Artikkeli: Tampere, Vasemmisto

2.4.2024 klo 11:59

Tampereen Vasemmisto: Jäsenmäärän tuplaus tuo voimaa vaalityöhön

Ihmisiä talvisessa toritapahtumassa
Tampereen Vasemmiston perustyötä on lähiöissä ja marketeilla telttailu, jossa jaetaan lättyjä hillon kera ja kuntalaisilla on tilaisuus tavata vasemmiston luottamushenkilöitä. Vuoden 2023 aikana telttailtiin 31 kertaa. Kuva on Hervannan torilta viime joulukuulta, jolloin teltalla oli vasemmiston valtuustoryhmän puheenjohtaja Mitja Tapio. (Kuva: Markkut Uusiniemi)

Tampereen Vasemmiston tarkasteli kevätkokouksessaan 26. maaliskuuta vuoden 2023 toimintaa. Eduskuntavaalien tulos oli pettymys, mutta vasemmiston kannattajien reaktio äärioikeiston etenemiseen vaaleissa oli vakuuttava: vasemmistoliiton jäsenmäärä Tampereella kaksinkertaistui ja lähentelee jo tuhatta.

Vasemmistoliiton kansanedustaja Minja Koskela nosti alustuksessaan äärioikeistohallituksen ilkeimmät, pienituloisiin ja heikoimmassa asemassa oleviin kipeästi osuvat leikkaukset. Esimerkiksi asumistuen leikkaukset, lapsikorotusten poistot ja työttömän 300 euron suojaosan poisto tulevat tuottamaan 17 000 uutta köyhää lasta ja pudottamaan satatuhatta ihmistä nykyistä enemmän toimeentulotuelle.

Ilmapiirin ja puhetavan muutos hätkähdyttää

– Hallituksen kaavailema ansiosidonnaisen 20 prosentin leikkaus 40 työttömyyspäivän kohdalla pudottaa pienimmät ansiosidonnaisen saajat peruspäivärahan tasolle ja sen jälkeen seuraa vielä lisäleikkauksia. Tällä tavoin ahdinkoon ajetut voivat joutua muuttamaan pienempiin ja halvempiin asuntoihin – mutta sellaisia ei ole, koska kohtuuhintaisten asuntojen rahoitus on ajettu alas, totesi Minja Koskela.

Minja Koskela piti poliittisen ilmapiirin ja puhetavan muutosta hätkähdyttävänä. Kun aiemmat hallitukset ovat pahoitelleet välttämättömiksi katsomiaan leikkauksia, perussuomalaisten valtiovarainministeri Riikka Purra poseeraa saksien kanssa hyväntuulisten avustajiensa ympäröimänä ”Hei, me leikataan!” -henkisissä kuvissa.

– Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi kehottaa somessa yrittäjiä palkkaamaan ammattiliittoihin kuulumattomia työntekijöitä YTK-työttömyyskassan pian lakisääteisenä alkavan palvelun kautta. Oikeistolla on näköjään käynnissä aggressiivinen ammattiliittojen vastainen kampanja, kuin tunkkainen tuulahdus 1930-luvulta, tällainen ei saa jäädä vaille vastausta, sanoi Markku Uusiniemi

Pitkään ammattiliittojen luottamustehtävissä toiminut Tapani Peltomaa sanoi, että SAK:n poliittiset lakot ovat välttämättömiä, sillä nyt taistellaan leivän lisäksi työväen perusoikeuksista. Käynnissä olevat lakot saivatkin kokousväen varauksettoman tuen.

Rajalakiesitys puhutti

Tampereen Vasemmiston ensimmäinen varapuheenjohtaja, kaupunginvaltuutettu Jouni Sirén puuttui rajalakiesitykseen.

Rajan sulkemista perustellaan Venäjän uhalla. Kuitenkin raja on suljettu vain ihmisiltä, Suomesta turvaa hakevilta venäläisiltä aseistakieltäytyjiltä ja muilta pakolaisilta ja toisaalta niiltä, jotka haluaisivat päästä tapaamaan sukulaisiaan tai ystäviään Venäjällä, totesi Sirén.

 Sen sijaan kaupankäynnille raja on auki. Tullin tilastojen mukaan suomalaiset yritykset ostivat pelkästään tammikuussa Venäjältä tavaraa yli 87 miljoonalla eurolla. Perussuomalaisten elinkeinoministeri Wille Rydman ei näe ongelmia kaupankäynnissä Venäjän kanssa. Putin kiittää tuesta.

 Itärajan sulkeminen on paitsi Suomen allekirjoittamien kansainvälisten sopimusten vastaista myös irvokkaan kaksinaamaista, sanoi Jouni Sirén.

Mikko Räkköläinen nosti puheenvuorossaan esiin kansainvälisen oikeuden emeritusprofessori Martti Koskenniemen lausunnon, jonka mukaan rajalakiesityksellä puututtaisiin historiallisella tavalla valtiosääntöoikeuden ytimeen: Suomen ihmisoikeusvelvoitteisiin, perusoikeuksiin ja perusoikeusjärjestelmän kokonaisuuteen. 

Tampereella kohennusta köyhyystyöhön, mutta hallitus leikkaa hyvinvointialueilta

Vasemmiston valtuustoryhmän puheenjohtaja Mitja Tapio avasi vasemmiston valtuustotyötä viime vuodelta.

 Vasemmiston johdonmukaisesta vastustuksesta huolimatta Tampereen Vesi -liikelaitos yhtiöitettiin, koska muut ryhmät pääosin yhtiöittämistä kannattivat. Perustettava yhtiö velvoitettiin kuitenkin käymään veden hinnoittelusta keskustelut omistajaohjauksen ja konsernijaoston kanssa sekä viestimään yhtiön toiminnasta aktiivisesti. Nähtäväksi jää, kuinka vaikuttavia nämä velvoitteet ovat, kertoi Mitja Tapio.

 Tampereella saatiin kuitenkin viime syksynä aikaiseksi sopu kaupungin vuoden 2024 budjetista: aloitteestamme köyhyystyöhön saatiin merkittäviä parannuksia ja määrärahan lisäys, Tapio jatkoi.

 Orpon hallitus leikkaa hyvinvointialueiden rahoitusta kovalla kädellä, pian ne eivät pysty tuottamaan niitä palveluja, joita laki edellyttää, kertoi Jouni Sirén, joka on Pirkanmaan hyvinvointialueen aluehallituksen toinen varapuheenjohtaja.

–  Erityisen härskiä on perussuomalaisten takinkääntö. Samat pirkanmaalaiset kansanedustajat, jotka puolitoista vuotta sitten vaativat jokaisessa aluevaltuuston kokouksessa lisää rahaa sosiaali- ja terveydenhuoltoon, ajavat nyt raakaa leikkauspolitiikkaa ja puolustavat veronalennuksia rikkaille, jatkoi Sirén

Eurovaalit ovat jo kesäkuussa, kunta- ja aluevaalit keväällä 2025

Euroopan parlamentin vaaleista kesäkuussa muistutti Jukka Peltokoski. Lauantaina toukokuun 18. päivänä Tampereen Vasemmisto järjestää tapahtuman, jossa Li Anderssonin lisäksi mukana ovat eurovaaliehdokkaamme Minna Minkkinen, Mikko Aaltonen ja Lauri Lindén. Peltokoski muistutti myös työväen vappujuhlasta Keskustorilla, johon Li Andersson on niin ikään tulossa puhujaksi.

Kokousväelle esittäytynyt eurovaaliehdokas Lauri Lindén kiinnitti puheenvuorossaan huomiota Gazan tilanteeseen, johon nyt jo Yhdistyneiden kansakuntien turvallisuusneuvostokin vaatii välitöntä aselepoa.

– Valtakunnan tasolla tehtävät leikkaukset ja työelämän heikennykset tulevat vaikuttamaan myös kunnissa ja kuntalaisten palveluissa. Kuntavaalit ovat huhtikuussa 2025. Nyt on hyvä hetki aloittaa kuntavaalivalmistelut, päivittää vaaliohjelma ja kutsua kiinnostuneita mukaan vasemmiston ehdokkaiksi. Tarvitsemme ihmisiä, jotka ovat valmiita toimimaan kuntalaisiin kohdistuvien vahinkojen minimoimiseksi, sanoi Tampereen Vasemmiston puheenjohtaja Anu Ropponen.

Kevätkokouksesta virtaa toimintaan

– Sadoilla uusilla jäsenillä vahvistuneena meidän on hyvä lähteä niin tulevan kesäkuun eurovaaleihin kuin aloittaa ensi vuoden huhtikuun kunta- ja aluevaalivalmistelut, sanoivat Anu Ropponen ja Tampereen Vasemmiston varapuheenjohtaja Markku Uusiniemi.

He kehottivat jäseniä tulemaan joukolla torstaina neljäs huhtikuuta puoli kuudelta Ylävitoseen keskustelemaan kuntapolitiikasta yhdessä valtuustoryhmäläisten kanssa.

Jäsenille on lähtenyt jäsenillan kutsun lisäksi kuntapoliittinen kysely, johon linkki on myös tämän artikkelin lopussa.

Lisää aiheesta muualla verkossa:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *