Artikkeli: Pirkanmaa, Vasemmisto

27.4.2024 klo 11:29

Vasemmmiston vappu Pirkanmaalla 2024

Vapputapahtumia on sekä vappuaattona että vappupäivänä pitkin Pirkanmaata. (Kuva: Cai Melakoski)

Työväen vappua juhlitaan jälleen perinteisin vappumarssein, vappujuhlin, muistotilaisuuksin ja musiikkitapahtumin eri puolilla Pirkanmaata. Vasen Kaista -verkkolehden perinteinen vappuopas kattaa 37 tilaisuutta 13 pirkanmaalaisessa kunnassa.

Suurin osa vappujuhlista ja muistotilaisuuksista järjestetään paikallisten työväen poliittisten ja ammattijärjestöjen voimin. Juhlapuheiden pitäjistä useimmat ovat kunnanvaltuutettuja ja ammattiyhdistysliikkeen luottamushenkilöitä.

Myös kansanedustajia, eurovaaliehdokkaita ja vasemmistoliiton johtohenkilöitä on liikkeellä. Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson puhuu Tampereella ja Nokialla. Hän osallistuu myös perinteiseen työväenlaulujen yhteislaulutapahtumaan Tampereella. Vasemmistoliiton puoluesihteeri Anna Mäkipää puhuu lapsuutensa maisemissa Sastamalassa.

Vasemmistoliiton ehdokkaista Euroopan parlamentin vaaleissa ovat liikkeellä Li Anderssonin lisäksi Mikko Aaltonen Hämeenkyrössä ja Valkeakoskella sekä Lauri Lindén Kangasalla.

 

Pirkanmaan vappuopas 2024

Vappuilmoituksia:

bst

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *