Ilman vettä ei ole elämää. Eliöiden kaikki solut tarvitsevat vedyn ja hapen elähdyttävää yhdistelmää elintoimintojen ylläpitämiseen. Maapallon vesi on 4,5 miljardia vuotta vanhaa. Veden kiertokulku Maa-planeetalla on pääosin suljettu systeemi. Vettä ei siis katoa, vaan se vain muuttaa muotoaan ja olinpaikkaansa. Uutta vettä ei maapallolle tule mistään. Juot siis samaa vettä, jossa ensimmäiset alkeistumalliset solut syntyivät ja jota dinosauruksetkin joivat.
Vain 2,5 prosenttia maapallon vesistä on makeaa eli juomakelpoista. Siitä 70 prosenttia on ikijäätä ja -lunta. Lähes kaikki muu on maan alla pohjavesinä. Järvissä ja joissa makeasta vedestä on vain 0,3 prosenttia. Makean veden kulutus on yksi yhdeksän määritellyn planetaarisen turvarajan mittari. Planetaariset turvarajat kuvaavat ekologisten järjestelmien tilaa. Yhdeksästä planetaarisesta turvarajasta jo kuusi on ylitetty, mikä merkitsee elossapitojärjestelmän vaarallista epävakautumista. Raja on ylitetty jo myös makean veden kulutuksen osalta.
Maapallolla on yhteensä 37 laajaa pohjavesialuetta, joista 21 on alkanut huveta, kolmannes niistä nopealla tahdilla. Kun jäätiköt sulavat, jokien virtaamat vähenevät monin paikoin, ja niiden valuma-alueella maatalous käy laajoilla alueilla mahdottomaksi. Maailman ilmatieteen järjestö WMO:n arvion mukaan vuonna 2050 yli 5 miljardia ihmistä – noin kaksi kolmasosaa maailman väestöstä – kärsii vuosittain vesipulasta ainakin yhden kuukauden ajan. Nykyisin vesipula vaikuttaa jo 3,6 miljardin ihmisen elämään, puhumattakaan muista lajeista. Pelloille pumpataan vettä hupenevista pohjavesivarannoista esimerkiksi Yhdysvalloissa ja Etelä-Euroopassa. Espanjalaisia vihanneksia ja hedelmiä kasvatetaan vesipulasta kärsivillä alueilla vientiin käsitellyn meriveden turvin, mikä kuluttaa paljon energiaa.
Suurin osa suomalaisten veden kulutuksesta on niin kutsuttua piilokulutusta. Kupillinen kahvia tuotetaan todellisuudessa 140 litralla ja 100 gramman suklaalevy 1700 litralla vettä. Se on pois paikallisilta ihmisiltä ja toislajisilta. Teollisuus eri muodoissaan tarvitsee prosesseihinsa hyvälaatuista makeaa vettä ja kuluttaa sitä valtavia määriä. Esimerkiksi tekstiiliteollisuus käyttää arviolta 215 000 miljardia litraa vettä vuodessa. Se on yli 40 kertaa niin paljon kuin koko Britannian vuotuinen vedenkulutus.
Elintärkeästä vedestä ja käynnissä olevasta, ilmastokriisin pahentamasta vesikriisistä puhutaan Suomessa hämmästyttävän vähän suhteessa kriisin vakavuuteen. Meillä on totuttu siihen, että puhdasta makeaa vettä on aina saatavilla. Näin vielä onkin, mutta myös täällä Pohjolan perukoilla on syytä alkaa huolehtia vesiekosysteemien hyvinvoinnista aivan uudella tasolla. Samalla Suomen tulee kantaa vastuunsa globaalin vesipulan aikakaudella. Esimerkiksi Suomeen rekisteröityjen metsäyhtiöiden toimintaa vesikriisin seurauksista kärsivillä alueilla tulisi tarkastella paljon nykyistä kriittisemmin. Vapaaehtoisuus ei näytä toimivan, tarvitaan suoria rajoituksia. Yritysten luonnonresurssien käyttöä on säädeltävä tiukemmin kansainvälisellä lainsäädännöllä. Luonnonresurssien kulutuksen raportointi ja seuranta tulee ottaa käyttöön maailmanlaajuisesti ja nyt maksuttomat resurssit tehtävä maksullisiksi. Tätä Suomen pitää alkaa aktiivisesti edistää Euroopan unionissa.
Vesistöjä on pilattu ja pilataan edelleen myös Suomessa. Jokien perkaaminen ja valjastaminen sähköntuotantoon on tuhonnut Suomessakin ison osan jokiekosysteemeistä ja uhanalaistanut niiden lajistoa. Maa- ja metsätalous, turvetuotanto, kalankasvatuslaitokset ja turkistarhaus aiheuttavat ravinnepäästöillään edelleen vesistöjen voimakasta hajakuormitusta, joka heikentää niin järvien, jokien kuin Itämerenkin tilaa. Rehevöityvissä, tummuvissa ja happamoituvissa vesiekosysteemeissä lajikato etenee. Tällaiseen ei globaalin ympäristökatastrofin oloissa ole enää varaa. Yhdyskuntien jätevedenpuhdistamojen osuus kaikesta ihmisen aiheuttamasta typpikuormituksesta on edelleen runsaat 13 prosenttia, koska mielikuvituksemme tyssäsi 1500-luvulla keksittyyn vesiklosettiin. Itämeri on yksi maailman herkimmistä ja saastuneimmista meristä, joka kärsii erityisesti rehevöitymisestä. Happikato on jo tappanut elämän laajoilta alueilta sen pohjassa. Ylikalastus, öljykuljetukset, lisääntyvä laivaliikenne ja ilmastonmuutos pahentavat tilannetta entisestään.
Oma huolenaiheensa ovat Suomessakin teollisuuden jätevedet. Vaikka teollisuus ei enää ole koko maata ajatellen takavuosien kaltainen vesistöjen pilaaja, yksittäiset tuotantolaitokset voivat kuitenkin kuormittaa huomattavasti lähivesiä. Rehevöittävien päästöjen lisäksi vesistöön pääsee haitallisia orgaanisia aineita ja metalleja. Metallipäästöjä syntyy erityisesti kaivostoiminnasta ja metalliteollisuudesta. Kaivostoiminnan kasvu on lisännyt paikallisia haittoja. Kaivosteollisuus ja mineraalien rikastus tarvitsee runsaasti vettä ja aiheuttavat suuria määriä kaivosalueelta pois juoksutettavia vesiä. Kaivosvedet sisältävät muun muassa eliöihin kertyviä raskasmetalleja ja runsaasti suoloja. Kaivosvesien sisältämät metallit laskeutuvat pohjasedimenttiin. Osaan kaivosvesien pilaamista vesistöistä on syntynyt voimakas kemiallinen kerrostuneisuus. Hapettoman ja runsaasti rikkiä ja metalleja sisältävän vesikerroksen kunnostaminen esimerkiksi hapettamalla tai sekoittamalla on vaikeaa ja voi aiheuttaa vesistöissä lisäongelmia, esimerkiksi äkillisen happamoitumisen.
EU:n tasolla käynnissä on teollisuuspäästödirektiivin uudistaminen. Direktiivi kattaa kaikki keskeiset ilmaan ja vesiin johdettavat päästöt. Sitä halutaan jatkossa soveltaa myös kaivoksiin, suuriin nautatiloihin ja akkuteollisuuteen. Neuvosto ja parlamentti ovat linjanneet, että valtioiden tulisi määritellä ja ottaa käyttöön seuraamukset direktiivin rikkomisesta. Myös kansalaisilla tulisi niiden mukaan olla oikeus vaatia korvausta terveydellisistä haitoista, joita direktiivin toimeenpanorikkomukset ovat aiheuttaneet. Asetuksen olisi määrä astua voimaan 2028. Suomessa esimerkiksi Metsäteollisuus ry ja Teknologiateollisuus ry ovat lausunnoissaan vaatineet muutoksia direktiiviluonnokseen. Uuden teollisuuspäästödirektiivin alustavat sopimukset tarvitsevat juridisen käsittelyn lisäksi vielä EU-neuvostossa jäsenmaiden edustajien ja EU-parlamentin ympäristövaliokunnan vahvistuksen ennen lopullista päätöstä niiden voimaantulosta.
Vesistöjen tilan parantaminen on vuonna 2021 perustetun Suomen Vesistöpaneelin tärkein tavoite. Tämä riippumaton tiedepaneeli julkaisi kesällä 2023 Sinisen siirtymän kestävyysmurros -raportin, jossa vesistöjen tilan elvyttämistä tarkastellaan kokonaisvaltaisesti. Raportissa suositellaan esimerkiksi saastuttaja maksaa -periaatteen soveltamista vedenkäyttöön, maa- ja metsätalouden hajakuormituksen radikaalia vähentämistä sekä Suomen kaikkien alle 5 megawattia sähköä tuottavien vesivoimalaitosten sulkemista virtavesien tilan parantamiseksi ja veden asukkaiden elämän turvaamiseksi. Vesistöpaneeli toi muiden tiedepaneelien ohella hallitusneuvotteluihin viestiä elokehän tilan parantamisen välttämättömyydestä ja kiireellisyydestä. Viestiä ei kuultu.
Orpon hallituksen luonnonsuojelumäärärahojen leikkaukset kohdistuvat suureksi osaksi juuri vesistöihin. Hallitus leikkaa vesistöjen tilan parantamisesta yli 40 miljoonaa euroa. Yksittäisiä koskia aiotaan kunnostaa ja virtavesiä vapauttaa, mutta samalla hallitusohjelmassa on kirjaus uuden vesivoiman rakentamisen ja uusien, vesivoimatehoa lisäävien hankkeiden kiinteistöveroluokituksen määräaikaisen keventämisen selvittämisestä. Lähteitä, puroja ja kalkkilampia ei lisätä ekologisen suositusten mukaisesti mukaan vesilakiin. Maa- ja metsätalouden vesistöjä rehevöittävien ravinnepäästöjen vähentämisestä ei ole päätetty mitään konkreettista, lukuihin perustuvaa tavoitetta. Fosforiasetuksen karjanlantapoikkeuksesta sen sijaan tehdään pysyvä. Nämä ovat erittäin huonoja päätöksiä elämän näkökulmasta.
Puhdasta vettä ei saa ottaa annettuna eikä sen suojeleminen voi perustua vain vapaaehtoisuuteen. Vesistöjen tila on heikkenemässä monin paikoin myös tuhansien järvien maassa. Se tuhoaa veden asukkaiden elämän edellytyksiä ja vaikuttaa myös meihin maalla eläviin. Talouskurihallituksen tulisi keskittyä hoitamaan ekologista velkaamme elvyttämällä ja vaalimalla poliittisen ohjauksen keinoin laajasti vesiekosysteemejäkin, joiden varassa elämämme ja hyvinvointimme myös on.
Kirjoittaja on vasemmistoliiton jäsen Tampereelta.