Artikkeli: Kulttuuri

27.4.2024 klo 08:09

Werstaalla keskustellaan Pirkanmaan vasemman laidan lähihistoriasta

Pentti Raittila (kuva vasemmalla) teki tutkimuksen ja kirjoitti kirjan, jonka pääosissa ovat journalistit Taisto Harra ja Mauri Sirnö (kuvassa kirjan kannesta oikealla). Kirjasta keskustellaan maanantaina Työväenmuseo Werstaan auditoriossa.

Hämeen Yhteistyö oli Suomen Kansan Demokraattisen Liiton (SKDL) pirkanmaalainen äänenkannattaja, jota seurattiin tarkkaan myös muualla maassa erityisesti 1960- ja 1970-luvuilla. Erityisen kiinnostuksen kohteena oli kahden lehden toimittajan, Taisto Harran ja Mauri Sirnön kirjoitukset, joissa arvioitiin persoonallisesti ja poleemisesti kulttuurielämän ja politiikan ilmiöitä.

Tutkija Pentti Raittilan juuri ilmestynyt, 557-sivuinen Työväen historian ja perinteen tutkimuksen seuran julkaisema kirja Vasemman laidan toisinajattelijat avaa Harran ja Sirnön elämäntyön kautta näköalan muun muassa 1960-luvulla käynnistyneeseen kulttuuriseen murrokseen ja keskustelusta sosialismin tulevaisuudesta. 

Harran ja Sirnön kirjoitusten kautta kirja kertoo monella tasolla lähihistoriasta; Suomen rajuista yhteiskunnallisista muutoksista, työväen historiasta, uusista kansalaisliikkeistä, kulttuuriradikalismista, suhtautumisesta Neuvostoliittoon, kommunistisen puolueen kiistakysymyksistä. 

Erityisen jännitteen kirjalle luo se, että Harra ja Sirnö kuuluivat SKP:n sisäisissä taistoissa vastakkaisiin riitojen osapuoliin, ja olivat lisäksi toisinajattelijoita omissa joukoissaan. Raittila ei ota kantaa kummankaan puolesta tai heitä vastaan, vaan antaa Harran ja Sirnön puhua ja perustella.

Molemmat seurasivat lehdistöä ja kirjallisuutta laajasti ja tarkkaan. Harra esimerkiksi tutustui jo 1960-luvulla ilmastotutkimuksiin,ja osasi varoittaa ilmastonmuutoksesta jo vuosia ennen kuin asia noteerattiin Suomen julkisuudessa.

Raittila tietää, mistä kirjoittaa. Ennen tutkijan uraansa hän oli toimittajana muun muassa Hämeen Yhteistyössä. Hän päätti eläkepäivinään koota työväen muistitietoa talteen. Syksyllä 2016 hän teki ensimmäisen puolesta sadasta haastattelusta. Hän luki sanomalehtiä, pöytäkirjoja ja muita dokumentteja kirjastoissa ja arkistoissa. Hän selasi systemaattisesti läpi Hämeen Yhteistyön numerot ja luki kaikki Harran ja Sirnön kirjoitukset.  

|||

Kirjan julkistamisen liittyvä keskustelutilaisuus järjestetään 29.4. kello 17-19 Työväenmuseo Werstaan auditoriossa. Kahvitarjoilu alkaa kello 16.30.
Keskustelun alustavat Pentti Raittila, historian tutkija, dosentti Jarmo Peltola ja Hämeen Yhteistyön toimittajana vuosina 1976–85 toiminut  Riitta Lavikka

Tilaisuuden yhteydessä voi ostaa kirjan 20 euron hintaan (käteismaksu).
Kirjan voi myös ladata verkosta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *