jäänyt sähkö- ja talvipyöräilyn nopea yleistyminen yksityisautoilun ja joukkoliikenteen korvaajana arjen liikkumisessa. Edelliseen liittyen kevyenliikenteen väylien talvikunnossapito saa ohjelmassa mielestämme liian vähän huomiota. Näiden väylien hoitoa ja kunnossapitoa tulee tarkastella niin kävelyn kuin pyöräilyn näkökulmasta, huomioiden väyliä käyttävien kuntalaisten moninaisuus, aloitteessa kuvaillaan.

Aloite perustelee kevyen liikenteen väylien kunnossapitoa lisäksi ruuhkien vähenemisellä ja kunnan hiilineutraaliustavoitteiden sekä kuntalaisten hyvinvoinnin ja terveyden edistämisellä.

– Parasta hyötyliikunnan edistämistä on se, että koululaisten, opiskelijoiden tai työssä käyvien sekä ikäihmisten ei tarvitse miettiä pääseekö kohteeseen päästöttömästi ja esteettä vai onko otettava auto alle tai jäätävä kotiin, aloitteessa todetaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *